|
Avalon Jockey Club - Kilpailutoiminta
Avalon Jockey Club järjestää mahdollisimman aktiivisesti toimintaa seuran jäsenille. Jokaisella jäsenellä on yhtäläinen oikeus osallistua toimintaa ja
myös järjestää sitä.
Kisoja seura itsessään järjestää ainakin kerran kuussa, jos ylläpidon aika vain riittää. Toivomme siis aktiivisuutta myös seuran
jäseniltä. Järjestäkää kisoja ja kartuttakaa omaa pistetilannettanne seuran aktiivisuusrankingissa.
Kisoja pyritään järjestämään niin ”Villeinä”, kuin jonkin jaoksen alaisinakin. Kisoja pyritään pitämään vaihtelevasti eri lajeissa. Avalon
Race Horses, seuran perustajan talli pitää usein laukkakilpailuja, joita saatetaan myös listata seuran kisakalenteriin. Nykyisin seuran jäsenistä moni muukin omistaa laukkahevosia, joten seura
pyrkii pitämään yllä myös tuon jalon lajin toimintaa ja kannustamaan seuran jäseniä osallistumaan siihen
Omat kisansa seuran jäsen saa kalenteriin ilmoittamalla niistä osoitteeseen Katri.Luostarinen@nic.fi, osikoiden viestinsä asiaan kuuluvasti, esimerkiksi "Kisat AJC:n jäsenille". Viestissä pitää käydä
ilmi kisojen järjestäjä ja kutsun osoite, myös muut kalenterissa esiintyvät tiedot on suotavaa mainita. Kisoissa tulee olla ainakin yksi vain AJC:n jäsenille avoin luokka, jotta ne merkitään kalenteriin.
Harvinaisemmilta lajeilta tätä ei vaadita, silloin ne merkitään sivun alalaidan "harvinaisten lajien kalenteriin", tämän kalenterin kisoista ei kuitenkaan jaeta aktiivisuuspisteitä.
Rankingia varten kisoissa tulee olla merkittynä jokaisen osallistujan seura, jotta ylläpito voi poimia jäsentensä osallistumiset ja päivittää heidän aktiivisuuspisteensä rankingissa.
Seuran kisakalenteri:
Harvinaisten lajien kalenteri: (ei akt. pisteitä)
|