Byblos Afghans

Tämä on n kertomus elämästä afgaanin kanssa

      Näin elämäni ensimmäiset afgaanit joskus 90-luvun alussa Messukeskuksen
     näyttelyissä. Upeaturkkiset rotunsa valiot tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
    Asuin lapsuuteni maaseudulla. Maalla ei siihen aikaan tullut kuuloonkaan omistaa
     mitään pystykorvaa kummallisempaa koiraa. Vietin nuoruusvuoteni kirjavan
      eläinkatraan kanssa teutaroiden. Ylijäämätila mikä jäi lypsykarjaltamme
   navetassa käyttämättä täyttyikin nopeasti. Kaikki alkoi lahjaksi saamastani
kolmesta kananpojasta,joista kasvoi 50 heltan parvi. Lopulta yli 200 pään:
hanhien,kyyhkysten, ankkojen, kalkkunoiden, viiriäisten,koristekanojen,
kanien ja vuohien katraasta oli luovuttava opiskelujen ja työn vuoksi.
Elämä kaupungissa tuntui kovin tyhjältä. Työ vei valtaosan ajasta,eikä
sillä hetkellä tuntunut oikealta ottaa mitään lemmikkiä. Mieli kuitenkin teki.
Olin aiemmin maalla lainannut siitospukkejani naapurin Samille,joka oli
muuttanut kaupungiin opiskelemaan. Kerran Sami kertoi olevansa aikeissa
hankkia koiran ja yhtenä vaihtoehtona oli afgaani. Mitäpä minä siihen kuin
kannustamaan. Ilmoittauduin heti vapaaehtoiseksi sijaishoitajaksi.
Tämä kuulosti hyvältä ajatukselta molemmin puolin; aina koiran
hoitopaikka tiedossa. Kuinka ollakkaan pari viikkoa tästä, matka
suuntautui Nurmijärvelle, Byblos kenneliin.

      Toiveena oli jo pentuiän ohittanut koira,jolta olisi jo pahin rieha ohi.
      Joten aina kun tuli vastaan jokin Eijan kasvateista, olisimme olleet
      valmiita ottamaan sen. Illan hämärtyessä autoon pakattiin kahdeksan kuukauden
      ikäinen afgaaninarttu , Jade. Muistan, kuinka ajattelin, että elämä ei ole
      ennallaan ainakaan kymmeneen vuoteen.Oikeassa oltiin.Hämeenlinnan kohdan
      levähdyspaikat tulivat tutuiksi Jaden voidessa pahoin säännöllisin välimatkoin
     Vihreä vaahto hävisi suupielistä kuitenkin parin viikon aikana ja autostani tulikin
      koirankopin veroinen paikka. Myöhemmin myydessäni autoani tuntui kuin olisin
      myynyt kodin Jadelta. Milloin punaisella luottovaunulla matkattiin maalle,
      koirapuistoon tai hoitoon.

Jaden hoitojärjestelyt tuottivat enemmän harmaita hiuksia kuin mihin oltiin
varauduttu. Jade oli nimitttäin sinnikkäästi päättänyt olevansa laumakoira,
joten yksinolo ei tullut kuuloonkaan. Voi vain kuvitella miltä naapureista
tuntui,sillä aikaa kun olin esimerkiksi käymässä kaupassa, konsertin ollessa
parhaimmillaan. Pari ensimmäistä viikkoa juoksin, kuin hämärässä usvassa,
konvehdit ja kukat käsissä naapurustossa jaellen hyvitystä epävireisen
musikaalitähden esiintymisistä. Siinä vaiheessa ei tullut kuuloonkaan,
että Jade olisi asunut Samin luona kerrostalossa, vaan muutto luhtitaloon
luokseni oli helpompi vaihtoehto. Jaden konsertoimiseen eivät tehonneet
poppakonstit,sitruunapannat,psykologit,kiristykset eikä uhkailut.
Näinollen viimeisenä konstina Jaden sisar Niisku-Neiti muutti samaan
talouteen. Ja ulvonta päättyi kuin seinään. Mielessä olivat kylläkin jo uudet
kujeet. Jälkeenpäin tämä jo naurattaa, mutta silloin ei aina ollut hauskaa.
Kotiin tullessa huomasin, että huushollissa oli pidettu parin jakson verran
kokkisodan kuvauksia. Eteisessä lojuivat paistinpannut, leivät, maidot ja voi.
Olohuoneeseen oli levitelty kukkamullat tai maidot ja keittiössä oli loput
mitä ei oltu saatu eteenpäin. Pari viikkoa tästä huomasin jo nukkuvani
lattialla jonkun renkutettua sängystäni jalat ja viikko tästä katselin kuolemaa
silmästä silmään keskellä yötä Niiskun pidellessä kokkiveistäni hampaissaan
kaulavaltimollani.

   Lisää oli tulossa: Jade alkoi kunnon teini-ikäisen tavoin osoittaa mieltä
   auktoriteettiäni kohtaan. Tuloksena oli täsmäohjus pissaa selän kääntyessä
pois maalikohteesta, eli tässä tapauksessa jo madaltuneesta makuupaikastani.
Taas alkoi armoton taisto. Korotin 1,5 matrisen aidan sängyn eteen ja oletin ,
että olin selvinnyt taistosta voittajana. Vielä mitä, esteratsun kyvyt omaava
afgaani oli ylittänyt töissä ollessani kevyesti aidan. Voitonmerkkinä tapahtuneesta
oli märkä sänky. Sinä yönä ei tullut uni silmään, vaan hampaat kalisten koetin
pyöritellä itseäni lämpimäksi sanomalehdissä. Aamulla, vartalo painomusteesta
sinisenä ajatukset pyörivät vain kuivassa sängyssä. Kemiallinen sota oli julistettu.
Ruiskin jo kuivahtaneeseen petiini Cotivet-haavasuihkutettla, jota kohtaan
Jadella oli kehittynyt luontainen inho. Kuinka ollakaan töistä tullessani patja
olikin rutikuiva. Tätä jatkui viikon verran, kunnes Jade päätti ottaa erävoiton.
Ilmeisesti ainetta kohtaan oli kehittynyt immuniteetti ja kosto oli sen mukainen.
Nestemäinen ohjus sängyssä ja kiinteämpi tyynyn päällä. Tapahtuneen jälkeen
paikallinen rautakauppa sai lisää asiakkaita. Pienimuotoisen rakennusprojektin
jälkeen afgaanisiskokset muuttivat eteisen, kylpyhuoneen ja saunan muodostamaan
tilaan. Ne ongelmat loppuivatkin siihen.                                                                Afgaani ei ole afgaani ilman sille kuuluvaa turkkia; siskoksilla onkin                               varsin runsaat turkit. Viime talvesta mieleen on jäänyt jokapäiväinen takkuralli.
Se alkoi keskiyöllä töistä tultuani. Monesti vasta kolmen aikoihin aamuyöllä
karvat oli suoristettu ja seuraavana yönä sai pestin aloittaa alusta.
    &#8221 Kauneudella on hintansa &#8221.                                                                                                                                Pesusta muodostui aluksi show.Veden alkaessa valumaan pörröturkit luikkivat
pakoon. Painiottein sain pyöritellä kiinnijääneen kohti kylpyhuonetta. Nykyisin               pesut sujuvat jo vankalla rutiinilla ja tv viihdyttää föönin suristessa. Naapurin               vanhapiika tosin keväällä, turkinvaihdon ollessa runsaimmillaan, alkoi ihmetellä               tukkiintunutta lattiakaivoaan, jolle huoltomieskin oli voimaton. Valaisin tapahtuneen              johdosta, että kyseessä on varmaankin hänen kissansa, joka on karvoillaan tukkinut           kaivon ja luikin vinhasti pakoon.                                                                          Toinen pelkoni kohdistuu hiustenkuivaajiin. Kerran viime talvena onnistuin,                     samalla kertaa lähettämään kolme toimintakuntoista kuivaajaa autuaammille                  maille.Ensimmäinen suli, toinen muuttui liekinheittimeksi ja kolmas aiheutti                     oikosulun pimentäen koko asunnon. Maahantuojalla on varmaan mustalista                    hyvitetyistä kappaleista ja nimeni komeilee kärjessä. Takuukuitit                                  ovat visusti tallessa.

Näyttelymatkat ovat olleet avartavia kotimaan matkoja. Monesti olen nauranut, että tämä on aivan mielipuolista puuhaa. Edeltävänä päivänä hiki otsalla puunataan ja föönätään. Näyttelytähden jalat kiedotaan siteisiin ja pää huiviin. Sen jälkeen sipsutellaan varovasti pitkin pihamaita iltatarpeita toimitellen.Näyttelyaamuisin sitten ampaistaan liikkeelle jo ennen kukonlaulua, jotta ehditään ajoissa näyttelypaikalle. Näyttelymenestys on ollut kohtuullista, joskin kehiin tähdätään kunnolla vasta parin vuoden kuluttua. Niisku voitti ensimmäisen sertinsä tänä kesänä Lohjalla. Olin hetken onnesta sekaisin, voitto tuntui makealta. Valitettavasti aina kehän kaunottarilla ei ole näyttelyinspiraatiota. Kukapa viitsii kesken aamu-unien lähteä toiselle puolelle maata juoksemaan outoja matemaattisia kuvioita. Näyttelykehissä esiintymisen olen jättänyt suosiolla muille. Päädyin tähän erään Match shown jälkeen, jossa naistuomari kuuluvalla äänellä kommentoi avaruudellista hahmotuskykyäni sanoen; &#8221 ihan hyvä kunhan opettelet juoksemaan sen kolmion &#8221. Koira siis osasi hahmottaa, minä en.

Juoksuharrastus alkoi Jaden pakomatkalla. Jade osoitti suurriistan metsästyskykynsä pakenemalla keväällä hirvilauman perään. Metsä rytisi ja paukkui ja puolen tunnin huutelun jälkeen risuinen, metrin kielellä varustettu takkukasa palasi, häntä heiluen, takaisin. Saalis oli ehtinyt paeta, ehkä hieman liian kova pala näin alkajaisiksi. Saalistusviettien tullessa toteen näytetyksi suuntasimme kohti Kaupin rataa, jossa olemme käyneet tähän mennessä pariin otteeseen. Täytyy todeta, että kertaus on opintojen äiti. Niisku hoksasi välittömästi pelin idean ja ampaisi jäniksen nahan perään. Jade taasen ei käsittänyt koko touhusta mitään vaan paneutui makuulle. Yritimme kaikin keinoin houkutella suurta metsästäjää esiin, mutta turhaan. Yritin jahdata, motivoivana esimerkkinä, jänisressua suupielet vaahdossa, kierroksen verran. Maalissa hurrattiin suoritukselleni sen verran, että Jadekin säpsähti ylös sijoiltaan. Kotioloissa valvovan silmän ollessa paikalla, tytöt ovat rauhallisuuden perikuvia. Jade kuorsaa keittiön pöydän alla ja Niisku livahtaa kauneusunille sänkyyn peittojen väliin. Sitten kun koittaisi oma nukkumaanmeno aika ei sängyssä ole enään tilaa. Niiskun ilmeistä voi tulkita paikan olleen loppuunmyyty jo aika päiviä sitten, ehkä huomenna... Maalla käydessämme tytöillä on vahva asenne vanhempieni kahta Jämtlannin pystykorvaa kohtaan, kuonot pystyssä liu'utaan ohi, ilme ei värähdä ja tassu ei hairaannu leikkiin. Saman kohtalon kokee Samin maalla asustava Border Collie. Luonteeltaan molemmat ovat suuria persoonallisuuksia. Niisku pyrkii selvittämään mahdollisimman perusteellisesti vastapuolen aatokset hypnoottisella katseellaan. Mikäli ajatuksenluku ei ota onnistuakseen tällöin tyydytään rapsutukseen. Jade on luonteeltaan vähän kansanomainen,ei niinkään elegantti ja aristokraattinen mitä pienempi sisar. Seurankipeyden kyllä huomaa joinakin öinä jolloin luulee tukehtuvansa Jaden alle. Tottelevaisuus on luku sinänsä. Jadelle saa huudella varsin perusteellisesti ja sittenkin tuntuu kuin kuulolaitteesta olisi akku hajalla. Niisku taasen loukkaantuu kaikista komennoista. Afgaanisisarukset ovatkin henkisesti ja fyysisesti kuin yö ja päivä. Afgaani on meistä ehkä parasta mitä tähän mennessä eteen on tullut. Alun vaikeudet on voitettu. Jade ja Niisku ovat kiistämättä hyvin iso osa elämää. Ne huolehtivat kahden &#8221 alamaisensa &#8221 niin ruumiillisesta kuin henkisestäkin hyvinvoinnista. Ulkoiluttamislenkit tuovat arkeen säännöllistä liikuntaa, hoito-ongelmatkin on ratkaistu hyvin jakamalla hoitovuorot ja kustannukset. Elämässä olisi iso lovi ilman vauhtisisaruksia.

Mika Pelttari ja

Sami Talola