
Olin jo monta vuotta aikaisemmin päättänyt, että
haluan itselleni afgaaninartun,
jonka rekisterinimi on Bint Baluschi
eli afgaanin tytär. Siinä tiivistyy kauneuskäsi-
tykseni:yksinkertainen on kaunista. Uschi on kaikkea muuta
kuin yksinkertainen.
Uschin luonne on mitä "narttumaisin", eli
hän on älykäs ja haluaa lisäksi työntää
nokkansa joka asiaan.
Uschin mielestä hänen täytyy olla mukana ratkaisemassa
jokaista
tilannetta. Lisäksi hän haluaa aina oleskella emännän jalkojen
juuressa,
ja jos se ei ole aina mahdollista hän komentaa
päästämään sisään tai avaamaan
oven haukkumalla yksitoikkoista
komennushaukkua. Mikäli haukkuminen ei tehoa
hän siirtyy
ulvomaan. Yleensä Uschi kyllä saa tahtonsa lävitse. Ainoastaa auto
on hänelle vaikea yhtälö, sillä yhä vielä, yhdeksän vuoden iässä,
hän voi huonosti
liikkuvassa
autossa.
Uschin näyttelyissä esiintyminen
on myös aina ollut hyvin narttumaista;
joskus
"yliesiintymistä" joskus taas
sitten turhan laiskaa. Ujo hän ei ole ollut
koskaan.
Tuomareiden mielipiteetkin ovat jakautuneet: joko
hänestä on pidetty
erikoisen
paljon
tai sitten ei ole noteerattu ollenkaan. Valioksi hän valmistui kolmen
vuoden
iässä
vaikka ei paljoa olekaan käynyt näyttelyissä. Parhaimmillaan
hänellä on
erikoisen hyvä ryhti ja säteily olemuksessaan.
Uschi on joskus niin täynnä itseään
ettei pysy
housuissaan. Siitä huolimatta hän on aika tottelevainen:
Uschin
luonteeseen kuuluu, että "nokkimisjärjestystä"
pitää kunnioittaa.
Uschi on emona Byblos J- ja Byblos
K- pentueille.
Many years ago I had decided that
I want an Afghan bitch named
Bint Baluschi, which means :daughter
of an Afghan. That sums up my idea of
beauty: beauty prefers
simplicity. Uschi whereas is not simple minded.
She performs pure
"bitchness" ; she is clever and wants to take part in
every
action. Uschi needs to be close to her mistress all the
time. If it's not possible
she barks without a pause and asks me
to open the door and take her in.
If the barking does not help
she begins to howl. Usually she gets what she wants.
Only
travelling in the car makes up the difficult dilemma: she becomes
sick and
therefore is not very eager
to jump in a car.
Her attitude to dog
shows has also been either very passionate or very
uninteresting. Never shy anyway. Also judges have either put her in front
or
just ignored her. She finished her championship at the age of
three although
she has been seldom shown. She has very beautiful
carriage and that seldom
seen radiation of happiness. Sometimes
she is so full of herself that can not "fit
in her trousers ".
Anyway Uschi is obediant to me; she knows whom to respect.
Uschi
is the mother of Byblos J - and Byblos K - litters.


|
Photos:Topmost and second topmost:Daisy
Yli-alho
Other photos:Eija Kontio |
|
byblos |
 |
saunalahti.fi |