|
|
| Ensimmäinen afgaaninvinttikoirani oli Fin Ch Choice New Style
eli Batsheba. Hän oli yhdistelmästä, jossa oli onnistuneesti
yhdistetty kuuluisat El Khyrias ja Stormhill suvut (Fin Ch Pacific
Pride of Stormhill / Fin Ch El Khyrias Do Believe It). Hän oli
iloisen riehakas pentu, joka säilytti loistavan mielikuvituksensa ja
afgaanimaisen temperamenttinsa läpi elämänsä. Batsheba valmistui
muotovalioksi heti 15 kuukautta täytettyään. Samana vuonna hän oli
Suomen Afgaanit ry:n vuoden nuori afgaani.
Batsheba tuli äidiksi jo kolmivuotiaana, joten paljon hän ei näytellyt kuutena ensimmäisenä vuotena. Siten oli kiva palata kuusivuotiaan Batsheban kanssa näyttelyyn Tampereen kansainväliseen, jossa hän heti voitti ison avoimen luokan. Batsheba oli hauska koira, joka oli yleensä helppo saada innostumaan, leikkimään ja esiintymään. Joskus innostusta oli kyllä liikaakin ja näyttelyesiintyminen muuttui juoksukilpailuksi. Batsheban suosikkileikki alkoi kun Eija laittoi tiikerinaamarin päälle. Hän kuvitteli, että hänen edessään oli oikea peto ja meno oli sen mukainen. Batsheba oli hyvin tasapainoinen rakenteeltaan ja hän liikkui parhaimmillaan erityisen hyvin; rennosti pitkin askelin. Hänen päänsä olisi ehkä voinut olla hieman kevyempi, mutta hänen ilmeensä oli erityisen puhutteleva. Batsheban elämäntaival jatkui 13,5 vuotiaaksi. Kiitos siitä. Batsheba on Byblos A-pentueen ja Byblos C-pentueen emo. Koska tapasin ensimmäistä kertaa afgaanin mennessäni sienimetsään on oheinen, hieman mukaeltu runo omistettu Batsheballe. Runo on Seija Mäen kokoelmasta: On kotona koira tai kaksi Jos koiralla olisi sienikori Koko korillisen satumetsää
My first Afghan hound was Fin Ch Choice New Style -called Batsheba. Her litter was a result of one of those succesfully mixed El Khyrias and Stormhill lines. She finished her Finnish championship at fifteen months of age - as soon as it was possible at that time. The same year she was the best young Afghan in Finland. Batsheba's mother career starts at the age of three, so she was not very much campaigned during her first six years. That's why it was really fun to return to dog shows when she was six years and won at once a huge open class at international dog show in Tampere. It was always fun to play with Batsheba -she never got tired with toys. Her favourite play was when Eija put a tiger mask on. Batsheba's fantastic mind turned me to a real beast - so she believed.Batsheba had very good structure and she could move with really long elastic steps, but only if she was in the mood. Her head could have been a bit slighter but her expression was complete. Batsheba enjoyed life for 13,5 years. Thank You Batsheba! Batsheba is the mother of Byblos A-litter and Byblos C litter.
|
|
Fin Ch Choice New Style |
Am Ch Stormhill |
Am Ch Genesis Caelus of Jaffna | |
|
Exotic Lover of Stormhill | |||
|
Pantastic of Stormhill |
Am Ch Zebec's Paragon of Anrob | ||
|
Houdina of Stormhill | |||
|
Int Ch El Khyrias |
Int Ch El Khyrias Hazztafer | ||
|
El Khyrias Baradarzade | |||
|
El Khyrias Quitance |
El Khyrias Caran Dache | ||
|
Ch El Khyrias Iquilah |


![]()
|
|
Puppy Gallery |
|
Photo Gallery |
|
|
Photos: Two upper most: Eija Kontio Third : Arlander |