Ice Water? Get some Onions - that'll make your eyes water!
Groucho Marx
Tällä kertaa emme etsi henkilöä vaan elokuvaa. Eli mistä leffasta on kysymys? Mitä vähemmillä vihjeillä arvaat, sitä asiantuntevammaksi voit itsesi tuntea. Vastauksen näet viemällä hiiren osoittimen kunkin kysymyksen perässä olevan tähden kohdalle.
A1 Tässä film noir -tyyppisessä rikoselokuvassa
Evelyn Mulwray (Faye Dunaway) palkkaa Jake Gittes -nimisen
etsivän tutkimaan miehensä uskottomuutta. Gittes saa pian
huomata, että hän on astunut isoille varpaille ja työntänyt
nenänsä väärään paikkaan. Kysymys on korruptiosta, murhasta,
keinottelusta ja erään perheen synkästä salaisuudesta.
Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Los Angelesiin. Elokuvan
valmistumisvuosi on 1974 ja sen on ohjannut Roman Polanski.
Jake Gittesiä näyttelee Jack Nicholson. Elokuvan loppukohtaus
näytellään erään etnisen vähemmmistön asuttamassa LA:n
kaupunginosassa. ![]()
A2 Jälleen sankarinamme on etsivä, tällä kertaa
hänen nimensä on Sam Spade. Jos et vielä arvannut, mistä
leffasta on kysymys, kerrotaan hieman lisää. Olemme lähellä
edellisen elokuvan tapahtumapaikkaa: San Franciscossa. Mary
Astorin esittämän Brigid O'Shaughnessyn palkkaama Spade etsii
erästä pienoisveistosta. Hänelle ongelmia haluavat tuottaa
Hra Cairo (Peter Lorre), Fat Man (Sydney Greenstreet) ja
liero nimeltä Wilmer (Elisha Cook Jr). Elokuva valmistui 1941
ja se oli John Hustonin esikoisohjaus. Sam Spade on tietenkin
Humphrey Bogart. ![]()
A3 Ylennystä kärkkyvä vakuutusvirkailija C.C.
Baxter lainailee asuntonsa avaimia pomoilleen, jotta nämä
voivat harrastaa siellä avioliiton ulkopuolista romantiikkaa.
Baxter itse ihastuu toimistorakennuksensa hissityttöön Fran
Kubelikiin (Shirley McLaine). Tämä vuonna 1960 valmistunut
elokuva voitti 5 Oscaria, mm. parhaan elokuvan ja parhaan
ohjaajan palkinnot. Elokuvan ohjasi Billy Wilder. Baxteria
esitti Jack Lemmon. ![]()
A4 Elokuva perustuu Thomas Harrisin v. 1988
ilmestyneeseen bestseller-romaaniin. Kyseessä on lähinnä
psykologinen trilleri. Nuori FBI-agentti Clarice Starling
lähetetään haastattelemaan mielisairasta, vangittua
psykiatria. Elokuvan ohjasi Jonathan Demme vuonna 1991 ja se
voitti 5 Oscaria, mm. parhaan elokuvan, parhaan ohjaajan,
parhaan miespääosan ja parhaan naispääosan palkinnot.
Pääosissa olivat Anthony Hopkins ja Jodie Foster. ![]()
A5 Olemme mielisairaalassa. Siellä on myös Randle
P. McMurphy, joka näyttelee mielenvikaista välttääkseen
vankilatuomion. Elokuva, joka valmistui 1975, perustuu Ken
Keseyn vuonna 1962 ilmestyneeseen romaaniin. Ohjaajan
tuolissa istui Milos Forman. Tämäkin filmi voitti 5 Oscaria:
mm. paras elokuva, paras ohjaaja, paras miespääosa.
Viimemainitun pystin vastaanotti Jack Nicholson. ![]()
H1 Tämän vuonna 1958 valmistuneen elokuvan
tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla
sijaitsevaan ränstyneeseen pikkukaupunkiin. Päähenkilöinä
ovat Mike Vargas ja Hank Quinlan. Vargasia esittää Charlton
Heston. Elokuvassa näyttelevät myös Janet Leigh ja Marlene
Dietrich. ![]()
H2 Kyle Reece lähetetään vuoden 2029 Los
Angelesista vuoden 1984 Los Angelesiin tässä pikkubudjetilla
toteutetussa toimintaelokuvassa. Sarah Connor -nimisellä
nuorella naisella on filmissä tärkeä osuus. Elokuva valmistui
1984 ja sen ohjasi James Cameron. "i'll be back", lausahtaa
leffan päähenkilö eräässä kohtauksessa. ![]()
H3 John Frankenheimerin ohjaus vuodelta 1962.
Psykologinen trilleri. Eräässä pääroolissa Frank Sinatra,
joka näyttelee aivan kelvollisesti. Omaleimainen elokuva,
jossa melko mutkikas juonirakenne. Liittyy Korean sotaan.
Ruutukuningatar ratkaisevassa osassa. ![]()
H4 Tähän elokuvaan on innoitusta antanut Joseph
Conradin romaani Pimeyden sydän. Everstiluutnantti
Kilgore rakastaaa napalmin tuoksua aamulla. Rooleissa mm.
Robert Duvall, Martin Sheen, Dennis Hopper. Eversti Kurtz on
tuhottava. ![]()
H5 Tämä elokuva, jota jotkut pitävät ohjaajansa
parhaana, perustuu Robert Wilderin romaaniin. Dorothy Malone
voitti tästä elokuvasta parhaan naissivuosa-oscarin. Elokuva
on vuodelta 1956 ja se on täyttä melodraamaa. Naispääsosassa
on Lauren Bacall. Tarina kertoo rikkaan teksasilaisen
öljysuvun rappiosta. ![]()
E1 Oliver Stonen ohjaus vuodelta 1986. Pääosissa
Charlie Sheen, Willem Dafoe, Tom Berenger. 4 Oscaria, mm.
paras elokuva, paras ohjaaja. Tämä elokuva oli ensimmäinen
eräänlaisessa trilogiassa. ![]()
E2 Elokuva TV-maailmasta ja katsojalukujen kaiken
voittavasta merkityksestä. Pääosissa mm. Faye Dunaway, Peter
Finch, William Holden, Robert Duvall. Ohjaus Sidney Lumet,
vuosi 1976. 4 Oscaria: paras miespääosa, paras naispääosa,
paras naissivuosa, paras alkuperäiskäsikirjoitus. ![]()
E3 Tämä elokuva perustuu Pierre Boullen romaaniin
vuodelta 1952. Elokuvalle rapsahti seitsemän Oscaria, joista
yksi Alec Guinnessin näyttelijäntyölle. Eräässä roolissa
Sessue Hayakawa. Filmi valmistui vuonna 1957. ![]()
E4 Erään mielestäni hieman yliarvostetun, mutta
kieltämättä aika ajoin nerokkaan ohjaajan teos, jossa pääosan
esittäjä näyttelee kolmoisroolissa. Filmi perustuu Peter
Georgen romaaniin Red Alert ja Terry Southernin
käsikirjoitukseen. Elokuva on 1960-luvulta. ![]()
E5 Tässä filmissä Keith Carradine esittää kappaleen
I'm Easy. Musiikin lisäksi elokuva sivuaa politiikkaa,
uskontoa, seksiä ja väkivaltaa. On siis helppo päätellä, että
liikumme 1970-luvulla. Meneeköhän liian helpoksi, jos
paljastan, että ohjaaja on Robert Altman? ![]()
S1 Watergate-kauden loistava trilleri. Gene Hackman
pääroolissa. Puhelinkuuntelusta on tässäkin kysymys. Ohjaus
FFC. ![]()
S2 Terrence Malickin elokuva. Kerrassaan
raamatullisia ulottuvuuksia. Richard Gere ja Brooke Adams.
![]()

S3 Al ja Max etsivät "swede" Andersenia. Burt
Lancaster ja Ava Gardner. Tyylilaji: Film Noir. Tapahtumat
esitetään takautumina. ![]()
S4 Ohjaus: Peter Bogdanovich. Rooleissa mm. Jeff
Bridges, Ellen Burstyn, Cybill Shepherd. Pohjana Larry
McMurtryn romaani. Tapahtumapaikkana Anarenen pikkukaupunki
50-luvun alussa. ![]()
S5 Tämän elokuvan ohjasi Frank Darabont. Perustuu
Stephen Kingin tarinaan. Vangeista on kyse. ![]()
© 2003 Petri Tapola