Olen Marika
Eerola, synnyimallia '83.
Asun
Ruotsinpyhtäällä, Itä-Uudellamaalla,
noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kotkasta.
Teen
kolmivuorotyötä Strömfors Electric Oy
-sähkötaviketehtaalla
materiaalinkäsittelijänä.
Työpaikallani
aloitin vuonna 2004 ja nykyisessä
työtehtävässä toiminut muutaman vuoden.
Työhöni
kuuluu mm. materiaalin toimitus tuotannon eri osiin
"pikkujunaa" apuna käyttäen.
Chinchillojen
lisäksi arkeani piristää kaksi hulvatonta
hollanninpaimenkoiraa.
Vuosina 2001-2006
olen
toiminut Suomen
Lemmikkichinchillat ry: n
hallituksessa, joista viisi viimeistä vuotta sihteerinä.
Muutaman vuoden olin myös näyttelytoimikunnassa ottamassa
vastaan
näyttelyyn ilmoittautumisia sekä pitämässä
buffettia tapahtumissa. Vuosi 2008 jäi toistaiseksi viimeisekseni
näissä puuhissa.
|
 |
- - - - |
Kasvattajanimeni
on
hyväksytty Suomen
Lemmikkichinchillat ry:n viralliseksi kasvattajanimeksi vuonna 2003.
Chinchillaharrastukseni
olen kuitenkin aloittanut jo monia vuosia
aiemmin ja ensimmäisen chinchillani sain vuonna 1995.
Ensimmäinen poikue
syntyi 1997. Sen jälkeen poikueita on syntynyt harvakseltaan, noin
1-2 poikuetta vuodessa.
Naaraat saavat hyvänmittaisen huilin aina ennen seuraavaa
poikuetta. Kaikki naaraani ovat olleet pennuilleen loistavia emoja.
Kasvatuksessani keskityn väreihin black velvet ja valkoiset ja
myös jalostuseläimeni ovat pääosin kyseisen
värin edustajia sekä puhtaita standardeja.
Yhdistelmissäni pyrinkin pitämään toisena
osapuolena
puhdaslinjaisen standard -värisen eläimen mahdollisimman
usein, jotta pentujen taso pysyisi hyvänä. Käytän
toisinaan myös lainauroksia ja teen mahdollisuuksien mukaan
yhteistyöpoikueita.
Olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen
heti sen tultua mahdolliseksi, vuonna 2008.
-
|
- - - |
|