|
Avalon Jockey Club - Tietoa seurasta ja sen toiminnasta
Seuran ideologia
Kuten etusivullakin jo mainitaan Avalon Jockey Club, lyhyemmin AJC, on vuoden 2005 lopulla (tarkemmin joulukuun 17 päivä, joka muuten oli lauantai) perustettu
seura, jonka on tarkoitus tuoda lohdutus Nymphea Ridersin (ja sitä ennen Heavenly Ridersin ja Red'den Teamin) lopetettua toimintansa.
AJC:n tarkoitus on tarjota aktiivisille virtuaaliharrastajille mahdollisuus tehdä ratsujensa kanssa muutakin, kuin vain ilmoittautua nimilistaperiaatteella
toimiviin kisoihin. Seura pyrkii tarjoamaan monipuolista ja aktiivista toimintaa, jäsenten mielipiteet ja toiveet huomioon ottaen. AJC kehittyy seuran jäsenten
mielipiteiden, ehdotusten ja kommenttien pohjalta jatkuvasti eteenpäin, tavoitteenaan lämminhenkinen ilmapiiri jäsenten välillä, toimiva yhteistyö ja kaikkia miellyttävä
toiminta.
Jäsenyys
Seuran jäsenmäärä on rajoitetty 45:teen, joten mikään suurseura kyseessä ei ole. Seuran jäseniksi pyritään ottamaan kaikki halukkaat jäsenrajoituksen puitteissa.
Seuran jäsenen ei tarvitse ylläpitää omaa virtuaalitallia, omata todellista ratsastuskokemusta tai hallita virtuaalimaailman kaikkia saloja. Perusedellytyksenä jäsenelle
on, että hän on valmis osallistumaan aktiivisesti seuran toimintaan, mikä useimmissa tapauksissa edellyttää oman virtuaalihevosen omistamista tai hoitohevosta joltakin virtuaalitallilta,
tässä tapauksessa edellyttäen, että hevosen todellinen omistaja on antanut luvan osallistua sillä toimintaamme.
Jäsentemme mielipide on meille tärkeä ja kuukausittaisen jäsenkirjeen myötä ylläpitäjä pyrkii tuomaan seuran lähemmäs jäseniään, antamaan jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa.
Kuukausitiedotteessa esitettyihin kysymyksiin toivotaan jokaisen vastaavan, se on jäsenten ensisijainen tilaisuus kertoa mitä mieltä on seurasta ja sen toiminnasta. Ylläpitäjä kuitenkin
vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä ja positiivista palautetta jatkuvalla syötöllä sähköpostin ja vieraskirjan välityksellä.
Seuran jäsenen etuihin kuuluvat oikeus osallistua seuran ja sen jäsenten kisoissa vain seuran jäsenille avoimiin luokkiin, oikeus ottaa osaa seuran kursseihin ja valmennuksiin, sekä oikeus
vaikuttaa seuran toimintaan. Jäsenten tehtävänä on ensisijaisesti viedä seuraa eteenpäin kertomalla mielipiteensä ja osallistumalla aktiivisesti sen järjestämään toimintaan.
Kilpailutoiminta
Avalon Jockey Club tarjoaa mahdollisuuksien mukaan jäsenilleen mahdollisuuden ottaa osaa eri ratsastuslajien kilpailutapahtumiin, joita se järjestää omien tilojensa puitteissa ylläpitäjän aikataulun
antaessa myöten. Ihanteena olisi, että seura itse pystyisi tarjoamaan jäsenilleen ainakin kahdesta kolmeen kisaa kuukaudessa. Tämän lisäksi seuran jäsenet itse voivat järjestää kisoja omissaan tai
seuran tiloissa ja ne merkitään seuran kilpailukalenteriin, edellyttäen että niissä on ainakin yksi vain seuran jäsenille avoin luokka. Kilpailuja järjestettäessä pyritään ottamaan huomioon
ratsukkojen mahdolliset tasoerot ja tarjoamaan täten eritasoisia luokkia kaikille halukkaille harrastajille. Pääasiallisina lajeina Avalon Jockey Club painottaa laukkaurheiluun, rataesteratsastukseen ja
kouluratsastukseen. Jäsenten toiveiden mukaan kuitenkin järjestetään kisoja muissakin lajeissa, jotta jokaiselle tarjoutuisi mahdollisuus tehdä sitä mistä eniten pitää.
Seuran kilpailutoiminta toimii pääasiallisesti nimilistatyyppisillä kisoilla, joiden tulokset arvotaan puolueettomasti jollakin arvontakoneella, joita löytyy netistä useampiakin. Satunnaisesti pyrimme
kuitenkin tarjoamaan tilaisuuden myös tarinamuotoiseen kisaamiseen, sillä mielestämme virtuaalinen hevosharrastus on hyvää vauhtia jäämässä kovin pinnalliseksi hoitokertomusten vaivuttua menneisyyden syvään
kuiluun.
Valmennustoiminta
Avalon Jockey Club tarjoaa jäsenilleen kuukausittain mahdollisuuden valmentautua ratsunsa kanssa pääasiallisesti tarinamuotoisissa valmennustapahtumissa.
Valmennuksissa seura painottaa kouluratsastukseen, joka on kaikkien muiden ratsastuksen lajien pohja, sekä rataesteratsastukseen, joka on tunnetusti ollut
suosittu laji jo pitkään. Valmentajana seurassa toimii pääasiallisesti sen ylläpitäjä Eilowy, mutta myös aktiiviset seuralaiset näyttäytyvät joskus kentänlaidalla
huutelemassa ohjeita. Ainakin Pixi pitää satunnaisesti estevalmennuksia seuran jäsenille.
Valmennustoiminnan tavoitteena on tarjota seuran jäsenille vaihtoehto perinteiseen nimilistakisaamiseen, mahdollisuus ikään kuin tutustua omaan virtuaalihevoseensa ja
puuhata sen kanssa muutakin kuin kisoihin ilmoittautumista ja kilpailukalenterin puuduttavaa päivitystä.
Kurssitoiminta
Avalon Jockey Club pyrkii tarjoamaan jäsenilleen mahdollisuuden hankkia todellista tietoa hevosmiestaidoista ja hevosten kiehtovasta maailmasta yleensä.
Tämän mahdollistavat seuran tarjoamat kurssitapahtumat. Kurssit ovat tiivis tekstipaketti, joka kurssin kouluttaja on koonnut ja jonka jokainen kurssille
osallistuva lukee läpi. Tämän jälkeen suoritetaan teoriakoe kurssin aineistosta ja kurssin läpäisseet saavat diplomin. Vaikka kurssit sisältävät todellista
tietoa, joka pätee niin virtuaali- kuin reaalimaailmassakin, seura muistuttaa, ettei tietoja pidä lähteä soveltamaan käytäntöön ilman asiantuntevaa apua.
Aktiivisuusranking
Seuran jäsenten aktiivisuutta tarkkaillaan seuran itse ylläpitämällä Aktiivisuusrankingilla. Ranking toimii siten, että jokaisesta seuran tapahtumaan osallistumisesta tai
sellaisen järjestämisestä saa aktiivisuuspisteitä, jotka lisätään rankingiin kaikkien nähtäville. Seuran jäsenten toivomuksesta myös seuran ylläpitäjän toiminta pisteytetään,
jotta he voisivat seurata miten aktiiviseen seuraan kuuluvat. Aktiivisuusrankigin kärkinelikko palkitaan vuosittain jollakin seuran myöntämällä kunnianosoituksella. Rankingin
ensisijainen tarkoitus on antaa jokaiselle mahdollisuus seurata omaa aktiivisuuttaan ja mahdollistaa ylläpitäjän velvollisuus aktiivisuuden ylläpitäjänä.
Jäsenlehti
Toukokuussa 2006 Avalon Jockey Clubin jäsenten kesken käytiin aktiivista keskustelua seuran ikioman jäsenlehden perustamisesta. Lopulta todettiin, että seuran nettilehti olisi
kaikille mukavaa luettavaa ja aktiivia tekijöitäkin tuntui löytyvän. Niinpä AJC News sai alkunsa. AJC News on seuran jäsenlehti, joka ilmestyy nettiin kuukauden ensimmäisenä
päivänä (ensimmäistä kertaa toivottavasti 01.07.2006) ja jonka sisällön ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet seuran jäsenet. Jäsenlehdessä myös seurataa seuran maskotin elämänmenoa ja
tiedotetaan tulevista suurtapahtumista. Se on siis jäsenkirjeen ohella portti seuran toimintaan
|