Tervetuloa Aimo J. Aution Sukusivuille

Infoa

Mäkiahon
suku

Saarenkedon
suku

Suokonaution
suku

Tietovisa

Tutkimani
suvut

Linkit

HEIKKI MÄKIAHON ESIPOLVIA

Heikki Mäkiaho eli Mäkitalo oli isänäitini isä. Hän oli kahdesti naimisissa ja lapsia oli lukuisia. Oma sukuni polveutuu kuitenkin Heikin toisesta avioliitosta Maria Serafian kanssa.

Lähteinä olen käyttänyt rippi- ja historiakirjoja, myös HisKiä, toisilta tutkijoilta saamaani tietoa, sukukirjoja (varsinkin Keisarin kolmea teosta) sekä paikallishistorioita ja vastaavia. Viimeksi mainituista on erillinen lähdeviittaus.

Palautetta otetaan kiitollisuudella vastaan, samoin virheistä ilmoittaminen olisi toivottavaa.

0:1

Heikki Heikinpoika Mäkiaho (Mäkitalo). Syntynyt 22.11.1856 Soini. Kastettu 22.11.1856. Kuollut 6.7.1943 Soini. Heikillä oli myös ensimmäinen vaimo, serkku Amanda Heikint. Pöntinen, s. 8.3.1862, jonka kanssa useita lapsia. Heikkiä sakotettiin v.1882 luvattomasta paloviinan poltosta ja myynnistä. (E.m. toiminta oli laillista, jos maksoi valtiolle valmisteveron).(Lähde: Vilppu Keisarin suku II) (Isä I:1, Äiti I:2). -Puoliso Maria Serafia Kaarlentytär Vähä-Soini. Syntynyt 27.3.1874 Soini. Kuollut 1930 Soini.

I:1

Heikki Jaakonpoika Laasala (Mäkitalo). Syntynyt 8.3.1828 Soini. Kuollut 13.12.1903 Soini. (Lapsi 0:1, Isä II:1, Äiti II:2). -Puoliso Helena Henrikintytär Pöntinen. Katso I:2.

I:2

Helena Henrikintytär Pöntinen. Syntynyt 27.10.1827 Soini. Kuollut rinnan poltteeseen 5.9.1884 Soini. (Lapsi 0:1, Isä II:3, Äiti II:4). -Puoliso Heikki Jaakonpoika Laasala (Mäkitalo). Katso I:1.

II:1

Jaakko Davidinpoika Laasala (Mesiäislehto). Syntynyt 9.8.1805 Soini. Kuollut pistokseen 26.11.1851 Soini. Haudattu 30.11.1851. (Lapsi I:1, Isä III:1, Äiti III:2). -Puoliso 16.4.1827 Keuruu Anna Eerikintytär Ahola. Katso II:2.

II:2

Anna Eerikintytär Ahola. Syntynyt 20.1.1807 Ähtäri Kasakka. Kuollut verenvuotoon 25.5.1837 Soini. (Lapsi I:1, Isä III:3, Äiti III:4). -Puoliso 16.4.1827 Keuruu Jaakko Davidinpoika Laasala (Mesiäislehto). Katso II:1.

II:3

Heikki Eerikinpoika Pöntinen. Syntynyt 24.9.1793 Soini Pöntinen. Kastettu 24.9.1793. Kuollut vanhuuteen 22.2.1839 Soini. (Lapsi I:2, Isä III:5, Äiti III:6). -Puoliso 9.10.1820 Keuruu Anna Liisa Juhanantytär Pirttimäki. Katso II:4.

II:4

Anna Liisa Juhanantytär Pirttimäki. Syntynyt 9.8.1799 Soini Pirttimäki. Kastettu 11.8.1799. Kuollut halvaukseen 5.4.1877 Soini Pöntinen. (Lapsi I:2, Isä III:7, Äiti III:8). -Puoliso 9.10.1820 Keuruu Heikki Eerikinpoika Pöntinen. Katso II:3.

III:1

David Eerikinpoika Mesiäislehto. Syntynyt 1.1.1781 Soini. Kuollut halvaukseen 9.3.1817 Soini. (Lapsi II:1, Isä IV:1, Äiti IV:2). -Puoliso 13.11.1803 Soini Maria Jaakontytär Laasanen. Katso III:2.

III:2

Maria Jaakontytär Laasanen. Syntynyt 23.8.1785 Soini Laasanen. Kastettu 28.8.1785. Kuollut hengenahdistukseen 12.10.1863 Soini Mesiäislehto. (Lapsi II:1, Isä IV:3, Äiti IV:4). -Puoliso David Eerikinpoika Mesiäislehto. Katso III:1.

III:3

Erik Matinpoika Ahola. Syntynyt 10.4.1777 Keuruu. Kastettu 18.5.1777. Kuollut 1.5.1855 Ähtäri. Helena oli Erkin I puoliso. (Lapsi II:2, Isä IV:5, Äiti IV:6). -Puoliso 1802 Helena Heikintytär Viitala. Katso III:4.

III:4

Helena Heikintytär Viitala. Syntynyt 3.7.1773 Ähtäri Niemisvesi. Kastettu 7.7.1773 Ähtäri. Kuollut n. 1825 Ähtäri. (Lapsi II:2, Isä IV:7, Äiti IV:8). -Puoliso 1802 Erik Matinpoika Ahola. Katso III:3.

III:5

Erik Henrikinpoika Pöntinen. Syntynyt 4.4.1762 Soini Pöntinen. Kuollut 26.12.1827 Soini Pöntinen. (Lapsi II:3, Isä IV:9, Äiti IV:10). -Puoliso 26.12.1792 Maria Davidintytär Pöntinen/Lill-Höök. Katso III:6.

III:6

Maria Davidintytär Pöntinen/Lill-Höök. Syntynyt 17.7.1766 Alajärvi Kurejoki. Kastettu 19.7.1766. Kuollut vanhuuteen 2.4.1854 Soini. Haudattu 9.4.1854. (Lapsi II:3, Isä IV:11, Äiti IV:12). -Puoliso 26.12.1792 Erik Henrikinpoika Pöntinen. Katso III:5.

III:7

Juhana Henrikinpoika Pirttimäki/Iiro. Syntynyt 24.8.1773 Ähtäri Iiro. Kuollut vanhuuteen 17.4.1856 Soini. (Lapsi II:4, Isä IV:13, Äiti IV:14). -Puoliso 17.12.1798 Soini Saara Eerikintytär Pirttimäki. Katso III:8.

III:8

Saara Eerikintytär Pirttimäki. Syntynyt 3.3.1779 Soini. Kuollut lavantautiin 6.3.1851 Soini Pirttimäki. (Lapsi II:4, Isä IV:15, Äiti IV:16). -Puoliso 17.12.1798 Soini Juhana Henrikinpoika Pirttimäki/Iiro. Katso III:7.

IV:1

Erik Matinpoika Sissala/Mesiäislehto. Syntynyt 6.4.1755 Alajärvi Kurejoki. Kuollut pistokseen 1.6.1805 Soini Mesiäislehto. (Lapsi III:1, Isä V:1, Äiti V:2). -Puoliso 26.12.1779 Soini Anna Antintytär Mesiäislehto. Katso IV:2.

IV:2

Anna Antintytär Mesiäislehto. Syntynyt 2.12.1758 Soini Mesiäislehto. Kuollut rintakipuun 9.1.1783 Soini Mesiäislehto. (Lapsi III:1, Isä V:3, Äiti V:4). -Puoliso 26.12.1779 Soini Erik Matinpoika Sissala/Mesiäislehto. Katso IV:1.

IV:3

Jaakko Antinpoika Laasanen. Syntynyt 20.6.1755 Soini. Kastettu 24.6.1755. Kuollut huimaukseen 15.2.1817 Soini. Haudattu 23.2.1817. (Lapsi III:2, Isä V:5, Äiti V:6). -Puoliso 28.10.1781 Anna Matintytär Laasanen. Katso IV:4.

IV:4

Anna Matintytär Laasanen. Syntynyt 7.12.1759 Lehtimäki Laasanen. Kuollut näivetystautiin 30.8.1820 Soini. (Lapsi III:2, Isä V:7, Äiti V:8). -Puoliso 28.10.1781 Jaakko Antinpoika Laasanen. Katso IV:3.

IV:5

Matti Antinpoika Ahola. Syntynyt 15.6.1750 Keuruu Kivijärvi. Kuollut 6.8.1830 Soini. Perhe asui alunperin Ähtärin Kasakassa, jonka aiempi nimi oli Ahola. (Lapsi III:3, Isä V:9, Äiti V:10). -Puoliso 17.12.1775 Ähtäri Valpuri Heikintytär Kolunsarka. Katso IV:6.

IV:6

Valpuri Heikintytär Kolunsarka. Syntynyt 27.4.1754 Ähtäri. Kuollut 5.6.1822 Soini. (Lapsi III:3, Isä V:11, Äiti V:12). -Puoliso 17.12.1775 Ähtäri Matti Antinpoika Ahola. Katso IV:5.

IV:7

Heikki Juhonpoika Viitala/Makkola. Syntynyt 26.8.1732 Keuruu. Kuollut halvaukseen 10.1.1813 Keuruu. Haudattu 16.1.1813. (Lapsi III:4, Isä V:13, Äiti V:14). -Puoliso 9.7.1758 Maria Heikintytär Stensiö. Katso IV:8.

IV:8

Maria Heikintytär Stensiö. Syntynyt 31.3.1738 Keuruu Korsumäki. Kastettu 2.4.1738. (Lapsi III:4, Isä V:15, Äiti V:16). -Puoliso Heikki Juhonpoika Viitala/Makkola. Katso IV:7.

IV:9

Heikki Jaakonpoika Turpela. Syntynyt 28.12.1730 Alajärvi. Kuollut tulehdusyskään 2.1.1806 Soini Pöntinen. (Lapsi III:5, Isä V:17, Äiti V:18). -Puoliso 24.5.1750 Lappajärvi Liisa Juhontytär Pöntinen/Mattinen. Katso IV:10.

IV:10

Liisa Juhontytär Pöntinen/Mattinen. Syntynyt 1725 Saarijärvi Vahanka. Kuollut keltatautiin 20.5.1808 Soini Pöntinen. (Lapsi III:5, Isä V:19, Äiti V:20). -Puoliso 24.5.1750 Lappajärvi Heikki Jaakonpoika Turpela. Katso IV:9.

IV:11

David Simonpoika Lill-Höök. Syntynyt 18.4.1740 Alajärvi Kurejoki. Kastettu 20.4.1740. Kuollut vanhuuteen 20.4.1825 Alajärvi Kurejoki. Haudattu 24.4.1825. (Lapsi III:6, Isä V:21, Äiti V:22). -Puoliso Kaarina Jaakontytär Lill-Tarvonen. Katso IV:12.

IV:12

Kaarina Jaakontytär Lill-Tarvonen. Syntynyt 16.9.1742 Lappajärvi. Kastettu 17.9.1742. Kuollut lapsivuoteeseen 21.1.1779 Alajärvi Kurejoki. Haudattu 24.1.1779. (Lapsi III:6, Isä V:23, Äiti V:24). -Puoliso David Simonpoika Lill-Höök. Katso IV:11.

IV:13

Heikki Erkinpoika Iiro. Syntynyt 1729. Kuollut 16.4.1807. Isäntänä 1760 - 1799 (Lapsi III:7, Isä V:25, Äiti V:26). -Puoliso Maria Matintytär. Katso IV:14.

IV:14

Maria Matintytär. Syntynyt 1730. Kuollut 10.1.1800. (Lapsi III:7, Isä V:27, Äiti V:28). -Puoliso Heikki Erkinpoika Iiro. Katso IV:13.

IV:15

Erik Henrikinpoika Pirttimäki. Syntynyt 6.4.1753 Soini Keisari. Kuollut, tapettu 20.3.1805 Ähtäri Kivijärvi. Erkki löytyi tapettuna Soinin ja Lehtimäen väliseltä maantieltä 20.3.1805. Syytteessä oli Juho Juhonpoika Walkiala, joka todisteiden puutteessa kuitenkin vapautettiin. Hovioikeus vahvisti asian. (Lähde: L-O Backman: Brott mot annans liv). (Lapsi III:8, Isä V:29, Äiti V:30). -Puoliso 19.10.1777 Ähtäri Maria Heikintytär Pahankala. Katso IV:16.

IV:16

Maria Heikintytär Pahankala. Syntynyt 16.7.1757. Kuollut kuumeeseen 22.3.1803 Soini. Haudattu 3.4.1803. (Lapsi III:8, Isä V:31, Äiti V:32). -Puoliso 19.10.1777 Ähtäri Erik Henrikinpoika Pirttimäki. Katso IV:15.

V:1

Matti Heikinpoika Kolanen/Sissala. Syntynyt 3.9.1713 Möksy Kolanen. Kuollut kurkkukipuun ja päänsärkyyn 21.10.1762 Alajärvi Sissala. Isäntänä 1737 -38. (Lapsi IV:1). -Puoliso 16.11.1740 Lappajärvi Liisa Antintytär Sissala. Katso V:2.

V:2

Liisa Antintytär Sissala. Syntynyt 13.9.1724 Alajärvi Kurejoki. Kuollut näivetystautiin 26.9.1801 Alajärvi Sissala. (Lapsi IV:1). -Puoliso 16.11.1740 Lappajärvi Matti Heikinpoika Kolanen/Sissala. Katso V:1.

V:3

Antti Paavonpoika Keisari/Mesiäislehto. Syntynyt 3.1.1731 Soini Keisari. Kuollut vesitautiin 23.7.1766 Soini Mesiäislehto. Toisen tiedon mukaan syntynyt 1730. (Lapsi IV:2). -Puoliso 30.10.1757 Lehtimäki Valpuri Davidintytär Laasanen. Katso V:4.

V:4

Valpuri Davidintytär Laasanen. Syntynyt 15.2.1742 Soini. Kuollut kuumeeseen 6.6.1809 Kyyjärvi Iso-Nopola. (Lapsi IV:2). -Puoliso 30.10.1757 Lehtimäki Antti Paavonpoika Keisari/Mesiäislehto. Katso V:3.

V:5

Antti Jaakonpoika Laasanen. Syntynyt 3.9.1727 Lappajärvi. Kuollut turvotukseen 4.8.1797 Soini. Haudattu 13.8.1797. (Lapsi IV:3). -Puoliso Maria Valpuri Juhontytär Koukkari/Lillhonkaniemi. Katso V:6.

V:6

Maria Valpuri Juhontytär Koukkari/Lillhonkaniemi. Syntynyt 12.3.1729 Lappajärvi. Kuollut 3.1.1816 Soini. (Lapsi IV:3). -Puoliso Antti Jaakonpoika Laasanen. Katso V:5.

V:7

Matti Antinpoika Jr Laasanen. Syntynyt 10.2.1738 Lehtimäki Laasala. Kuollut vanhuuteen 24.10.1808 Lehtimäki Laasala. Haudattu 30.10.1808. Toisen tiedon mukaan vihitty Susannan kanssa 11.10.1756 Alajärvellä. (Lapsi IV:4). -Puoliso 11.4.1756 Soini Susanna Paavontytär Keisari. Katso V:8.

V:8

Susanna Paavontytär Keisari. Syntynyt 3.4.1737 Soini Keisari. Kuollut vanhuuden heikkouteen 30.12.1817 Lehtimäki. (Lapsi IV:4). -Puoliso 11.4.1756 Soini Matti Antinpoika Jr Laasanen. Katso V:7.

V:9

Antti Paavonpoika Raitamäki/Källi. Syntynyt 1718 Soini Källi. Kuollut 9.11.1783 Keuruu Korsumäki. Raitamäen isäntänä 1750 - (1775). 9 lasta. (Lapsi IV:5). -Puoliso Maria Antintytär Korsumäki. Katso V:10.

V:10

Maria Antintytär Korsumäki. Syntynyt 23.5.1709 Keuruu. Kuollut 30.6.1771 Ähtäri. (Lapsi IV:5). -Puoliso Antti Paavonpoika Raitamäki/Källi. Katso V:9.

V:11

Heikki Matinpoika Kolunsarka. Syntynyt 15.2.1729 Ähtäri. Kuollut 1.6.1806 Ähtäri. Isäntänä 1758 - 1793. (Lapsi IV:6). -Puoliso Maria Heikintytär Jr Kolunsarka. Katso V:12.

V:12

Maria Heikintytär Jr Kolunsarka. Syntynyt n. 1731. Kuollut 1757 Ähtäri. (Lapsi IV:6). -Puoliso Heikki Matinpoika Kolunsarka. Katso V:11.

V:13

Juho Antinpoika Makkola. Syntynyt 1697. Talollinen. Juho saattaa olla kuollut 12.11.1780. Sukunimen puutteessa tieto on kuitenkin epävarma. (Lapsi IV:7). -Puoliso Liisa Laurintytär Nyyssänen. Katso V:14.

V:14

Liisa Laurintytär Nyyssänen. (Lapsi IV:7). -Puoliso Juho Antinpoika Makkola. Katso V:13.

V:15

Heikki Matinpoika Stensiö. Syntynyt 1709. Sotilas. (Lapsi IV:8). -Puoliso Kaisa Juhontytär. Katso V:16.

V:16

Kaisa Juhontytär. (Lapsi IV:8). -Puoliso Heikki Matinpoika Stensiö. Katso V:15.

V:17

Jaakko Eerikinpoika Turpinen. Syntynyt 11.7.1710 Alajärvi. Isäntänä 1730 - 43. (Lapsi IV:9). -Puoliso Maria Juhantytär Koskela. Katso V:18.

V:18

Maria Juhantytär Koskela. Syntynyt 23.3.1704 Alajärvi. (Lapsi IV:9). -Puoliso Jaakko Eerikinpoika Turpinen. Katso V:17.

V:19

Juho Tuomaanpoika Mattinen. Syntynyt 1707. Kuollut vanhuuteen 19.3.1786 Lehtimäki Mattinen. 1/2 manttaalin tila. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita). (Lapsi IV:10). -Puoliso 1:o 8.7.1725 Lappajärvi Kirstin Heikintytär Vahanka. Katso V:20. -Puoliso 2:o Ähtäri Greta Matintytär Mattinen. Syntynyt 10.1727 Ähtäri. Kuollut vanhuuteen 20.1.1808. Haudattu 24.1.1808.

V:20

Kirstin Heikintytär Vahanka. Syntynyt 1702 Saarijärvi Vahanka. Kuollut keuhkotautiin 4.3.1752 Lehtimäki Mattinen. (Lapsi IV:10). -Puoliso 8.7.1725 Lappajärvi Juho Tuomaanpoika Mattinen. Katso V:19.

V:21

Simo Simonpoika Lill-Höök. Syntynyt 1715 Alajärvi Kurejoki. Kuollut yskään ja rintakipuun 15.5.1752 Alajärvi Åby. Haudattu 21.5.1752. (Lapsi IV:11). -Puoliso 21.11.1732 Alajärvi Liisa Laurintytär Seppälä. Katso V:22.

V:22

Liisa Laurintytär Seppälä. Syntynyt 8.9.1712 Alajärvi Menkijärvi. Kuollut halvaukseen 16.12.1789 Alajärvi Kurejoki. (Lapsi IV:11). -Puoliso Simo Simonpoika Lill-Höök. Katso V:21.

V:23

Jaakko Olavinpoika Lill-Tarvonen. Syntynyt 5.7.1716. Kuollut 11.2.1764. Isäntänä v. 1740 eteenpäin. Jaakon isä saattaa olla Olavi Matinpoika Strang. (Lapsi IV:12). -Puoliso Kaarina Jaakontytär Sliip. Katso V:24.

V:24

Kaarina Jaakontytär Sliip. Syntynyt 1718. Kuollut 1.6.1758. (Lapsi IV:12). -Puoliso Jaakko Olavinpoika Lill-Tarvonen. Katso V:23.

V:25

Erkki Heikinpoika Iiro. Syntynyt 1696. Kuollut 1786. Isäntänä 1737 - 1759 (Lapsi IV:13). -Puoliso Liisa Heikintytär. Katso V:26.

V:26

Liisa Heikintytär. Syntynyt 1690. Kuollut 1781. (Lapsi IV:13). -Puoliso Erkki Heikinpoika Iiro. Katso V:25.

V:29

Heikki Paavonpoika Pirttimäki/Keisari. Syntynyt 15.8.1726 Soini. Kuollut 29.4.1796 Soini. Isäntänä 1752 - 96. (Lapsi IV:15). -Puoliso 26.8.1751 Lappajärvi Susanna Paavontytär Kyröläinen. Katso V:30.

V:30

Susanna Paavontytär Kyröläinen. Syntynyt 30.4.1729 Alajärvi. Kuollut 13.3.1796 Soini. (Lapsi IV:15). -Puoliso 26.8.1751 Lappajärvi Heikki Paavonpoika Pirttimäki/Keisari. Katso V:29.

V:31

Henrik Matinpoika Pahankala. Syntynyt 1730 Ähtäri Pahankala. Kuollut 1.2.1800. Haudattu 9.2.1800. Isäntänä 1757 - 1800 (Lapsi IV:16). -Puoliso Anna Eerikintytär Pahankala. Katso V:32.

V:32

Anna Eerikintytär Pahankala. Kuollut 1791. Syntynyt 1731 Ähtäri Pahankala. (Lapsi IV:16). -Puoliso Henrik Matinpoika Pahankala. Katso V:31.

 

 

Ahola Anna Eerikintytär 20.1.1807 - 25.5.1837 II:1, II:2

Ahola Erik Matinpoika 10.4.1777 - 1.5.1855 III:3, III:4

Ahola Matti Antinpoika 15.6.1750 - 6.8.1830 IV:5, IV:6

Heikintytär Liisa 1690 - 1781 V:25, V:26

Iiro Erkki Heikinpoika 1696 - 1786 V:25, V:26

Iiro Heikki Erkinpoika 1729 - 16.4.1807 IV:13, IV:14

Juhontytär Kaisa V:15, V:16

Keisari Susanna Paavontytär 3.4.1737 - 30.12.1817 V:7, V:8

Keisari/Mesiäislehto Antti Paavonpoika 3.1.1731 - 23.7.1766 V:3, V:4

Kolanen/Sissala Matti Heikinpoika 3.9.1713 - 21.10.1762 V:1, V:2

Kolunsarka Heikki Matinpoika 15.2.1729 - 1.6.1806 V:11, V:12

Kolunsarka Maria Heikintytär Jr 1731 - 1757 V:11, V:12

Kolunsarka Valpuri Heikintytär 27.4.1754 - 5.6.1822 IV:5, IV:6

Korsumäki Maria Antintytär 23.5.1709 - 30.6.1771 V:10, V:9

Koskela Maria Juhantytär 23.3.1704 V:17, V:18

Koukkari/Lillhonkaniemi Maria Valpuri Juhontytär 12.3.1729 - 3.1.1816 V:5, V:6

Kyröläinen Susanna Paavontytär 30.4.1729 - 13.3.1796 V:29, V:30

Laasala (Mesiäislehto) Jaakko Davidinpoika 9.8.1805 - 26.11.1851 II:1, II:2

Laasala (Mäkitalo) Heikki Jaakonpoika 8.3.1828 - 13.12.1903 I:1, I:2

Laasanen Anna Matintytär 7.12.1759 - 30.8.1820 IV:3, IV:4

Laasanen Antti Jaakonpoika 3.9.1727 - 4.8.1797 V:5, V:6

Laasanen Jaakko Antinpoika 20.6.1755 - 15.2.1817 IV:3, IV:4

Laasanen Maria Jaakontytär 23.8.1785 - 12.10.1863 III:1, III:2

Laasanen Matti Antinpoika Jr 10.2.1738 - 24.10.1808 V:7, V:8

Laasanen Valpuri Daavidintytär 15.2.1742 - 6.6.1809 V:3, V:4

Lill-Höök David Simonpoika 18.4.1740 - 20.4.1825 IV:11, IV:12

Lill-Höök Simo Simonpoika 1715 - 15.5.1752 V:21, V:22

Lill-Tarvonen Jaakko Olavinpoika 5.7.1716 - 11.2.1764 V:23, V:24

Lill-Tarvonen Kaarina Jaakontytär 16.9.1742 - 21.1.1779 IV:11, IV:12

Makkola Juho Antinpoika 1697 V:13, V:14

Matintytär Maria 1730 - 10.1.1800 IV:13, IV:14

Mattinen Greta Matintytär 10.1727 - 20.1.1808 V:19

Mattinen Juho Tuomaanpoika 1707 - 19.3.1786 V:19, V:20

Mesiäislehto Anna Antintytär 2.12.1758 - 9.1.1783 IV:1, IV:2

Mesiäislehto David Eerikinpoika 1.1.1781 - 9.3.1817 III:1, III:2

Mäkiaho (Mäkitalo) Heikki Heikinpoika 22.11.1856 - 6.7.1943 0:1

Nyyssänen Liisa Laurintytär V:13, V:14

Pahankala Anna Eerikintytär 1731 - 1791 V:31, V:32

Pahankala Henrik Matinpoika 1730 - 1.2.1800 V:31, V:32

Pahankala Maria Heikintytär 16.7.1757 - 22.3.1803 IV:15, IV:16

Pirttimäki Anna Liisa Juhanantytär 9.8.1799 - 5.4.1877 II:3, II:4

Pirttimäki Erik Henrikinpoika 6.4.1753 - 20.3.1805 IV:15, IV:16

Pirttimäki Saara Eerikintytär 3.3.1779 - 6.3.1851 III:7, III:8

Pirttimäki/Iiro Juhana Henrikinpoika 24.8.1773 - 17.4.1856 III:7, III:8

Pirttimäki/Keisari Heikki Paavonpoika 15.8.1726 - 29.4.1796 V:29, V:30

Pöntinen Erik Henrikinpoika 4.4.1762 - 26.12.1827 III:5, III:6

Pöntinen Heikki Eerikinpoika 24.9.1793 - 22.2.1839 II:3, II:4

Pöntinen Helena Henrikintytär 27.10.1827 - 5.9.1884 I:1, I:2

Pöntinen/Lill-Höök Maria Davidintytär 17.7.1766 - 2.4.1854 III:5, III:6

Pöntinen/Mattinen Liisa Juhontytär 1725 - 20.5.1808 IV:10, IV:9

Raitamäki/Källi Antti Paavonpoika 1718 - 9.11.1783 V:10, V:9

Seppälä Liisa Laurintytär 8.9.1712 - 16.12.1789 V:21, V:22

Sissala Liisa Antintytär 13.9.1724 - 26.9.1801 V:1, V:2

Sissala/Mesiäislehto Erik Matinpoika 6.4.1755 - 1.6.1805 IV:1, IV:2

Sliip Kaarina Jaakontytär 1718 - 1.6.1758 V:23, V:24

Stensiö Heikki Matinpoika 1709 V:15, V:16

Stensiö Maria Heikintytär 31.3.1738 IV:7, IV:8

Turpela Heikki Jaakonpoika 28.12.1730 - 2.1.1806 IV:10, IV:9

Turpinen Jaakko Eerikinpoika 11.7.1710 V:17, V:18

Vahanka Kirstin Heikintytär 1702 - 4.3.1752 V:19, V:20

Viitala Helena Heikintytär 3.7.1773 - 1825 III:3, III:4

Viitala/Makkola Heikki Juhonpoika 26.8.1732 - 10.1.1813 IV:7, IV:8

Vähä-Soini Maria Serafia Kaarlentytär 27.3.1874 - 1930 0:1

 

Alajärvi V:21, V:17, V:30, V:18, IV:9

Alajärvi Kurejoki IV:12

Alajärvi Kurejoki IV:1, III:6, V:21, V:22, IV:11, V:2

Alajärvi Menkijärvi V:22

Alajärvi Sissala V:1, V:2

Alajärvi Åby V:21

Keuruu IV:7, V:10, IV:7, II:3, II:1, III:3, II:2, II:4

Keuruu Kivijärvi IV:5

Keuruu Korsumäki IV:8, V:9

Kyyjärvi Iso-Nopola V:4

Lappajärvi V:1, V:30, V:2, IV:12, V:5, V:6, IV:10, V:20, IV:9, V:19, V:29

Lehtimäki V:4, V:8, V:3

Lehtimäki Laasala V:7

Lehtimäki Laasanen IV:4

Lehtimäki Mattinen V:19, V:20

Möksy Kolanen V:1

Saarijärvi Vahanka IV:10, V:20

Soini V:29, IV:3, IV:2, IV:1, III:8, III:7, III:6, III:1, IV:3, V:29, III:8, II:3

, V:30, II:2, II:1, I:2, I:1, 0:1, III:1, V:7, IV:4, IV:16, IV:5, III:7, V:8

, V:4, V:5, V:6, 0:1, IV:6

Soini Pöntinen II:3

Soini Keisari V:8, IV:15, V:3

Soini Källi V:9

Soini Laasanen III:2

Soini Mesiäislehto III:2, V:3, IV:2, IV:1

Soini Pirttimäki III:8, II:4

Soini Pöntinen IV:10, IV:9, II:4, III:5

Ähtäri V:19, IV:16, V:11, IV:15, III:4, IV:5, IV:6, III:3, V:19, V:10, V:11, III:4, , V:12, IV:6

Ähtäri Iiro III:7

Ähtäri Kasakka II:2

Ähtäri Kivijärvi IV:15

Ähtäri Niemisvesi III:4

Ähtäri Pahankala V:32, V:31


Takaisin ylös tämän sivun alkuun
Takaisin pääsivulle