Kyynärniveldysplasia

Kyynärniveldysplasia (OD) on periytyvyysasteeltaan lonkkavian luokkaa. Myös sen kehittymiseen vaikuttavat ruokinta, liikunta ja nopeakasvuisuus. Suomessa pitkäkarvaisilla collieilla on viime vuosina enenevässä määrin alettu kiinnittää huomiota myös kyynärniveliin. Kuvaustulosten lisäännyttyä on löydetty myös muutamia kyynärvikaisia koiria. Tällä hetkellä kuvatuista noin 3 % on kyynärniveldysplasia-koiria.

Kyynärnivelet tutkitaan röntgenkuvauksella. Kennelliitto antaa kyynäristä lopullisen lausunnon. Arvostelussa 0 = terve, 1 = lieväasteinen muutos, 2 = kohtalainen muutos ja 3 = voimakas muutos. Suomessa collieilla on tavattu vain lieväasteista ja kohtalaista muutosta.

Koska koiran painopiste on edessä, on kyynärnivelsairaudet koiralle paljon invalidisoivampia kuin esimerkiksi lonkkaniveldysplasia. Vakavammat kyynärnivelsairaudet omistaja voi huomata jo koiran liikkeistä. Koiran liikkuminen on väkinäistä, ja varsinkin rasituksen jälkeen liikkeelle lähtö on hankalaa. Koira saattaa myös keventää toista kyynärpäätään sekä ontua. Osa koirista alkaa ontua jo 4-5 kk:n iässä, toiset kasvun myöhäisvaiheessa ja toiset vielä myöhemmin. Lieväasteiset muutokset oat yleensä oireettomia.

Toistaiseksi aihetta suurempaan huoleen ei rodussamme ole, mutta on erittäin tärkeää seurata tilannetta ja jättää ainakin vakavammin sairastuneet koirat pois jalostuksesta.