|
Tämä on n
kertomus elämästä afgaanin
kanssa
Näin elämäni
ensimmäiset afgaanit joskus 90-luvun alussa
Messukeskuksen
näyttelyissä.
Upeaturkkiset rotunsa valiot tekivät lähtemättömän
vaikutuksen.
Asuin lapsuuteni maaseudulla. Maalla ei
siihen aikaan tullut kuuloonkaan omistaa
mitään pystykorvaa kummallisempaa koiraa. Vietin nuoruusvuoteni
kirjavan
eläinkatraan kanssa teutaroiden.
Ylijäämätila mikä jäi lypsykarjaltamme
navetassa käyttämättä täyttyikin nopeasti. Kaikki alkoi
lahjaksi
saamastani
kolmesta kananpojasta,joista kasvoi 50 heltan parvi. Lopulta yli 200
pään:
hanhien,kyyhkysten, ankkojen, kalkkunoiden,
viiriäisten,koristekanojen,
kanien ja vuohien katraasta oli luovuttava opiskelujen ja
työn vuoksi.
Elämä kaupungissa tuntui kovin tyhjältä. Työ vei valtaosan
ajasta,eikä
sillä hetkellä tuntunut oikealta ottaa mitään lemmikkiä. Mieli
kuitenkin
teki.
Olin aiemmin maalla lainannut siitospukkejani naapurin Samille,joka
oli
muuttanut kaupungiin opiskelemaan. Kerran Sami kertoi olevansa
aikeissa
hankkia koiran ja yhtenä vaihtoehtona oli afgaani. Mitäpä minä
siihen kuin
kannustamaan. Ilmoittauduin heti
vapaaehtoiseksi sijaishoitajaksi.
Tämä kuulosti hyvältä ajatukselta molemmin puolin; aina
koiran
hoitopaikka tiedossa. Kuinka ollakkaan pari viikkoa tästä,
matka
suuntautui Nurmijärvelle, Byblos
kenneliin.
Toiveena oli jo pentuiän
ohittanut koira,jolta olisi jo pahin
rieha
ohi.
Joten aina kun tuli vastaan jokin Eijan kasvateista, olisimme olleet
valmiita ottamaan sen. Illan hämärtyessä autoon pakattiin kahdeksan
kuukauden
ikäinen afgaaninarttu , Jade. Muistan, kuinka ajattelin, että elämä
ei ole
ennallaan ainakaan kymmeneen vuoteen.Oikeassa oltiin.Hämeenlinnan
kohdan
levähdyspaikat tulivat tutuiksi Jaden voidessa pahoin säännöllisin
välimatkoin Vihreä
vaahto hävisi suupielistä kuitenkin parin viikon aikana ja autostani tulikin
koirankopin veroinen paikka. Myöhemmin myydessäni autoani tuntui kuin
olisin
myynyt kodin Jadelta. Milloin punaisella
luottovaunulla matkattiin maalle,
koirapuistoon tai hoitoon.
Jaden hoitojärjestelyt tuottivat
enemmän harmaita hiuksia kuin mihin
oltiin
varauduttu. Jade oli nimitttäin sinnikkäästi päättänyt olevansa
laumakoira,
joten yksinolo ei tullut kuuloonkaan. Voi vain kuvitella miltä
naapureista
tuntui,sillä aikaa kun olin esimerkiksi käymässä kaupassa, konsertin
ollessa
parhaimmillaan. Pari ensimmäistä viikkoa juoksin, kuin hämärässä
usvassa,
konvehdit ja kukat käsissä naapurustossa jaellen hyvitystä
epävireisen
musikaalitähden esiintymisistä. Siinä vaiheessa ei tullut
kuuloonkaan,
että Jade olisi asunut Samin luona kerrostalossa, vaan muutto
luhtitaloon
luokseni oli helpompi vaihtoehto. Jaden konsertoimiseen eivät
tehonneet
poppakonstit,sitruunapannat,psykologit,kiristykset eikä
uhkailut.
Näinollen viimeisenä konstina Jaden sisar Niisku-Neiti
muutti
samaan
talouteen. Ja ulvonta päättyi kuin seinään. Mielessä olivat
kylläkin jo uudet
kujeet. Jälkeenpäin tämä jo naurattaa, mutta silloin ei aina ollut
hauskaa.
Kotiin tullessa huomasin, että huushollissa oli pidettu parin jakson verran
kokkisodan kuvauksia. Eteisessä lojuivat paistinpannut, leivät, maidot ja
voi.
Olohuoneeseen oli levitelty kukkamullat tai
maidot ja keittiössä oli loput
mitä ei oltu saatu eteenpäin. Pari viikkoa tästä huomasin jo nukkuvani
lattialla jonkun renkutettua sängystäni jalat ja viikko tästä katselin
kuolemaa
silmästä
silmään keskellä yötä Niiskun pidellessä
kokkiveistäni hampaissaan
kaulavaltimollani.
Lisää oli tulossa: Jade alkoi
kunnon teini-ikäisen tavoin osoittaa
mieltä
auktoriteettiäni kohtaan. Tuloksena oli täsmäohjus pissaa
selän kääntyessä
pois maalikohteesta, eli tässä tapauksessa jo madaltuneesta
makuupaikastani.
Taas alkoi armoton taisto. Korotin 1,5 matrisen aidan sängyn eteen ja
oletin ,
että olin selvinnyt
taistosta voittajana. Vielä mitä, esteratsun kyvyt
omaava
afgaani oli ylittänyt töissä ollessani kevyesti aidan. Voitonmerkkinä
tapahtuneesta
oli märkä sänky.
Sinä yönä ei tullut uni silmään, vaan hampaat kalisten
koetin
pyöritellä itseäni lämpimäksi sanomalehdissä. Aamulla, vartalo
painomusteesta
sinisenä ajatukset pyörivät vain kuivassa sängyssä. Kemiallinen sota
oli julistettu.
Ruiskin jo
kuivahtaneeseen petiini Cotivet-haavasuihkutettla, jota
kohtaan
Jadella oli
kehittynyt luontainen inho. Kuinka ollakaan töistä tullessani
patja
olikin rutikuiva. Tätä jatkui viikon verran, kunnes Jade päätti ottaa
erävoiton.
Ilmeisesti ainetta
kohtaan oli kehittynyt immuniteetti ja kosto oli sen
mukainen.
Nestemäinen ohjus sängyssä ja kiinteämpi tyynyn päällä.
Tapahtuneen jälkeen
paikallinen
rautakauppa sai lisää asiakkaita. Pienimuotoisen
rakennusprojektin
jälkeen
afgaanisiskokset muuttivat eteisen, kylpyhuoneen ja saunan
muodostamaan
tilaan. Ne ongelmat loppuivatkin
siihen.
Afgaani ei ole afgaani ilman sille
kuuluvaa turkkia; siskoksilla
onkin
varsin runsaat turkit. Viime talvesta
mieleen on jäänyt jokapäiväinen takkuralli.
Se alkoi keskiyöllä
töistä tultuani. Monesti vasta kolmen aikoihin aamuyöllä
karvat oli suoristettu ja seuraavana yönä sai pestin aloittaa alusta.
” Kauneudella
on hintansa
”.
Pesusta muodostui aluksi
show.Veden alkaessa valumaan pörröturkit
luikkivat
pakoon. Painiottein sain pyöritellä kiinnijääneen
kohti kylpyhuonetta.
Nykyisin
pesut sujuvat jo vankalla rutiinilla ja tv
viihdyttää föönin suristessa.
Naapurin
vanhapiika tosin keväällä, turkinvaihdon
ollessa runsaimmillaan, alkoi
ihmetellä
tukkiintunutta lattiakaivoaan, jolle
huoltomieskin oli voimaton. Valaisin
tapahtuneen
johdosta, että
kyseessä on varmaankin hänen kissansa, joka on karvoillaan
tukkinut
kaivon ja luikin vinhasti
pakoon.
Toinen pelkoni kohdistuu hiustenkuivaajiin.
Kerran viime talvena
onnistuin,
samalla kertaa lähettämään kolme
toimintakuntoista kuivaajaa
autuaammille
maille.Ensimmäinen suli, toinen muuttui
liekinheittimeksi ja kolmas
aiheutti
oikosulun pimentäen koko asunnon.
Maahantuojalla on varmaan
mustalista
hyvitetyistä kappaleista ja nimeni
komeilee kärjessä.
Takuukuitit
ovat visusti
tallessa.
Näyttelymatkat ovat olleet
avartavia kotimaan matkoja. Monesti olen
nauranut, että tämä on aivan mielipuolista
puuhaa. Edeltävänä
päivänä
hiki otsalla puunataan ja föönätään.
Näyttelytähden jalat kiedotaan
siteisiin
ja pää huiviin. Sen jälkeen sipsutellaan
varovasti pitkin pihamaita iltatarpeita
toimitellen.Näyttelyaamuisin sitten
ampaistaan liikkeelle jo ennen
kukonlaulua,
jotta ehditään ajoissa näyttelypaikalle.
Näyttelymenestys on
ollut
kohtuullista, joskin kehiin
tähdätään kunnolla vasta parin vuoden
kuluttua.
Niisku voitti ensimmäisen sertinsä tänä
kesänä Lohjalla. Olin hetken onnesta
sekaisin, voitto tuntui makealta.
Valitettavasti aina kehän kaunottarilla
ei ole näyttelyinspiraatiota. Kukapa viitsii
kesken aamu-unien lähteä
toiselle puolelle maata juoksemaan
outoja matemaattisia
kuvioita.
Näyttelykehissä esiintymisen olen
jättänyt suosiolla muille. Päädyin
tähän
erään Match shown jälkeen, jossa
naistuomari kuuluvalla äänellä
kommentoi avaruudellista
hahmotuskykyäni sanoen; ” ihan
hyvä kunhan opettelet juoksemaan sen kolmion
”. Koira
siis osasi hahmottaa, minä
en.
Juoksuharrastus alkoi Jaden pakomatkalla.
Jade osoitti suurriistan metsästyskykynsä
pakenemalla keväällä hirvilauman perään.
Metsä rytisi ja paukkui ja puolen
tunnin
huutelun jälkeen risuinen, metrin
kielellä varustettu takkukasa palasi, häntä
heiluen, takaisin. Saalis oli ehtinyt paeta,
ehkä hieman liian kova pala näin
alkajaisiksi.
Saalistusviettien tullessa toteen näytetyksi suuntasimme
kohti
Kaupin rataa, jossa olemme käyneet tähän mennessä pariin
otteeseen.
Täytyy todeta, että kertaus on opintojen
äiti. Niisku hoksasi välittömästi
pelin idean ja ampaisi jäniksen nahan perään.
Jade taasen ei
käsittänyt
koko touhusta mitään vaan paneutui makuulle.
Yritimme kaikin
keinoin
houkutella suurta metsästäjää esiin,
mutta turhaan. Yritin jahdata, motivoivana
esimerkkinä, jänisressua suupielet vaahdossa,
kierroksen verran. Maalissa
hurrattiin suoritukselleni sen verran, että
Jadekin säpsähti ylös sijoiltaan.
Kotioloissa valvovan silmän ollessa
paikalla, tytöt ovat rauhallisuuden
perikuvia. Jade kuorsaa
keittiön pöydän alla ja Niisku livahtaa
kauneusunille
sänkyyn peittojen väliin. Sitten
kun koittaisi oma nukkumaanmeno aika ei
sängyssä ole enään tilaa.
Niiskun ilmeistä voi tulkita paikan olleen loppuunmyyty
jo aika päiviä sitten, ehkä
huomenna...
Maalla käydessämme tytöillä on vahva asenne
vanhempieni kahta Jämtlannin
pystykorvaa kohtaan, kuonot pystyssä
liu'utaan ohi, ilme ei värähdä ja
tassu ei hairaannu leikkiin. Saman kohtalon
kokee Samin maalla asustava
Border
Collie.
Luonteeltaan molemmat ovat suuria
persoonallisuuksia. Niisku
pyrkii
selvittämään mahdollisimman perusteellisesti
vastapuolen aatokset
hypnoottisella katseellaan. Mikäli
ajatuksenluku ei ota onnistuakseen tällöin
tyydytään rapsutukseen. Jade on luonteeltaan
vähän kansanomainen,ei
niinkään elegantti ja aristokraattinen
mitä pienempi sisar.
Seurankipeyden
kyllä huomaa joinakin öinä jolloin luulee
tukehtuvansa Jaden
alle.
Tottelevaisuus on luku sinänsä. Jadelle saa
huudella varsin perusteellisesti
ja sittenkin tuntuu kuin kuulolaitteesta
olisi akku hajalla. Niisku
taasen
loukkaantuu kaikista komennoista.
Afgaanisisarukset ovatkin henkisesti ja
fyysisesti kuin yö ja
päivä.
Afgaani on meistä ehkä parasta mitä
tähän mennessä eteen on
tullut.
Alun vaikeudet on voitettu. Jade ja Niisku
ovat kiistämättä hyvin iso
osa
elämää. Ne huolehtivat kahden ”
alamaisensa ” niin
ruumiillisesta
kuin henkisestäkin hyvinvoinnista.
Ulkoiluttamislenkit tuovat
arkeen
säännöllistä liikuntaa, hoito-ongelmatkin on
ratkaistu hyvin jakamalla
hoitovuorot ja kustannukset. Elämässä
olisi iso lovi ilman
vauhtisisaruksia.
Mika
Pelttari ja
Sami
Talola
 
|
Photos: Jade : Anu
Sorsa
Niisku
ja Mika: Tuula
Uusitalo
|
|
byblos |
|
saunalahti.fi
|
|