27.12.2007

Vuosi alkaa olla takanapäin, joten viimeistään nyt on oikea hetki kirjoitella vuoden kuulumisia. Uskon jalka on parantunut erinomaisesti ja arki on jälleen sellaista kuin ennenkin: energista, touhukasta ja liikunnallista. Kevät sujui lähinnä muun muassa jumppapallon kanssa jumpatessa sekä muita kuntoutusharjoituksia tehtäessä. Pikku hiljaa lenkkejä pystyttiin pidentämään ja lihasvoimaa alkoi tulla takaisin leikattuun takajalkaan. Fysioterapialla ja hierojan avustuksella Uskon takajalka kuntoutuikin paremmin kuin osasin ikinä odottaakaan.

Kesällä Usko pääsi pitkästä aikaa agilitykentälle hieman tekemään ja muistelemaan pieniä juttuja, mutta varsinaisiin treeneihin palasimme vähitellen syksyllä. Treenaamisen aloittaminen jännitti minua luonnollisesti ihan hirmuisesti ja aluksi olinkin aivan hermona peläten, että jalka ei sittenkään kestäisi eläinlääkärin ja hierojan sanoista huolimatta. Mielenrauhan saamiseksi käytin Uskoa vielä toistamiseen jälkitarkastuksessa. Treenaaminen lähti niin hyvin käyntiin, että ystävieni ja äitini kannustamina uskalsin ilmoittautua Uskon kanssa agilitykisoihin. Edellisistä kisoista oli kulunut lähes vuosi, mutta kisat menivät paremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Kisaviikonlopun saldo: yksi nolla sekä yksi vitonen. Seuraavan viikonlopun kisoista tulos HYL, mutta voi, kuinka meillä olikaan hauskaa Uskon kanssa radalla!

Suurella uteliaisuudella, positiivisuudella ja energialla odotamme vuotta 2008 ja kaikkea sitä mitä se tuokaan tullessaan! On minulla kyllä uskomaton koira!

2.5.2007

20.1.2007

Marraskuun alussa käytimme Uskon eläinlääkärillä, sillä Usko oli jälleen alkanut ontua oikeaa takajalkaansa satunnaisesti. Usko kuvattiin ja diagnoosi oli akillesjänteen yliliikkuvuus. Usko joutui lääkekuurille ja aloimme kunnon rauhalliselle tauolle treeneistä ja muista vauhdikkaista menoista. Lääkärin mukaan olisi jo kuukauden päästä voinut palata treeneihin, mutta päätin että Usko saa kunnolla toipua vuoden vaihteen yli.

Uuden vuoden vaihteessa Usko ontui jalkaansa rauhallisesta tauosta huolimatta, joten päätimme viedä Uskon uudestaan eläinlääkärin vastaanotolle. Tällä kertaa diagnoosi oli aivan selvä: akillesjänteen luksaatio. Akillesjänteen luksaatio on shelteillä melko yleinen perinnöllinen kinnervika, jonka periytymisestä tiedetään kuitenkin vielä varsin vähän. Diagnoosi oli sekä minulle että äidilleni shokki, mutta lääkäri sanoi, että leikkauksella ja kuntoutuksella suurin osa luksaatiokoirista pystyy nauttimaan vaivattomasta, onnellisesta ja vauhdikkaasta elämästä ja palaamaan agilityn sekä muiden harrastusten pariin. Kotiin tullessamme etsin netistä paljon tietoa sekä muiden kokemuksia ja tulevaisuus vaikutti optimistiselta.

Viikon päästä diagnoosista Uskon jalka leikattiin. Leikkaus sujui hyvin ja kotiin päästyään Usko oli jo melko reipas. Usko joutui myös lääkekuurille kahdeksi viikoksi. Muutaman päivän Usko nilkutti kolmella jalalla, mutta kolmantena päivänä alkoi jo käyttää leikattua jalkaansa. Ulkoilimme vain pieniä hihnalenkkejä ja Usko oli ihmeissään kun heti tarpeensa tehtyään käännyimme takaisin kotia päin. Uskolle piti keksiä kaikkea muuta aktivointia, kun lenkkeily oli pannassa sekä muun muassa tokojuttujen ja temppujen tekeminen rajoitettua. Kongista onkin ollut Uskolle suuri ilo viime päivinä.

 

Viiden päivän päästä leikkauksesta tukiside poistettiin ja leikkaushaava näytti hyvältä. Usko oli hieman hämmentynyt siteen poistosta eikä aluksi käyttänyt leikattua jalkaansa. Melko pian Usko kuitenkin varasi painoa leikatulle jalalle.

Hieman yli viikon päästä Uskon olisi tarkoitus aloittaa fysioterapia ja kuntoutuminen. Leikkaava lääkäri totesi, että kahden kuukauden päästä Usko voisi jo pikku hiljaa palata treenailemaan, mutta katsomme nyt päivä kerrallaan. Annamme nyt Uskon rauhassa kuntoutua, sillä tärkeintä on että Usko pääsee nauttimaan vaivattomasta ja energisestä elämästä. Agilityn pariin palaamme mahdollisesti vasta loppukeväästä/alkukesästä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

22.10.2006

Kuraisena sunnuntaiaamuna suuntasimme jälleen agilitykisoihin Purina-areenalle. Tuttuun tapaan perhoset hieman pörräsivät vatsassa, mutta lämmittelyt sujuivat hyvin ja olo oli melko rento. Rata oli suoraviivaista eikä mitään erityisen hankalia paikkoja ollut havaittavissa. Seurakavereilta sain vielä viime hetken vinkin ennen radalle menoa: anna vain Uskon mennä. Ja niinhän minä päätin tehdä. Usko oli tapansa mukaan täpinässä ja varasti lähdössä, vaikka ollaan viime treeneissä saatu pelkästään onnistuneita, hillittyjä lähtöjä. Puomin kontakti ei ollut hallittu eikä nätti, mutta täpärä se oli. Jäin Uskosta huomattavasti jälkeen, joka oli loppuen lopuksi  vain hyvä juttu, sillä näin minun oli pakko luottaa Uskoon ja antaa tilaa. Usko kuuntelikin yllättävän hyvin. Kepeille sisään meno sujui mallikkaasti, mutta käännökset hieman levisivät. Vauhdikkaan loppusuoran jälkeen fiilis oli jälleen hyvä. Luulin tuloksen olleen 5 puomista johtuen, mutta tulos olikin puhdas 0. Wow! Tosin oli kuulemma puomin kontakti ollut todella hilkulla ;) . Medi 1-luokassa 24:stä koirakosta kuusi teki nollatuloksen ja sijoituimme Uskon kanssa toisiksi tuloksella -10.11. Samalla saimme sertin ja siirron kakkosluokkaan :) Oli kyllä upea tunnelma, varsinkin haikean ja epävarman alkusyksyn jälkeen. Olen kyllä ylpeä tuosta Uskomattomasta!

24.9.2006

Loppukesä sujui hieman haikein mielin Uskon takajalan pettäessä alta. Uskolla todettiinkin löystynyt ristiside, jota jouduttiin hoitamaan laserhoidolla muutamien viikkojen ajan. Lisäksi ruokavalio joutui remonttiin. Onneksi jalka parantui ja normaaliin elämään pystyttiin palaamaan pikkuhiljaa. Jännitin agilitytreenaamisen aloittamista hirveästi, sillä pelkäsin jalan pettävän fysioterapeutin sanoista huolimatta, enkä uskaltanut kisoihinkaan ilmoittautua. Äiti silti sai pääni käännettyä.

24.9. olikin City Belgien järjestämät agilitykilpailut, ja voi sitä jännitystä. Olin epävarma ja olo tukala. Rata vaikutti ihan sutjakkaalta, mutta silti rataantutustumisessa suunnittelin pitäväni Uskon hyvin käsissä ja ottamaan rauhallisesti varmuuden vuoksi. Usko oli kuitenkin radalla toista mieltä: joko mennään tai sitten ei mennä ollenkaan. Heti toiselta esteeltä tuli hylky Uskon sujahtaessa huolimattomuudestani johtuen väärään putkenpäähän. Siinä vaiheessa taakka vierähti sydämeltä ja päätin, että nyt nautitaan. Vauhtia löytyi oikein mukavasti ja voi kuinka hauskaa meillä olikaan. Kontaktit sujuivat yllättävän hyvin ja samoin käännöksetkin. Kepeillä tosin sählingit, kun en antanut tarpeeksi tilaa Uskolle. Maaliin tullessa fiilis oli loistava, eikä kisaradan suorittaminen ole ikinä tuntunut yhtä mahtavalta. Että nautin Uskon kanssa tuosta hommasta!

26.7-6.8.2006

Olin jo kauan haaveillut Lapin vaelluksesta, joten tämän loppukesän suunnitelmaan kuuluikin vaellus äitini ja Uskon kanssa Pohjois-Lappiin. Matkaan lähdimme autollamme 26. päivä heinäkuuta ja ensimmäinen välietappi oli Nurmes, jossa yövyimme teltassa leirintäalueella. Seuraavana päivänä jatkoimme Kuhmoon kahdeksi yöksi Kamarimusiikkifestivaaleille tapaamaan vanhoja tuttuja. Kuhmon jälkeen oli vielä yksi välietappi Kuusamossa ennen kuin saavuimme päämääräämme, Kaamasmukkaan, joka sijaitsee lähellä Karigasniemeä, aivan Norjan rajan mailla. Yövyimme tuttavamme viihtyisässä mökissä, josta meillä oli suunnitelmissa tehdä päivävaelluksia lähiseudun tuntureille kokeneen erävaeltajatuttumme opastamina.

Ensimmäisenä vaelluspäivänä lähdimme Muotka-tuntureille ja matkaa kiertyi noin 15 km. Maisemat olivat uskomattomia ja Uskokin nautti suuresti vapaudesta ja uusista tuoksuista.  Innolla jäimme odottamaan mitä kokisimme seuraavana vaelluspäivänämme. Toinen päivä aloitettiin käymällä lämmittelyksi Kevon kahden kilometrin pituisella luontopolulla, jossa tutustuimme saamelaiskulttuuriin. Lounaan jälkeen lähdimme Muotkan Ruoktun merkitylle vaellukselle. Alkuvaellus oli rankka, sillä aurinko porotti suoraan ja etenkin pitkä helteinen suo-osuus alkoi tuntua voimissa. Kaikista reippain oli Usko, joka juoksi reippaasti mäet ylös ja piti vielä huolta että viimeinenkin kulkija pysyi ryhmän mukana. Poroja näimme runsaasti ja siitähän Usko oli aivan innoissaan. Päivän saldoksi kiertyi n. 20 km. Seuraavana päivänä pidimme välipäivän, siivosimme mökkiä ja otimme rennosti.

Viimeisenä vaelluspäivänämme suuntasimme aamulla aikaisin Pais-tuntureille, aivan Norjan rajan tuntumaan. Aluksi oli jyrkkä nousu, jonka jälkeen aukesi kaunis puuton Lapin erämaa jossa hiljaisuus oli sykähdyttävä. Maasto oli helppokulkuista ja sää sopivan pilvinen. Poroja ja riekkoja näkyi silloin tällöin, ja Usko tietysti oli koko ajan valppaana. Väsyneinä, mutta onnellisina lähdimme viidentenä päivänä kohti Helsinkiä takanamme n. 50 km puhuttelevan upeaa Lappia. Reissu oli ikimuistoinen ja me kaikki nautimme siitä suurella sydämellä.

 

8.-15.7.2006

Vietimme neljättä kertaa viikon Kennelliiton suurleirillä Pihlajavedellä Rekolan koiraurheilukeskuksessa. Aikaisin lauantaiaamuna raahauduimme kaikkine kimpsuinemme juna-asemalle Uskon sekä ystäväni  Anin ja hänen samojedinsa Mantelin kanssa. Tampereella meillä oli alle kymmenen minuuttia aikaa vaihtaa Haapamäen junaan ja kyllä alkoi huolestuttaa onnistuuko kun tavaraa oli sen verran paljon mukana. Kiitettävästi pärjäsimme ja saavuimme lopulta innostuneina Rekolaan. Alkuviikosta oli päivittäin agility-, toko- ja junior handler- koulutuksia sekä lisäksi mielenkiintoisia luentoja muun muassa canicrossista ja koirien rakenteesta. Illalla oli vuoro hauskan iltaohjelman ja muu jäljelle jäänyt vapaa-aika vietettiin kavereiden kanssa taikka uiden ja luontopolkuja kierrellen.

Loppuviikosta oli vuorossa toko-, junior handler- ja agilitykilpailut sekä match show.

Torstaina aluksi olivat tokokisat, jotka tänä vuonna tällä kertaa jätimme Uskon kanssa väliin. Oli kuitenkin erittäin antoisaa ja mukavaa kannustaa ja seurata kavereiden ja muiden suorituksia. Erityisen iloiseksi tulin kun Ani ja Manteli suoriutuivat oikein mallikkaasti mölliluokasta, josta irtosi heille tyylikäs voitto. Iltapäivällä oli match show, josta tuloksena sininen nauha eikä muuta. Esiintyminen oli alussa kaikkea muuta kuin  mallikasta, mutta kokemusta, kokemusta.. Isossa kehässä esiintymisentaito alkoi jo löytyä, mutta Uskolle ei sijoitusta. Manteli kuitenkin pisti kaikkensa ja esiintyi niin upeasti, että voitti isot siniset ja oli lopulta match shown Best In Show 4 ! Oli Anilla ja Mantelilla hieno päivä! Perjantai alkoi agilitykisoilla, joissa kilpailevien medien luokassa oli vain kaksi koiraa. Rata oli erittäin vauhdikas ja suoraviivainen, eikä mitään erityisen kinkkisiä juttuja ollut. Wow! Oli kyllä Uskon kanssa niin mahtavaa tehdä rataa! Poika kulki ja jukrat oli hauskaa olla radalla. Virheinä kuitenkin harmittava puomin kontakti kun Usko ei sitten hidastanutkaan käskystä, yksi rima ja täpärä kielto aidalta kun jäin jälkeen ja aloin kääntämään A:lle liian aikaisin. Aika oli kuitenkin nopea ja oli kyllä hyper-hauskaa. Usko sijoittui tuloksella 15 toiseksi voittajan tehdessä vitosen hippuisella yliajalla. Heti agilityn jälkeen oli vuorossa junior handler-kilpailu, jossa osallistujia sekä nuoremmissa että vanhemmissa oli huimasti. Uskon kanssa ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin parantaa  esiintymistä edellisen päivän match showsta. Usko yllättikin esiintymällä niin mallikkaasti etten voinut kuin olla ylpeä! Pääsimmekin kerran jatkoon, joka oli minulle erittäin iloinen asia.

Leiriviikko kului jälleen yllättävän nopeasti ja kyllä meillä oli erittäin hauskaa ja mukavaa. Väsyneinä ja hieman haikein mielin lähdimme junalla kohti Helsinkiä mieli täynnä iloisia muistoja. Terveiset kaikille leiritutuille!

 
Usko agilitykisoissa (kuva: Ninni Lampén)   //   Usko, Gitta-aussie ja Skippy-bortsu (kuva: Iida Kaipio)

12.6.2006

10.6.2006

Olin ajattelemattomana ilmoittautunut agilitykisoihin samaksi päiväksi, jolloin on paimenet Euroopan Voittaja-näyttelyssä. Tarkoitus oli viettää leppoisa retkipäivä Turussa ja poiketa samalla agilitykisoissa, mutta suunnitelmat muuttuivat ja kävimme pyörähtämässä Turussa ja sitten nopsaa katsomaan shelttejä Messukeskukseen. 

Aamu alkoi kaaoksessa, kun eksyimme ja oli siinä ja siinä ehtisimmekö ajoissa kilpailupaikalle. Olo oli hektinen, mutta yritin saada itseni koottua.

Lämmittelyesteillä otin Uskon kanssa A:n kontaktia, ja nythän ne kontaktit vihdoinkin alkavat toimia :)! Rata oli erittäin virtaviivainen ja ihanneaika löysä. Usko huusi, mutta sain ihan kivasti kontaktia. Puolirataa sujui ihan mukavasti, Usko kuunteli ja kulki erittäin kivasti. Itselläni oli vain jotenkin todella hermostunut olo, ja äitini sanoi että se näkyi selvästi. Jotenkin oma keskittyminen herpaantui puolivälissä ja aloin ohjaamaan miten sattuu. Ensiksi ihan selvästi A:n ohitse. A:lle päästyämme Usko kuitenkin ilokseni otti nätisti kontaktin. Kepeille päästessämme Usko pääsi reippaasti edelleni, myöhästyin käskytyksessä ja niinpä Usko juoksi keppien ohitse. Jäljellä oli hypyistä koostuva loppusuora ja Usko pääsi jälleen vauhdikkaasti reippaasti edelleni, myöhästyin taas ja juuri ja juuri viimeiseltä hypyltä täpärä ohijuoksu. Tulos siis HYL.

Nyt kesätauolle ja loppukesästä jälleen nousunollan metsästykseen :)

13.5.2006

Tällä kertaa suuntasimme Kirkkonummelle agilitykisoihin. Hermostuneisuus oli kurissa ja Usko kulki mallikkaasti lämmittelyesteille. Radalle mentäessä Usko huusi minkä ehti, enkä saanut minkäänlaista kontaktia lähdössä: jälleen ryöstö selkäni takana, jolloin alkuradan ohjaussuunnitelmat menivät uusiksi. A:n kontakti varmistettiin jälleen kunnolla, mutta himputti sentään niiden keppien kanssa: onnistuin jälleen pilaamaan sisään menon! Olimme juuri treeneissä harjoitelleet kunnolla keppikulmia, eikä minkäänlaisia ongelmia, mutta miksi nyt taas menin sähläämään väliin? Keppien myötä unohdin ohjaussuunnitelmani, jolloin jouduin hieman improvisoimaan keppien jälkeisen radan. Vauhti olisi voinut olla parempi, mutta muuten ihan siisti rata niitä keppejä lukuun ottamatta ;) Viimeisellä esteellä, puomilla, tosin tapahtui jotain kummallista: Usko hidasti melko reippaasti puomin ylösmenossa, jota ei ole tehnyt sitten pitkiin aikoihin. Alastulokontakti oli kuitenkin siisti ja tulos lopulta 5 ja sijoitus 5.

6.5.2006

Lauantaina nuorisojaostomme järjesti junior handler- koulutuspäivän, jossa kouluttajina toimi kaksi menestynyttä entistä junior handleria. Usko pääsi mukaan lainakoiraksi ja oikein mallikkaasti Usko esiintyi ottaen huomioon, ettei näyttelyremmiä ollut nähnyt yli vuoteen ;) Päivä oli erittäin aurinkoinen ja toivottavasti antoisa kaikille paikalla olleille innokkaille junior handlereille.

2.5.2006

1.5.2006

Parin päivän takaisen muuton jälkeen, jaksoimme kuin jaksoimmekin lähteä Vappukisoihin. Hyvin ehdittiin paikalle, vaikka hieman jännittikin ehditäänkö julkisilla perille, kun ei ollut hajuakaan kauan matkaan menisi uudelta asuinseudultamme.

Rata oli suoraviivainen, eikä kinkkisiä kohtia olleet kuin kepeille putkesta vauhdilla tulo suoraan kulmaan sekä kontaktit ;) Usko jälleen ryösti lähdössä, mutta hyvin ehdin mukaan. Vauhti oli ihan ok, mutta käännökset venyivät pitkiksi. Kepeille tultaessa sössin tapani mukaan: Usko juoksi keppilinjan ohitse ja seuraavaksi aloitti suoraan toisesta välistä. No, saatiinhan ne kepit lopulta suoritettua ja tuomari antoi kepeiltä 5, vaikka videolta katsottuani olisi kuulunut antaa 10. Seuraavaksi puomi ja voi kuinka ruma alastulokontakti! Alkaa iskeä epätoivo.. Puomilta oli vino vienti putkeen ja myöhästyin viennistä, jolloin Usko melkein juoksi putken ohitse yrittäen viime tingassa korjata törmäten putken reunaan. A-esteen kontaktin varmistin reippaasti hidastaen ja lopun hyppyrykelmä onnistui paremmin kuin odotin. Lopulta tulos 15 ja sijoitus 8.

16.4.2006

Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää pääsiäistä, kuin olemalla agilitykisoissa :) . Aamulla lähdettiin Uskon ja äidin kanssa Purinalle, vaikka jännitys oli painostava ja teki oloni ikäväksi. Onneksi hieman helpotti, kun pääsimme paikanpäälle ja näimme muun muassa HAU:n uudet hienot treeniesteet.

Ensiksi oli vuorossa perusrata, joka oli suoraviivainen ja ihan mukava pikku rata. Radalle lähtiessä Usko kävi kierroksilla, enkä saanut minkäänlaista kontaktia. Yllättävän hyvin poika kuitenkin kuunteli radalla ja pysyi hanskassa. Heti kolmannella esteellä tuli vitonen, kun ohjasin Uskon hätiköidysti ohi puomin. Seuraava vitonen tuli keppien sisään menosta. Emme ole pitkään aikaan treenanneet keppejä aivan suorassa linjassa, joten nytkin Usko päjäytti suoraan toiseen väliin. Loppurata meni ihan OK, kunnes otettiin vielä kontaktivirhe A:lta , joka harmitti minua kaikista eniten. Loppuen lopuksi tulos oli siis 15, mutta erittäin iloinen olin kuitenkin siitä, että oli vihdoinkin oikein mukava ja rento olo suorittaa rataa kisoissa.

Pienen odottelun jälkeen oli vuorossa hyppyrata, jossa oli enemmän meille kinkkisempiä kohtia, muun muassa putkeen vienti pimeähköön kulmaan. Meillä on aina putkelle viennit olleet hieman hankalia, sillä Usko ei ole oikein putkeen irtoava, vaikka muuten lähettyykin hyvin muille esteille. Tällä kertaa halusin erityisesti onnistua kepeille viennissä, sekä saada Uskon myös lähetettyä hyvin putkiin. Ikinä ei ole ollut niin rentoa oloa lähteä radalle, kuin nyt ja tulos oli sen mukaista. Usko harmikseni ryösti jälleen lähdössä, mutta onneksi ehdin hyvin mukaan. Rata sujui oikein letkeästi, rennosti sekä hillityn hallitusti, varman päälle pelaten ja kyllä sitä viimeisen putken jälkeen alkoi syke nousta kun tajusin että nolla on pohjalla. Kylläpäs tuli riemuista olo, kun nolla napsahti hyppyradalta ajassa -12.54 sekä kolmas sija. Wow, jo oli aikakin sen toisen nousunollan :) On se Usko kyllä hieno poika!



Loppupäivän toimin Nooran pikku-Kovun seuralaisena sillä välin, kun Noora kävi juoksemassa Simban kanssa kaksi kakkosen rataa sekä kävimme vielä illemmalla koirapuistossa Nooran, Simban, Kovun ja Uskon kanssa, jossa pojat purkivat vielä jäänyttä energiaansa. Olipas iloinen päivä, vaikka kotiinviemiseksi tuli myös kuume kera nuhan ja kurkkukivun.