 |
 |
|||||||||||||||||
           |
 Aloin kinuamaan äidiltäni omaa koiraa 6-vuotiaana, mutta äitini mielestä sen ikäinen ei ollut vielä valmis huolehtimaan pienestä karvakuonosta. Jatkoin kinuamista vuosien ajan, milloin haaveillen terhakkaasta westiestä, milloin kauniista kultaisestanoutajasta, mutta omasta koirasta ei ollut tietoakaan.Lievitystä korkeaan koirakuumeeseen toi äitini ystävän pumirouva "Moli", jota sain käydä ulkoiluttamassa koulun jälkeen. Molin kautta pääsin paremmin tutustumaan koiranelämään ja samalla ihastuin erityisesti paimenkoiriin. Kaipasin kuitenkin sitä ihan ikiomaa koiraa, ystävää, jonka kanssa voisin harrastaa monipuolisesti eri koiraharrastuslajeja ja pääsisin vielä syvemmin tutustumaan koiramaailmaan. Äitini alkoikin pikkuhiljaa heltyä ajatukselle koiran hankkimisesta perheeseemme, ja eräänä talviaamuna riemullani ei ollut rajoja, kun kuulin ne odottamani taikasanat: meille tulisi koira! Aloimme heti miettimään sopivaa koirarotua ja melko alusta lähtien pidin selvänä, että koirani tulisi olemaan paimenkoira, olinhan Molin kautta ihastunut paimenkoirien piirteisiin. Lopulta päädyimme shetlanninlammaskoiraan, pieneen reippaaseen paimeneen, josta olisi ystävä moneen menoon. 2.5.2001 viisi pientä tricolorishelttipentua, 1 narttu ja 4 urosta, tupsahti maailmaan emänä nätti Shet Up Hard Choice "Nelli" ja isänä komea Fin Mva Riishill´s Marco Polo "Marco", ja näistä yksi oli meidän tuleva perheenjäsenemme. Nimeä mietittiin pitkään koko perheen voimin, sillä kriteereinä oli, että nimi on lyhyt ja ytimekäs, melko harvinainen ja tarkoittaa jotakin. Mietimme kaikkea Voitosta ja Tahdosta Mahti-nimeen, mutta mikään ei vaikuttanut sopivalta, kunnes eräällä kauppareissulla äiti ehdotti Uskoa. Aluksi Usko-nimi ei kelvannut itselleni missään nimessä, mutta mitä enemmän hauduttelin ajatusta Uskosta, sitä paremmalta se alkoi kuulostaa. Hauska yhteensattuma myös oli, että yksi pentumme veljistä oli nimetty Toivoksi, joten ajatus Usko ja Toivo nimisistä shelttiveljeksistä kuulosti veikeältä. Juhannuksena 2001 pikkuinen musta "paapero", joka sitten oli yksimielisesti nimetty Uskoksi, viimein saapui meille ja toi suuresti iloa perheeseemme.   Usko on pennusta asti ollut varsin iloinen, innokas, hauska ja vilkas koira, joka todella nauttii tekemisestä. Uskon kanssa on suuri ilo harrastaa, sillä kotona poika osaa rauhoittua, mutta treeneihin lähtiessä Uskosta löytyy intoa ja tekemisen riemua. Usko on hieman pidättyväinen ja joitakin ihmisiä kohtaan välinpitämätön, koira joka sietää vieraiden ihmisten huomionosoitukset, mutta ei niistä suuremmin innostu vaan on ennemmin todellinen oman-väen-koira . Uskon kanssa on helppo elää ja liikkua, sillä reipas pikku-hurmuri ei ole moksiskaan julkisilla kulkuvälineillä sekä Helsingin keskustassa liikkuessamme, taikka paukkuarka. Usko tulee hyvin toimeen lasten kanssa sekä on hyvin sopeutuva ja palautuva koira. Tämä rakas nappisilmä, Usko Uskomaton, on elämän suuri ilostuttaja, hauska tarmonpesä, joka on totaalisesti ryöstänyt perheemme sydämen, tuonut enemmän iloa ja lohtua elämääni kuin voisin toivoakaan ja on siis täysin täyttänyt toiveeni. Tuhannet kiitokset Katriinalle maailman parhaimmasta ja tärkeimmästä ystävästä!
|
|||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
