Matkakirjoittamisesta, Keijo Virtanen

I

Matkakirjoitus on hyvin vanha kirjallisuuden laji, muistetaanpa suomalaisten kansanepiikan matkat. Vaikuttavimmasta päästä varmaan on Manalan käynnin kuvaus - vastaavaa löytyy kaikkialta ikiaikaisesta epiikasta. Tuon tämän perspektiivin heti esille, jotta nähdään, että matkakirjoittamisella on vaikuttava, kunnollinen ja hyväksyttävä alkuperä, ja hyvin tärkeitä tarkoituksia. Vaikka matkatarina olisi sepitettyä kertomustakin, se ei ole mitä tahansa sepitettä. Tämä näyttää myös kuinka pienissä puitteissa omat kirjoitukseni liikkuvat. Kun itse matkoilla on haettu tietoa ja ymmärrystä, matkakirjoilla on tahdottu välittää tuota tietoa, tietoa toisista paikoista, asioista, tavaroista, ihmisistä, tavoista, oloista ja olosuhteista..., kaikesta siitä mitä on kohdattu jossakin muualla, mukaan lukien reitit, joita pitkin ja joiden varrella niitä löytää. Nykyään elämme monenlaisen tiedon ulottuvilla, ja tällainen kirjoittamisen laji on käynyt tarpeettomaksi. Näin saattaisi ajatella. Mutta kaikista mahdollisista tiedon välittämisen keinoista huolimatta ihminen itse ei voi olla yhtä aikaa kahdessa paikassa. Matkustaminen on joillekin, ja osassa maailmaa, helppoa, ja mitä enemmän matkustetaan, sitä enemmän tarvitaan, tai ainakin halutaan, kokemuksien vaihtoa. Koko kirjoittamisen, kuten tiedottamisenkin, perusluonne ja -tarkoitus on siirtää toinen paikka siihen jossa lukeminen, tiedon vastaanottaminen, tapahtuu. Itse siirtymisen, matkan, kuvaaminen on ensiarvoisen tärkeää, koska siinä käy selville, kuinka tämä on mahdollista.

Johdantoa tarvittiin: matkasuunnitelma on joiltakin osin välttämätön, jo sen vuoksi että on laskettava mihin rahat riittävät. Mutta onneksi se ei tarkoita sitä että kaikki tulisi samalla ennalta määrätyksi. Mutta kun lähtee Suomesta Eurooppaan moottoripyörällä, joutuu yleensä käyttämään vesikulkuneuvoa; joten aikatauluista riippuminen asettaa ikävän rajoituksen. Muutenkin rajallinen aika, loman pituus määrää matkan mahdollisuuksia. Sekään ei silti rajoita sitä mitä alun ja lopun välillä tapahtuu. Viittaan kuluneeseen huomautukseen, että matka ei tapahdu vain yhteen suuntaan, maantieteellisesti, vaan mielessä. Niin ajassa kulkeminen korostuu. Ja että matkasta saadaan kirjoitettua kertomus, sen pitää jatkua ja tapahtua paljon myös fyysisen, maantieteellisen, matkan jälkeen.

Kun tekee matkaa moottoripyörällä, tarkkojen muistiin merkintöjen tekeminen itse ajamisesta on hankalaa ja enimmäkseen mahdotonta, vaikka ajaminen on kuitenkin juuri matkan vaikuttavinta osaa. Tauoilla voin tehdä muutaman merkinnän, pyörän tankki täytettyä voin kirjoittaa jonkin sanan tai lyhenteen maksukuitin taakse, samoin silloin, kun ostaa välipalaa, käy syömässä ja kaupoissa. Rypistyneitä kuitteja ja epäselviä merkintöjä pitää sitten yrittää tulkita teltassa, tai hotellihuoneessa, useimmiten kuitenkin vasta kotona, samalla kun yrittää järjestää lappusia aikajärjestykseen. Tärkeintä ei olekaan aina se mitä tuli täsmällisesti ylös, vaan se että yleensä jotakin tuli matkaan: tämä aineisto toimii mieleen palauttajana. Nämä ovat merkkejä sillä kartalla, jota koostan jälkeen päin, että osaisin kulkea reitin uudestaan mielessä. (Monta matkaa jääkin kirjoittamatta sen vuoksi, että ei ole riittävästi dokumentteja, joita seurata.) Koska taltioiminen on hankalaa ja mahdotonta, ja koska en tee tutkimusmatkoja oudoille seuduille, voin keskittyä jokapäiväisiin kokemuksiin, vaikutelmiin, ja siihen mitä kulkemisessani tapahtuu.

II

Siihen nähden että pidän tärkeänä hetken ja tilanteen kokemista, tekniikkani on avutonta: en kuljeta matkassani tallenninta, johon voisin selostaa mitä näen ja näin, ja mitä tapahtui, ja kun en voi taltioida autenttisia ääniä, en siis voi varastoida tosiasioita enkä tunnelmia. Enkö? Vanha kookas käsisäätöinen kamera on kömpelö, mutta silloin tällöin Fujica valottaa ruudun filmiä - toisinaan tosin omia aikojaan myös filmin reunoja. Niinpä varmin taltioija on mieli. Mutta johonkin olen yrittänyt keskittyä: oleelliseen. Olen soveltanut siihen että saan kirjoitettua omanlaisistani matkoista omanlaisia kertomuksia täysin niihin sopivaa kirjoitusvälinettä: olen ajanut aika paljon moottoripyörillä, jotka ovat pieneen kokoonsa nähden hämmästyttävän varmatoimisia, eivät kuluta paljon polttoainetta, ja ovat yksinkertaisia huoltaa, ja selvittää ja korjata vikoja, jos sellaisia sattuisi. Mutta tässä ei ole ollenkaan kaikki ajoneuvosta: se on muutakin kuin matkustamisen väline. Se avaa matkantekoon kohtia, joiden vuoksi kannattaa lähteä matkaan, vaihtamaan maisemaa, ja samalla maailmaa: koska se avaa keskustelun tuntemattomien kanssa, pääsen toisiin maailmoihin. Ja pitämällä yhteyttä samanlaisilla liikkuvien kanssa, minulla on valmiina joitakin pysähdyspaikkoja, jos satun sellaisia tarvitsemaan. Toisinaan moottori laulaa siitä kuinka intensiivistä matkanteko on: jyystän leveää, suoraa ja sileää asvalttia, kurvailen ja kallistelen kapeampia teitä, ja renkaat alla kirjoittavat koko ajan jälkeä, jonka tutkin maantiekartalta, osittain etukäteen, osittain jälkikäteen - niin matka on kirjoitettu joka tapauksessa kertaalleen talteen, ja voin päästä myöhemminkin mukaan samaan liikkeeseen, vauhtiin.

Moottoripyörä on sikälikin sopiva kirjoittamisen väline - jos se ei ole niin uudenaikainen, että sille ei voi tehdä mitään merkkihuollon digitaalisten mittareiden ja erikoistyökalujen ulottumattomissa - että sen perushuolloissa tai muissa korjauksissa askarrellaan mekaniikan kanssa, irrotetaan ja kiinnitetään osia, perehdytään niiden toimintaan, jos ei jo tunneta; ja koko askartelu kokonaisuutta, toimimista, kulkemista, varten. Tämä on samaa kuin kirjoittamisessa. Tekniikan kehittyminen on vaikutusyhteydessä kerronnan kehittymiseen; kertomista varten kehittyi romaani samaan aikaan kuin teknologia kehitti koneita ja moottoreita. Mekaniikalla on tietty tarkoitus, ja jokaisen osan pitää palvella sitä, ja tekniikkaa voi hioa ja tarkoituksenmukaistaa - ja kokeilla - koko ajan.

Vaikka kuinka puhutaan siitä kuinka ainutlaatuista kokemusta moottoripyörällä ajo tarjoaa, jos/kun ajaa päivässä yli 500 km, ja jatkaa sitä päiväkausia, arjeksi se muuttuu. Kaikessa kirjoittamisessa on vaarana saman toistaminen. Matkoista kirjoittaessa tuttuuteen rajoittumista voi yrittää vähentää menemällä joka kerta eri paikkoihin. Mutta itseään ei kannata yrittää pettää, itsestään ei pääse mihinkään, eikä kirjoittaja matkojen välilläkään kenties juuri muutu - tosin esimerkiksi pahat kolarit saattavat saada aikaan muutoksia - joten paras onkin laittaa koko ajan itseään peliin mukaan mahdollisimman paljon. Ja ajaa joinakin päivinä vain sata kilometriä, tai ei ollenkaan; mutta mielessä sitäkin enemmän. Paradoksaaliselta tuntuu, että mitä enemmän ja syvemmin yrittää paneutua itseensä, siihen kenen kautta ja kuinka tämän saan mistä yritän jotakin sanoa, sitä vapaammaksi tuntee pääsevänsä omista rajoituksistaan. Toinen paradoksi: arjeksi ja tavanomaiseksi muuttumisen ja toisaalta merkityksellisyyden täyttämän, hetkellisen ja ainutkertaisen kokemustilan välinen vuorottelu - tämä jos mikä avaa väyliä. Tiellä liikkuessa mielessä kulkee kuitenkin niin ääretön määrä asioita, että siitä kirjoittaminen tuntuu aina samalla tavalla toivottamalta, epäonnistumaan päätyvältä yritykseltä. Sen vuoksi aina edes jokin hitunen, bensakuitti tai laivalippu, ovat tarpeellisia avaimia, joilla kääntää virta päälle; ne ovat sopivan ohuita työnnettäväksi rakoihin, joita meitä aina päällystävässä tavanomaisuudessa siellä täällä rasahtelee; ja ruttuisinakin ne ovat riittävän voimakkaita välineitä kampeamaan laajempia aukkoja.

III

Oleellista olisi muistiinpanotekniikan kehittäminen ja monipuolistaminen. Sain kerran jopa pienen magnetofonin lainaan - muistin sen, kun osuin toisella viikolla brasilialaisyhtyeen soittoihin ja päädyin äänittämään mukana olleet kasetit täyteen elävää rytmimusiikkia. Tottakai siitä oli hyötyä: rytmit olivat monimutkaisia ja mahdottomia muistaa, mutta kun rumpuja ja rumpaleita on kymmenkunta, kenenkään tehtävä ei olekaan kovin mutkikas. Ja pystyin erottamaan myöhemminkin marimban äänen. Vastaavasti: matkakertomus muuttuu junnaavaksi, jos seurataan koko ajan tässä nyt etenevää kronikkaa yhden ihmisen äänellä. On vaara että siitä tulee tapahtumien luettelo, ja se voi saada päiväkirjamaisen luonteen. Tarkennan heti, että silti sen on oltava erittäin henkilökohtainen. Silloin tapauksien luettelosta muodostuu tapahtumien valikoima: kerrotaan mikä ja miten vaikutti, tai ei vaikuttanut. Koko vaikutelmien ja tuntemuksien kirjo pitää saada mukaan. Annan tapahtuminen vaikuttaa: se takaa että ne muistaa.

En ole koskaan kirjoittanut matkan aikana siitä kertomusta tai selostusta. Se jähmettäisi matkan tekemisen; samalla tavalla kuin kiinteä ja tarkka suunnitelma. Suunnitelmaa tarvitaan, ja yhtä paljon tarvitaan improvisointia. Jälkimmäisen tärkeyttä painotan, koska suunnitelma on (lähes) joka tapauksessa moottoripyörämatkalle lähtemisen ehto tällaisessa maassa ja maailmassa. Olen kirjoittanut toisaalla siitä kuinka kirjoittaja on keräilijä; matkakertomuksien teko vaatii erityistä keräilyä, ja se edellyttää improvisoimista; monenlaista materiaalia voi löytyä milloin mistäkin eikä etukäteen voi tietää mikä on merkittävää, ja keräiltävää ovat kohdat ja sattumukset, joita ei voi onneksi tietää etukäteen. Ennakoimattoman äärelle tuleminen on kuitenkin matkan tavoite - paradoksaalinen suunnitelma; suunnitella matka niin että suunnittelemattomuus toteutuu. Ja miksi? Koska silloin tutut sanat, joita käytän, joilla toimin, ja joita myöhemminkin käytän kirjoittamisessa, täyttyvät ainutkertaisesti, sen hetkisistä merkityksistä. Jos maailman nykyinen muoto, talous ja lokeroiva hallinto pyörähtäisivät sijoiltaan, vaeltelu olisi ylin elämäntapa.

Matkatoveri tai -toverit auttavat jakamaan kertojan ääntä, ja samalla saavutetaan se etu, että kuvaus muuttuu kohtaukseksi. Aina matkatoveria ei ole, ja silloin - mutta myös siitä riippumatta, onko kanssamatkustajaa vai ei - tarjoilijan, myyjän tai sen jolta kysyn tietä tai paikkaa sanat ja eleet luovat tilanteista kohtauksia. Lausumien ei tarvitse sisältää suuria viisauksia, mutta ne ovat erittäin merkitseviä ja tärkeitä: juuri nämä ihmiset ovat niitä joiden keskellä elän, siis joiden kanssa matkustan, joista olen riippuvainen (ja joiden muutenkin pitäisi olla kenelle tahansa tärkeimpiä). Toisten ihmisten kohta on aina silti ongelmallinen: pitää kehittää tajua, mitä toisesta, tai kenestäkin, voi ja pitää kertoa, ja mitä ei. Tuntemattomia, kerran tai pari nähtyjä ihmisiä voi luonnehtia ulkoa päin huoletta, koska ( = silloin kun) kirjoitukseni lukija ei voi tunnistaa heitä myöhemmin, vaikka kuvaisin kuinka tarkasti. Läheisempien kanssa on toinen tilanne: heidän luonteensa ja ominaisuuksiensa pitäisi tulla aivan itsestään esille, siinä osaanko kuvata tarvittaessa heidän toimintaansa ja vuorosanojaan, niin että lukija huomaa mitä on havaittavissa, vastaavasti kuin katsoisi kuvaa. Toisen ihmisen kohta on kuitenkin lopuksi tärkein: koko kommunikointi, ja matkan teko jonakin marginaalisena tapana siinä, on kuitenkin siihen pääsemistä ja sen esille tuomista, mitä ihmisten kesken on jaettavissa.

Minulle on sanottu että kertomukseni ovat yksitoikkoisia juuri sen vuoksi että ne etenevät melkein poikkeuksetta ajallisesti järjestyksessä matkan alusta sen loppuun, ja että minun pitäisi värittää ja elävöittää niitä keksimällä villejä tapauksia, ja varsinkin, jos en itse kykene, niin laittamalla mukana olevia ihmisiä tekemään jotain joka räväyttää. Mutta tämä keksiminen ei sovi mitenkään dokumentoivaan, tosiasioissa pysyvään otteeseeni - ja tästä en tingi: en voi muuttaa jälkikäteen sitä mitä on tapahtunut.

IV

Suurin rakenteellinen virheeni lienee erään jutun alku ensimmäisessä matkakertomuskokoelmassani: aloitan tilanteesta, jossa moottoripyöräni on varastettu. Siitä on onneksi niin kauan, että silloin lehdissä ei vielä kirjoitettu tähän tapaan dramatisoimalla - mutta se ei minua ja tarinaani auta: tapaus olisi paljon vaikuttavampi kertomuksessa, kun se tulisi lukijan eteen samalla tavalla kuin alkuperäisellekin kokijalle. Muistumia lukuun ottamatta kertomuksen kulun pitää seurata matkaa, niin että en sortuisi sanomaan etukäteen tyyliin "silloin en vielä tiennyt kuinka merkitykselliseksi muuttuisi se, etten ottanut pumppua mukaan pyörää pakatessani...."; koska silloin vähäkin jännite läsähtäisi ja olisi litteä jo silloin kun rengas vasta losahtaa.

Moottoripyörällä matkatessa ongelmana voi pitää sitä, että matkatavaroita voi ottaa mukaan vain hyvin rajallisen määrän. Ja mitä pitempään on liikkeellä, sitä oleellisemmaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi tavaramäärä karsiutuu - ja sitä kummallisempina tulpanavaimen, ketjunjatkoksen, ruuvimeisselin, rengasraudan ja kiintoavainsarjan seassa saattavat näyttäytyä jazzkonsertin ohjelmalehtinen ja kuivattujen kukkien käärö; niiden mukaan joutumista voi yrittää muistella.... Missä olinkaan...? Niin, tavaroiden ja tarvikkeiden vähyys jos mikä on tae improvisoinnille. Ja vaikka matkalla ei "oikeastaan" näyttäisi tapahtuvan, tai edes myöhemmin tapahtuneen, mitään, juuri se seikka voi saada siinä mitä syvimmän merkityksen.

Mutta muistuma muistuttaa: paikoitellen muistaa jollakin kohtaa jotakin muuta, ja sen avulla kertomuksen merkityskenttä kerroksellistuu. Vastaavasti se mitä jostain ajattelee, voi antaa puhtia. Kun laitan itseni mukaan, se tarkoittaa että tarvittaessa en säästä mielipidettä. Tästä päästään politiikkaan: olisi poliittinen kannanotto, jos pidättäytyisin niistä tietoisesti ja tarkasti. (Lisäksi se olisi huono kannanotto...) Matkakertomuksessa kaikki keinot ovat käytössä. Myös harkinta, missä tilanteessa mikäkin. Poliittisten tai muiden mielipiteiden mukaan ottaminen ei tarkoita, että lukija pitäisi vakuuttaa milloin mistäkin, jonkin asian oikeudesta tai vääryydestä. Mutta ne vakuuttavat (sen lisäksi) kertojan äänestä: tämä ei ole pelkkä luettelo. Toisinaan luettelo kyllä puhuu puolestaan, sillä on kohtansa. Jos minun pitäisi antaa neuvoja kuinka matkakertomuksia pitää kirjoittaa, yksi olisi: anna kaiken vaikuttaa, sen mitä näet, haistat, maistat, tunnet, koet, ilman ennakkoasenteita: se takaa että ne muistaa. Vastaavasti kirjoittaessa: kaikki on tärkeää, kirjoita kaikki mitä tulee, myöhemmin ehdit eritellä. Kirjoittamisesta muuten: oleellisinta on kuitenkin että jaksaa istua - ja siihen saa hyvää harjoitusta ajamalla moottoripyörää. Siinä jos missä on katseltava tarkkana, mitä edessä aukeaa: katsokaa.... mutta teillähän on tässä edessä pelkkiä kirjaimia...


kotio keijo leimu tt et kirjoittamisesta