Tervetuloa Aimo J. Aution Sukusivuille

Infoa

Mäkiahon
suku

Saarenkedon
suku

Suokonaution
suku

Tietovisa

Tutkimani
suvut

Linkit

JUSSI SUOKONAUTION ESIPOLVIA

   

Juho eli Jussi Suokonautio oli isänisäni isänisä. Hän eli Lehtimäen Suokonmäellä ja hänestä polveutuu sekä soinilaisia että lehtimäkeläisiä, mm. Soinin Autiot, Lehtimäen Rannanautiot, Kesäniemet ja osittain Mäkelät. Myös kuuluisa viihdetaiteilija Juha-Matti on Jussi Suokonaution pojanpojanpoika.

 Seuraavassa olen kerännyt Jussin esipolvia. Samoja tietoja löytyy lukuisista muistakin tutkimuksista, sillä Järviseudulla toteutui entisaikoina sanonta "ympäri mennään ja yhteen tullaan" eli lähes kaikki vanhat suvut ovat keskenään ainakin jollain tavoin sukua, kunhan mennään ajassa jonkin matkaa taaksepäin. Yleensä pari sataa vuotta riittää. Silti tauluissa voi olla virheitä. Aina jos lainaa toisia tutkimuksia, samat virheet voivat toistua, jopa pitkästi eteenpäin. Toivon kuitenkin, että lukija huomauttaa minulle, jos havaitsee ilmeisiä virheitä, jolloin ne voidaan korjata. Tietenkin myös muunlaiset kommentit ovat tervetulleita.

Lähteinä olen käyttänyt samoja dokumentteja kuten aikaisemminkin: rippikirjoja, syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luetteloita sekä muuta julkaistua materiaalia, kuten sukukirjoja ja paikallishistorioita. Kaikista viimeksi mainituista löytyy viitteet.

 

0:1

Juho Niko Juhonpoika Suokonautio (Keski-Suokko). Syntynyt 3.12.1858 Lehtimäki. Kastettu 6.12.1858. Kuollut 12.11.1891 Vaasa. Rippikirja mainitsee 2. avioliitosta : Puhemiehenä toimi Kalle Sukanen ja kuulutukset antoi Edv. Lundell. Paikallishistorian mukaan Juho on tiettävästi  käyttänyt myös nimeä Kesäniemi. (Isä I:1, Äiti I:2). -Puoliso 1:o 27.12.1877 Lehtimäki Maria Vilhelmiina Kustaantytär Syrjälä. Syntynyt 8.12.1856 Lehtimäki.  -Puoliso 2:o 14.6.1885 Sanna Liisa Juhontytär *Murtomäki. Syntynyt 11.2.1868 Lehtimäki. 

 

I:1 i

Juho Matinpoika Suokko. Syntynyt 26.2.1831 Lehtimäki. Kastettu 27.2.1831. Kuollut 8.5.1895 Lehtimäki. Tunnettiin myös nimellä "Pispa-Jussi", koska esiintyi maallikkosaarnaajana. Hän edusti ns. beckiläisiä, joka oli tiettävästi eräs herännäisyyden  haara. Asui jossain vaiheessa Notkon mäkituvassa. (Lapsi 0:1, Isä II:1, Äiti II:2). -Puoliso 5.6.1854 Lehtimäki Vilhelmiina Iisakintytär Lippo. Katso I:2.

 

I:2 ä

Vilhelmiina Iisakintytär Lippo. Syntynyt 21.7.1836 Lehtimäki Lippo. Kastettu 25.7.1836. Kuollut 4.9.1906 Lehtimäki. (Lapsi 0:1, Isä II:3, Äiti II:4). -Puoliso 5.6.1854 Lehtimäki Juho Matinpoika Suokko. Katso I:1.

 

II:1 ii

Matti Matinpoika  Suokko. Syntynyt 29.3.1805 Lehtimäki. Kuollut vesitautiin 29.5.1869 Lehtimäki. Haudattu 20.6.1869. Kuulutettu avioon Ullan kanssa 6.12.1829. Tämä tieto saattaa joissain yhteyksissä esiintyä vihkimistietona. (Lähde: RK) (Lapsi I:1, Isä III:1, Äiti III:2). -Puoliso 6.1.1830 Ulla Antintytär Murtomäki. Katso II:2.

 

II:2 iä

Ulla Antintytär Murtomäki. Syntynyt 25.11.1804 Lehtimäki. Kastettu 26.11.1804. Kuollut nerff. (lavantauti?) 6.5.1868 Lehtimäki. Haudattu 21.5.1868. Rippikirjamerkintä: parantunut sisäluku. (Lapsi I:1, Isä III:3, Äiti III:4). -Puoliso 6.1.1830 Matti Matinpoika  Suokko. Katso II:1.

 

II:3 äi

Iisakki  Kustaanpoika Lippo. Syntynyt 23.5.1810 Lehtimäki. Kastettu 27.5.1810. Kuollut nälkään (1860-luvun nälkävuodet) 10.2.1868 Lehtimäki. Haudattu 16.2.1868 Lehtimäki. Iisakki sai 1/2 tilasta, ja toisen puolen sai hänen veljensä Henrik. Menetti myöhemmin talonsa  huonon talonpidon vuoksi veljelleen Henrikille. Perimätiedon mukaan kuului valittaneen kylällä, ettei talonpito kannata. ( Lähde: Herman Arolan kirja "Lehtimäen asukkaita".)Syntyneiden.luettelon mukaan Iisakilla on Maria Matint. Leikkarin (!)kanssa yhteinen lapsi, Vilhelmiina, mutta ennen häntä ja hänen jälkeensä Iisakilla on useita lapsia  Maria Heikintytär Keski-Sunin kanssa. Myöskään vihkimismerkintää Maria Leikkarin kanssa ei löydy, Maria Keski-Sunista sen sijaan löytyy (17.6.1832).Todennäköisesti syntyneiden luettelossa on virhe, ja näin ollen myös Vilhelmiinan äiti on Maria Heikintytär Keski-Suni. (Lapsi I:2, Isä III:5, Äiti III:6). -Puoliso 17.6.1832 Lehtimäki Maria Heikintytär Keski-Suni. Katso II:4.

 

II:4 ää

Maria Heikintytär Keski-Suni. Syntynyt 21.1.1814 Lehtimäki. Kastettu 23.1.1814. Kuollut 9.7.1887 Lehtimäki. (Lapsi I:2, Isä III:7, Äiti III:8). -Puoliso 17.6.1832 Lehtimäki Iisakki  Kustaanpoika Lippo. Katso II:3.

 

III:1 iii

Matti Matinpoika  Rantakangas. Syntynyt 2.3.1776 Lehtimäki. Kuollut punatautiin 16.9.1857 Lehtimäki. Haudattu 27.9.1857. Vilppu Keisarin suku 1. kirjan mukaan Matilla oli myös kaksoisveli Juho. (Lapsi II:1, Isä IV:1, Äiti IV:2). -Puoliso 8.10.1791 Alajärvi Anna Henrikintytär Mäkelä. Katso III:2.

 

III:2 iiä

Anna Henrikintytär Mäkelä. Syntynyt 2.12.1771 Soini. Kastettu 4.12.1771. Kuollut 15.12.1842 Lehtimäki. Herman Arolan mukaan Lehtimäellä on eräs nevan saareke, jota sanotaan Anninsaareksi. Se on saanut nimensä Anna Henrikintyttärestä, jonka sanotaan synnyttäneen siellä erään lapsensa paimenessa ollessaan. (Lapsi II:1, Isä IV:3, Äiti IV:4). -Puoliso Matti Matinpoika  Rantakangas. Katso III:1.

 

III:3 iäi

Antti  Juhonpoika Hernesmaa/Tikkamäki. Syntynyt 7.10.1779 Lehtimäki. Kastettu 9.10.1779. Kuollut 15.3.1836 Lehtimäki. Sai asumisoikeuden taloon (joka oli puolet tilasta) 1812, ja omistusoikeuden kauppakirjan nojalla 1818. Antti oli  vävy ja talo oli aiemmin hänen vaimonsa kotitalo. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita). (Lapsi II:2, Isä IV:5, Äiti IV:6). -Puoliso 15.11.1801 Maria  Erkintytär Murtomäki. Katso III:4.

 

III:4 iää

Maria  Erkintytär Murtomäki. Syntynyt 9.12.1783 Lehtimäki. Kuollut 9.1.1864 Lehtimäki. Marian veli Antti Erkinpoika antoi sisarelleen  ja tämän miehelle 1/2  talosta ja Tuomas Rantakankaalle  toisen puolen.(Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita). Syntymämerkintä  ja vanhemmat löytyvät rippikirjasta, mutta ei syntyneiden luettelosta. (Lapsi II:2, Isä IV:7, Äiti IV:8). -Puoliso 15.11.1801 Antti  Juhonpoika Hernesmaa/Tikkamäki. Katso III:3.

 

III:5 äii

Kustaa Kustaanpoika Lippo. Syntynyt 7.2.1773 Lehtimäki. Kastettu 8.2.1773. Kuollut vanhuuteen 3.9.1845 Lehtimäki. Haudattu 14.9.1845. Seksmanni. Yhteensä 11 lasta. ( 7 poikaa, 4 tyttöä, 3 kuoli ensimmäisenä ikävuotenaan).  Ote Kustaa Lipon tilistä Pietarsaaren Malmin kauppahuoneelta 1825: Toimitettu tervaa 36 tynnyriä, jolla ostanut 1/2 tynnyriä suolaa ja karttuuniliinan, loput maksettu käteisenä. Tilistä oli ensin vähennetty räkkäysraha ja  tervantarkistusmaksu. (Lähde: Järviseudun historia I). Tieto saattaa olla myös Kustaan samannimisen pojan tileistä. (Lapsi II:3, Isä IV:9, Äiti IV:10). -Puoliso 14.4.1793 Ähtäri Sofia (Kaisa Sofia)  Jaakontytär Rämälä. Katso III:6.

 

III:6 äiä

Sofia (Kaisa Sofia)  Jaakontytär Rämälä. Syntynyt 5.4.1772 Keuruu. Kastettu 22.4.1772 Ähtäri. Kuollut 19.8.1834 Lehtimäki. Haudattu 24.8.1834. (Lapsi II:3, Isä IV:11, Äiti IV:12). -Puoliso 14.4.1793 Ähtäri Kustaa Kustaanpoika Lippo. Katso III:5.

 

III:7 ääi

Heikki Matinpoika Suni. Syntynyt 28.8.1787 Ähtäri. Kastettu 1.9.1787. Kuollut 8.10.1866 Lehtimäki. Sai perintökirjan tilaan 25.8.1840.(Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita) (Lapsi II:4, Isä IV:13, Äiti IV:14). -Puoliso 24.6.1811 Lehtimäki Susanna Yrjöntytär Keski-Suni. Katso III:8.

 

III:8 äää

Susanna Yrjöntytär Keski-Suni. Syntynyt 1.10.1791 Ähtäri. Kuollut 17.6.1867 Lehtimäki. (Lapsi II:4, Isä IV:15, Äiti IV:16). -Puoliso 24.6.1811 Lehtimäki Heikki Matinpoika Suni. Katso III:7.

 

IV:1 iiii

Matti Henrikinpoika Rantakangas. Syntynyt 9.9.1740 Lappajärvi. Kuollut punatautiin 8.10.1808 Lehtimäki Rantakangas. Haudattu 16.10.1808. Toisen tiedon mukaan Matti Henrikinpoika on syntynyt 9.3.1740. Hän tuli Rantakankaaseen uudisasukkaaksi. (Lapsi III:1, Isä V:1, Äiti V:2). -Puoliso 26.5.1760 Lehtimäki Kristiina  Gabrielintytär Mulikka. Katso IV:2.

 

IV:2 iiiä

Kristiina  Gabrielintytär Mulikka. Syntynyt 2.9.1736 Soini Lill-Skytt. Kastettu (hätäkaste) 5.9.1736. Kuollut pistokseen 5.8.1801 Lehtimäki Rantakangas. Haudattu 9.8.1801. Hätäkaste vahvistettu 13.12.1736. (Lapsi III:1, Isä V:3, Äiti V:4). -Puoliso 26.5.1760 Lehtimäki Matti Henrikinpoika Rantakangas. Katso IV:1.

 

IV:3 iiäi

Henrik Henrikinpoika Mäkelä. Syntynyt (synt.aika laskettu kuolinpäivästä) 11.11.1731 Soini. Kuollut pöhöttymään 15.6.1798 Soini Mäkelä. Haudattu 24.6.1798. (Lapsi III:2, Isä V:5, Äiti V:6). -Puoliso Liisa Tuomaantytär. Katso IV:4.

 

IV:4 iiää

Liisa Tuomaantytär. Syntynyt n. 1740. (Lapsi III:2, Isä V:7, Äiti V:8). -Puoliso Henrik Henrikinpoika Mäkelä. Katso IV:3.

 

IV:5 iäii

Juho Antinpoika Hernesmaa. Syntynyt 16.6.1741 Lehtimäki. Kuollut keuhkotautiin 18.1.1803 Lehtimäki. Haudattu 30.1.1803. (Lapsi III:3, Isä V:9, Äiti V:10). -Puoliso 26.12.1761 Lehtimäki Eeva Juhontytär Parviainen. Katso IV:6.

 

IV:6 iäiä

Eeva Juhontytär Parviainen. Syntynyt 26.5.1734 Soini. Kastettu 28.5.1734. Kuollut 27.2.1810 Lehtimäki. (Lapsi III:3, Isä V:11, Äiti V:12). -Puoliso 26.12.1761 Lehtimäki Juho Antinpoika Hernesmaa. Katso IV:5.

 

IV:7 iääi

Erkki Mikonpoika Murtomäki. Syntynyt 1751 Lehtimäki. Kuollut pistokseen 20.2.1817 Lehtimäki. talollinen. Asui 1/4 manttaalin kruununtilaa, joka myöhemmin pieneni 1/24 manttaaliin. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita). (Lapsi III:4, Isä V:13, Äiti V:14). -Puoliso 14.11.1773 Liisa Antintytär Hintsalaukkonen. Katso IV:8.

 

IV:8 iäää

Liisa Antintytär Hintsalaukkonen. Syntynyt 15.7.1749 Lehtimäki. Kastettu 30.7.1749. RK:n mukaan syntynyt jo 1748. (Lapsi III:4, Isä V:15, Äiti V:16). -Puoliso 14.11.1773 Erkki Mikonpoika Murtomäki. Katso IV:7.

 

IV:9 äiii

Kustaa Erkinpoika Lippo. Syntynyt 27.2.1749 Lehtimäki. Kuollut hengenahdistukseen 20.7.1821 Lehtimäki. Haudattu 29.7.1821. Sai tilan 1774. Vuoden  1785 Maakirjan mukaan 1/6 manttaalin tila. Toisen tiedon mukaan syntynyt vasta 29.6.1751. (Lapsi III:5, Isä V:17, Äiti V:18). -Puoliso Maria Juhontytär Nyyssönen. Katso IV:10.

 

IV:10 äiiä

Maria Juhontytär Nyyssönen. Syntynyt 5.4.1748. Kuollut vesitautiin 7.10.1824. Toisen tiedon mukaan syntynyt 5.7.1748. (Lapsi III:5, Isä V:19, Äiti V:20). -Puoliso Kustaa Erkinpoika Lippo. Katso IV:9.

 

IV:11 äiäi

Jaakko Heikinpoika Rämälä. Syntynyt 14.7.1743 Keuruu. Kastettu 17.7.1743 Ähtäri. Kuollut (haut.pv.) 2.6.1772. (Lapsi III:6, Isä V:21, Äiti V:22). -Puoliso Regina Matintytär Moksu. Katso IV:12.

 

IV:12 äiää

Regina Matintytär Moksu. Syntynyt 21.1.1749 Ähtäri. (Lapsi III:6, Isä V:23, Äiti V:24). -Puoliso Jaakko Heikinpoika Rämälä. Katso IV:11.

 

IV:13 ääii

Matti Antinpoika Suni. Syntynyt n. 1763. Kuollut vanhuuteen 19.12.1846 Ähtäri. Haudattu 29.12.1846. Sai 1/9 manttaalin arvoisen osan Sunin tilasta, josta sitten muodostui Keski-Sunin tila n:o 8. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita) (Lapsi III:7, Isä V:25, Äiti V:26). -Puoliso 13.6.1784 Ähtäri Susanna Heikintytär Koivula. Katso IV:14.

 

IV:14 ääiä

Susanna Heikintytär Koivula. Syntynyt n. 1762. Kuollut vanhuuteen 4.7.1842 Ähtäri. Haudattu 10.7.1842. (Lapsi III:7, Isä V:27, Äiti V:28). -Puoliso 13.6.1784 Ähtäri Matti Antinpoika Suni. Katso IV:13.

 

IV:15 äääi

Yrjö Heikinpoika Yläkolu. Syntynyt 25.3.1760 Ähtäri. Kuollut 29.6.1842 Soini. (Lapsi III:8, Isä V:29, Äiti V:30). -Puoliso 17.12.1780 Alajärvi Maria Juhontytär Lill-Laukkonen. Katso IV:16.

 

IV:16 ääää

Maria Juhontytär Lill-Laukkonen. Syntynyt 18.8.1760 Lehtimäki. Kuollut vesitautiin 16.3.1836 Ähtäri. (Lapsi III:8, Isä V:31, Äiti V:32). -Puoliso 17.12.1780 Alajärvi Yrjö Heikinpoika Yläkolu. Katso IV:15.

 

V:1 iiiii

Henrik Yrjönpoika Laukkonen/Savolainen. Syntynyt 9.1.1702 Lehtimäki. Kuollut horkkaan 11.5.1757 Lehtimäki Savolainen. Talollinen. Savolaisen vävy. (Lapsi IV:1, Isä VI:1, Äiti VI:2). -Puoliso 29.3.1725 Lappajärvi Eeva Simontytär Suokko/Savolainen. Katso V:2.

 

V:2 iiiiä

Eeva Simontytär Suokko/Savolainen. Syntynyt 16.9.1710 Lehtimäki. Kuollut 4.4.1776 Lehtimäki Savolainen. (Lapsi IV:1, Isä VI:3, Äiti VI:4). -Puoliso 29.3.1725 Lappajärvi Henrik Yrjönpoika Laukkonen/Savolainen. Katso V:1.

 

V:3 iiiäi

Gabriel Eerikinpoika Mulikka. Syntynyt 1712. Kuollut vanhuudenheikkouteen 23.10.1791. Haudattu 30.10.1791. Verotalona 1775. Vävy. (Lapsi IV:2, Isä VI:5, Äiti VI:6). -Puoliso 2.1.1731 Anna Henrikintytär Anttila/Lillskytt. Katso V:4.

 

V:4 iiiää

Anna Henrikintytär Anttila/Lillskytt. Syntynyt 1714 Soini. Kuollut torrvärk 12.8.1784 Lehtimäki Rantakangas. (Lapsi IV:2, Isä VI:7, Äiti VI:8). -Puoliso 2.1.1731 Gabriel Eerikinpoika Mulikka. Katso V:3.

 

V:9 iäiii

Antti Jaakonpoika Hernesmaa. Syntynyt 11.11.1710 Lehtimäki. Kuollut 19.2.1779 Lehtimäki. 2. puoliso Helga (Helena) Sipintytär. Seppä. (Lapsi IV:5, Isä VI:17, Äiti VI:18). -Puoliso Valpuri Yrjöntytär. Katso V:10.

 

V:10 iäiiä

Valpuri Yrjöntytär. Syntynyt 1712. Kuollut luultavasti (RK:n merk. epäselvä) 1750 Lehtimäki. (Lapsi IV:5, Isä VI:19, Äiti VI:20). -Puoliso Antti Jaakonpoika Hernesmaa. Katso V:9.

 

V:11 iäiäi

Juho Pietarinpoika Parviainen/Sauramäki. Syntynyt 21.9.1693. Kuollut mahakipuun 21.9.1770 Soini. Vävy. (Lapsi IV:6, Isä VI:21, Äiti VI:22). -Puoliso 11.6.1728 Lappajärvi Sofia Pietarintytär Lill-Skytt. Katso V:12.

 

V:12 iäiää

Sofia Pietarintytär Lill-Skytt. Syntynyt 1699 Soini. Kuollut vanhuudenheikkouteen 22.12.1780 Soini. Haudattu 14.1.1782. (Lapsi IV:6, Isä VI:23, Äiti VI:24). -Puoliso Juho Pietarinpoika Parviainen/Sauramäki. Katso V:11.

 

V:13 iääii

Mikko Pietarinpoika Murtomäki. Syntynyt 23.2.1701 Lehtimäki. Kuollut halvaukseen 23.7.1775 Lehtimäki. Haudattu 30.7.1775. Isäntänä vuodesta 1732. Otti ensimmäisenä käyttöön nimen Murtomäki.(Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita) (Lapsi IV:7, Isä VI:25, Äiti VI:26). -Puoliso Anna Erkintytär Sallinen. Katso V:14.

 

V:14 iääiä

Anna Erkintytär Sallinen. Syntynyt 1713. Kuollut rintakipuun 18.7.1758 Lehtimäki. RK:n mikrofilmillä  puolisoksi mainitaan  Maria, s. 1723, jolla mm. lapsena Erik. Anna Erkintytär Sallisen tiedot ovat Herman Arolan kirjasta "Lehtimäen asukkaita". Samoin teoksessa  "Lappajärven emäseurakunnan rippikirja 1728-1738"  puolisona  esiintyy Anna Erkintytär. (Lapsi IV:7, Isä VI:27, Äiti VI:28). -Puoliso Mikko Pietarinpoika Murtomäki. Katso V:13.

 

V:15 iäääi

Antti Antinpoika Laukkonen. Syntynyt n. 1718. Kuollut yskään 23.3.1800 Lehtimäki. Haudattu 6.4.1800. Antin syntymä- ja kuolintiedot eivät ole ihan varmoja, kyseessä voi olla myös joku toinen samanniminen. (Lapsi IV:8, Isä VI:29, Äiti VI:30). -Puoliso Susanna Tapanintytär. Katso V:16.

 

V:16 iääää

Susanna Tapanintytär. Syntynyt 1716. Kuollut rintakipuun 7.3.1787 Lehtimäki. Haudattu 18.3.1787. (Lapsi IV:8, Isä VI:31, Äiti VI:32). -Puoliso Antti Antinpoika Laukkonen. Katso V:15.

 

V:17 äiiii

Erkki Sipinpoika Lippo. Syntynyt 28.5.1724. Kuollut 14.2.1771 Ähtäri. Haudattu ? 14.2.1771. Sai tilan 1756. Isäntänä 1771 asti. (Lapsi IV:9, Isä VI:33, Äiti VI:34). -Puoliso Marketta Matintytär Ollikkala. Katso V:18.

 

V:18 äiiiä

Marketta Matintytär Ollikkala. Syntynyt 21.8.1723 Ähtäri. Kuollut rintapistokseen 27.10.1803 Lehtimäki Lippo. Marketan 1. avioliitto. Toinen mies oli Lauri Pietarinpoika Pynttäri, suutari, s. 6.8.1712 Alajärvi, vih. 22.10.1775 Ähtäri. (Lapsi IV:9, Isä VI:35, Äiti VI:36). -Puoliso Erkki Sipinpoika Lippo. Katso V:17.

 

V:19 äiiäi

Juho Heikinpoika Nyyssölä. Syntynyt 14.6.1715. Kuollut 1770. Talon nimi on vuodesta 1768 lähtien virallisesti Nyyssölä, vaikka varsinkin sukunimissä esiintyy myös myöhemmin entinen muoto Nyyssönen. (Lähde: Eino Nyyssölä: Entisestä Ähtäristä) (Lapsi IV:10, Isä VI:37, Äiti VI:38). -Puoliso Sofia Ristontytär. Katso V:20.

 

V:20 äiiää

Sofia Ristontytär. Syntynyt 5.5.1717. Kuollut (haut.pv.) 2.3.1779. (Lapsi IV:10, Isä VI:39, Äiti VI:40). -Puoliso Juho Heikinpoika Nyyssölä. Katso V:19.

 

V:21 äiäii

Heikki Tuomaanpoika Rämälä. Syntynyt 1696. Kuollut 1767. Isäntänä 1728 - 46. Sofia oli I pso. (Lapsi IV:11, Isä VI:41, Äiti VI:42). -Puoliso Sofia Juhontytär. Katso V:22.

 

V:22 äiäiä

Sofia Juhontytär. Syntynyt n. 1700. Kuollut 1758. (Lapsi IV:11, Isä VI:43, Äiti VI:44). -Puoliso Heikki Tuomaanpoika Rämälä. Katso V:21.

 

V:23 äiääi

Matti Juhonpoika Moksu. Syntynyt 14.9.1706. Kuollut 1770. Talollinen. Isäntänä 1732 - 55. Maria oli 1. puoliso, kotoisin Pylkkäältä. Toinen vaimo oli Anna Erkintytär Savolasta. (Lapsi IV:12, Isä VI:45, Äiti VI:46). -Puoliso Maria Tuomaantytär. Katso V:24.

 

V:24 äiäää

Maria Tuomaantytär. Syntynyt 1710. Kuollut 1762. (Lapsi IV:12, Isä VI:47, Äiti VI:48). -Puoliso Matti Juhonpoika Moksu. Katso V:23.

 

V:25 ääiii

Antti Matinpoika Suni. Syntynyt 22.11.1723. vanhuus 12.4.1802 Lehtimäki. Haudattu 18.4.1802. Sai talon 1747. (Lapsi IV:13, Isä VI:49, Äiti VI:50). -Puoliso 1:o Maria Matintytär Seppälä ?. Syntynyt 24.5.1729.  -Puoliso 2:o Maria Matintytär. Katso V:26.

 

V:26 ääiiä

Maria Matintytär.  (Lapsi IV:13, Isä VI:51, Äiti VI:52). -Puoliso Antti Matinpoika Suni. Katso V:25.

 

V:29 äääii

Heikki Matinpoika Kolunsarka. Syntynyt 15.2.1729 Ähtäri. Kuollut 1.6.1806 Ähtäri. Isäntänä 1758 - 1793. Varsinaisen Kolunsaran sukuhaaran kantaisä. Heikin 2. puoliso oli Liisa Matintytär Ollikkala, s. 25.2.1739 Ähtäri, k. 20.4.1820 Ähtäri, vih, 1759 Ähtäri. (Lapsi IV:15, Isä VI:57, Äiti VI:58). -Puoliso 1:o (1.pso) 1753 Ähtäri Maria Heikintytär Jr Kolunsarka. Syntynyt n. 1731.  -Puoliso 2:o n. 1759 Liisa Matintytär Ollikkala. Katso V:30.

 

V:30 äääiä

Liisa Matintytär Ollikkala. Syntynyt 25.2.1739 Ähtäri. Kuollut 20.4.1820 Ähtäri. (Lapsi IV:15, Isä VI:59, Äiti VI:60). -Puoliso n. 1759 Heikki Matinpoika Kolunsarka. Katso V:29.

 

V:31 ääääi

Juho Yrjönpoika Lill-Laukkonen/Autio. Syntynyt 30.3.1734 Lehtimäki. Kuollut tapaturmaisesti 19.10.1773 Lehtimäki. Kuoli jäätyään kaatuvan puun alle.(Lähde: Vilppu Keisarin suku I) (Lapsi IV:16, Isä VI:61, Äiti VI:62). -Puoliso 30.10.1757 Alajärvi Maria Paavontytär Keisari. Katso V:32.

 

V:32 äääää

Maria Paavontytär Keisari. Syntynyt 30.5.1738 Soini. Kuollut korkeaan kuumeeseen 14.6.1809 Soini. (Lapsi IV:16, Isä VI:63, Äiti VI:64). -Puoliso 30.10.1757 Alajärvi Juho Yrjönpoika Lill-Laukkonen/Autio. Katso V:31.

 

VI:1 iiiiii

Yrjö Simonpoika Laukkonen. Syntynyt 1646 Lehtimäki. Kuollut 18.10.1724 Lehtimäki Laukkonen. Haudattu 9.11.1724. Yrjö oli syytteessä 1682 salavuoteudesta ruoveteläisen Anna Tapanintytär Ikkalan kanssa. Suhteesta syntyi lapsi, joka pian  kuoli. (Lähde: "Vilppu Keisarin suku I"). (Lapsi V:1, Isä VII:1, Äiti VII:2). -Puoliso 1:o 1684 Maria Pietarintytär *Suokko. Syntynyt 1622 Lehtimäki. -Puoliso 2:o 26.12.1700 Lehtimäki Maria Yrjöntytär Mattinen. Katso VI:2.

 

VI:2 iiiiiä

Maria Yrjöntytär Mattinen. Syntynyt 24.3.1678 Lehtimäki. Kuollut 20.8.1750 Lehtimäki Savolainen. (Lapsi V:1, Isä VII:3, Äiti VII:4). -Puoliso 26.12.1700 Lehtimäki Yrjö Simonpoika Laukkonen. Katso VI:1.

 

VI:3 iiiiäi

Simo Markuksenpoika Savolainen/Suokko. Syntynyt 10.1680. Kuollut 1743 Lehtimäki. Vuonna 1724 tilan koko oli 1/4 manttaalia, vero 6 talaria 16 äyriä. Tilan numero oli 1.( Lähde: Maakirja).  Tila oli perintötila. Vuonna 1725 maakirjassa merkintä " isäntä". Talo jaettiin v.1737 Juhanan (poika) ja Henrik Yrjönp. Laukkosen (vävy) kesken puoliksi. (Lapsi V:2, Isä VII:5, Äiti VII:6). -Puoliso Malin Heikintytär Suokko. Katso VI:4.

 

VI:4 iiiiää

Malin Heikintytär Suokko. Syntynyt 8.1677. Kuollut 1673 Lehtimäki. Simon 2. pso. (Lapsi V:2, Isä VII:7, Äiti VII:8). -Puoliso Simo Markuksenpoika Savolainen/Suokko. Katso VI:3.

 

VI:5 iiiäii

Erik Yrjönpoika Mulikka. Syntynyt n. 1660 Saarijärvi. Pyysi 1695 oikeudelta lupaa perustaa torpan Mulikanmäen yhteismaille, mihin suostuttiin ja annettiin verovapaus. Käytännössä kyse oli kuitenkin uudistalosta (joka maksoi veronsa kruunulle), sillä talo jäi pyysyväksi ja Erkistä tuli Kuoppalan eli Muhosen I isäntä (1695 - 1707). Mulikanmäen torppa sijaitsi Pääjärven kylässä. (Lähde: Saarijärven historia) (Lapsi V:3, Isä VII:9, Äiti VII:10).

 

VI:7 iiiääi

Heikki Heikinpoika Anttila/Lillskytt. Syntynyt 6.8.1686 Soini. Kuollut 1731. (Lapsi V:4, Isä VII:13, Äiti VII:14). -Puoliso Helga Matintytär. Katso VI:8.

 

VI:8 iiiäää

Helga Matintytär. Syntynyt 1688. Kuollut rintatautiin 25.4.1758 Soini. Haudattu 7.5.1758. Kuolleiden luettelossa iäksi mainittu 56 vuotta ei voi pitää paikkaansa. Rippikirjassa maininta "leski". (Lapsi V:4, Isä VII:15, Äiti VII:16). -Puoliso Heikki Heikinpoika Anttila/Lillskytt. Katso VI:7.

 

VI:17 iäiiii

Jaakko Markuksenpoika Hernesmaa/Suokko. Syntynyt n. 1676 Lehtimäki. Kuollut 1728 Lehtimäki. Otti ensimmäisenä käyttöön nimen Hernesmaa. Talo perustettiin heti isonvihan jälkeen. Virallinen  erottaminen Savolaisesta tapahtui vasta 1750-luvulla. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita) (Lapsi V:9, Isä VII:33, Äiti VII:34). -Puoliso Brita (Beata) Tuomaantytär Skärufors. Katso VI:18.

 

VI:18 iäiiiä

Brita (Beata) Tuomaantytär Skärufors. Syntynyt 1676 Evijärvi. Kuollut rintatautiin 30.5.1756 Lehtimäki. Haudattu 7.6.1756. Rippikirjassa esiintyy myös nimellä Beata Tuomaantytär (Lapsi V:9, Isä VII:35, Äiti VII:36). -Puoliso Jaakko Markuksenpoika Hernesmaa/Suokko. Katso VI:17.

 

VI:21 iäiäii

Pietari Pietarinpoika Parviainen. Syntynyt 1652 Saarijärvi. Kuollut ennen vuotta 1728. (Lapsi V:11, Isä VII:41, Äiti VII:42). -Puoliso luultavasti 1690 Anna Heikintytär Suikkonen (Suokko). Katso VI:22.

 

VI:22 iäiäiä

Anna Heikintytär Suikkonen (Suokko). Syntynyt 1652 Lehtimäki. Kuollut 24.7.1738 Soini. Sokeana 1728 -38. (RK) (Lapsi V:11, Isä VII:43, Äiti VII:44). -Puoliso Pietari Pietarinpoika Parviainen. Katso VI:21.

 

VI:23 iäiääi

Pietari Juhonpoika Lill-Skytt. Syntynyt 1666. Kuollut 1733. Lill-Skytin isäntä 1691 -1724. (Lapsi V:12, Isä VII:45, Äiti VII:46). -Puoliso Susanna Antintytär. Katso VI:24.

 

VI:24 iäiäää

Susanna Antintytär. Syntynyt 1665. Kuollut 1735. (Lapsi V:12, Isä VII:47, Äiti VII:48). -Puoliso Pietari Juhonpoika Lill-Skytt. Katso VI:23.

 

VI:25 iääiii

Pietari Matinpoika Silvonen. Syntynyt 26.2.1672. Kuollut 11.5.1720. Haudattu 6.6.1720. RK:n mukaan syntymäaika on 1665. Isäntänä v. 1705 lähtien. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita) (Lapsi V:13, Isä VII:49, Äiti VII:50). -Puoliso Maria Simontytär Silvonen. Katso VI:26.

 

VI:26 iääiiä

Maria Simontytär Silvonen. Syntynyt 1676. Kuollut 28.8.1726. Haudattu 11.9.1726. (Lapsi V:13, Isä VII:51, Äiti VII:52). -Puoliso Pietari Matinpoika Silvonen. Katso VI:25.

 

VI:27 iääiäi

Erkki Erkinpoika Sallinen. Torppari. Eli ainakin vielä vuonna 1736 (RK). (Lapsi V:14, Isä VII:53, Äiti VII:54). -Puoliso Sofia Tuomaantytär. Katso VI:28.

 

VI:28 iääiää

Sofia Tuomaantytär. Rippikirjan 1728-38 kohdalla merkintä"död" eli kuollut. (Lapsi V:14, Isä VII:55, Äiti VII:56). -Puoliso Erkki Erkinpoika Sallinen. Katso VI:27.

 

VI:33 äiiiii

Sigfrid (Sipi) Martinpoika Lippo. Syntynyt 1700. Kuollut 4.10.1777 Ähtäri. Haudattu ? 4.10.1777. Tuli taloon vävynä 1737 ja oli isäntänä 1752 asti. Kaksi poikaa, Erkki ja Yrjänä. (Lapsi V:17, Isä VII:65, Äiti VII:66). -Puoliso Greta  (Marketta) Henrikintytär Lippo. Katso VI:34.

 

VI:34 äiiiiä

Greta  (Marketta) Henrikintytär Lippo. Syntynyt 1699. Kuollut 1765. (Lapsi V:17, Isä VII:67, Äiti VII:68). -Puoliso Sigfrid (Sipi) Martinpoika Lippo. Katso VI:33.

 

VI:35 äiiiäi

Matti Matinpoika Ollikkala. Syntynyt 3.8.1696. Kuollut 1781. (Lapsi V:18, Isä VII:69, Äiti VII:70). -Puoliso Liisa Olavintytär. Katso VI:36.

 

VI:36 äiiiää

Liisa Olavintytär. Syntynyt 7.4.1699. Kuollut 2.11.1777. (Lapsi V:18, Isä VII:71, Äiti VII:72). -Puoliso Matti Matinpoika Ollikkala. Katso VI:35.

 

VI:41 äiäiii

Tuomas Paavonpoika Tenhunen. Kuollut 1701. Isäntänä 1698 - 1701. (Lapsi V:21, Isä VII:81, Äiti VII:82). -Puoliso Kaisa Heikintytär. Katso VI:42.

 

VI:42 äiäiiä

Kaisa Heikintytär. Syntynyt n. 1676. Kuollut 1743. (Lapsi V:21, Isä VII:83, Äiti VII:84). -Puoliso Tuomas Paavonpoika Tenhunen. Katso VI:41.

 

VI:45 äiääii

Juho Matinpoika Kömi. Isäntänä 1709 - 31. (Lapsi V:23, Isä VII:89, Äiti VII:90). -Puoliso Sofia Mikontytär Marttinen. Katso VI:46.

 

VI:46 äiääiä

Sofia Mikontytär Marttinen. Kuollut 1747. (Lapsi V:23, Isä VII:91, Äiti VII:92). -Puoliso Juho Matinpoika Kömi. Katso VI:45.

 

VI:49 ääiiii

Matti Yrjönpoika Suni. Syntynyt 12.9.1696. Kuollut 1761. Isäntänä 1733 - 1746  (1732 - 45). (Lapsi V:25, Isä VII:97, Äiti VII:98). -Puoliso Vappu Tuomaantytär. Katso VI:50.

 

VI:50 ääiiiä

Vappu Tuomaantytär. Kuollut 1744. Matin I pso. (Lapsi V:25, Isä VII:99, Äiti VII:100). -Puoliso Matti Yrjönpoika Suni. Katso VI:49.

 

VI:57 äääiii

Matti Matinpoika Kolunsarka. Syntynyt 1700 (Ähtäri ?). Kuollut 1.1.1769 Ähtäri. Matti oli vävy. Hänellä oli 7 lasta. Isäntänä v. 1729 eteenpäin. (Lapsi V:29, Isä VII:113, Äiti VII:114). -Puoliso 1728 Maria Heikintytär Sr Kolunsarka. Katso VI:58.

 

VI:58 äääiiä

Maria Heikintytär Sr Kolunsarka. Syntynyt 1701. Kuollut 22.1.1774 Ähtäri. (Lapsi V:29, Isä VII:115, Äiti VII:116). -Puoliso 1728 Matti Matinpoika Kolunsarka. Katso VI:57.

 

VI:59 äääiäi

Matti Matinpoika Ollikkala. Syntynyt 15.8.1717 Ähtäri. Kuollut 7.7.1798 Ähtäri. (Lapsi V:30, Isä VII:117, Äiti VII:118). -Puoliso Kaisa Kristianintytär. Katso VI:60.

 

VI:60 äääiää

Kaisa Kristianintytär. Syntynyt 23.11.1712. (Lapsi V:30, Isä VII:119, Äiti VII:120). -Puoliso Matti Matinpoika Ollikkala. Katso VI:59.

 

VI:61 ääääii

Yrjö Juhonpoika Lill-Laukkonen. Syntynyt 12.4.1700 Keuruu. Kuollut 4.11.1740 Soini Pahkamäki. Pahkamäen isäntänä 1726 - 1740. (Lapsi V:31, Isä VII:121, Äiti VII:122). -Puoliso 17.5.1725 Lappajärvi Valpuri Erkintytär Keisari. Katso VI:62.

 

VI:62 ääääiä

Valpuri Erkintytär Keisari. Syntynyt 24.4.1702 Soini Suni. Kuollut kurkkutulehdus 14.1.1761 Soini Lill-Laukkonen. Talon haltijana miehensä kuoltua 1741 - 1744. Valpuria pidettiin noitana. (Lapsi V:31, Isä VII:123, Äiti VII:124). -Puoliso 17.5.1725 Lappajärvi Yrjö Juhonpoika Lill-Laukkonen. Katso VI:61.

 

VI:63 äääääi

Paavo Erkinpoika Mulikka. Syntynyt 20.4.1704 Saarijärvi Pääjärvi. Kuollut punatauti 27.3.1776 Soini. (Lapsi V:32, Isä VII:125, Äiti VII:126). -Puoliso 20.3.1726 Lappajärvi Susanna Erkintytär Keisari. Katso VI:64.

 

VI:64 ääääää

Susanna Erkintytär Keisari. Syntynyt 1.2.1708 Soini Keisari. Kuollut vanhuuteen 4.5.1783 Soini Keisari. (Lapsi V:32, Isä VII:127, Äiti VII:128). -Puoliso 20.3.1726 Lappajärvi Paavo Erkinpoika Mulikka. Katso VI:63.

 

VII:1 iiiiiii

Simo Erkinpoika Laukkonen. Syntynyt 14.3.1617. Kuollut 1697 Lehtimäki. Haudattu Lappajärvi. Merkintöjä maakirjoissa:1663, ja 1669, jolloin omisti 1/8 manttaalin uudistilan. Sai v. 1671 Hintsan autiotilasta 1/4 manttaalia Laukkosen lisäksi. Tilalla asui silloin 3 henkeä. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita) (Lapsi VI:1, Isä VIII:1, Äiti VIII:2). -Puoliso Margareta    Knuutintytär. Katso VII:2.

 

VII:2 iiiiiiä

Margareta    Knuutintytär. Syntynyt 1620 Lehtimäki. Kuollut 1697 Lehtimäki. Haudattu Lappajärvi. (Lapsi VI:1, Isä VIII:3, Äiti VIII:4). -Puoliso Simo Erkinpoika Laukkonen. Katso VII:1.

 

VII:3 iiiiiäi

Yrjö  Yrjönpoika Mattinen. Syntynyt 1650 Lehtimäki. Kuollut 22.2.1712 Lehtimäki Mattinen. Haudattu 16.3.1712. Sai talon 1686. Yrjö valitti Pedersören kärjillä 10.-13.3.1682, että eräs Juho Simonpoika Lappajärven Savonkylästä oli nimitellyt häntä huoripukiksi ja peevelin syöttilääksi ja että hänelle pitäisi laittaa kolmet kivipainot ja asettaa pyörään teilattavaksi. Matti, Krister ja Knut Laasanen todistivat, että näin oli tapahtunut. Juho Simonpoika puolusteli asiaansa juopumuksella ja kertoi, ettei muistanut asiasta mitään. Juho tuomittiin kuitenkin 40 mk sakkoihin ja Yrjön maine ja kunnia tunnustettiin haukkumisesta vapaaksi. (Lähde: Vilppu Keisarin suku I)) (Lapsi VI:2, Isä VIII:5, Äiti VIII:6). -Puoliso 19.12.1669 Lappajärvi Agnes Pietarintytär Keisari. Katso VII:4.

 

VII:4 iiiiiää

Agnes Pietarintytär Keisari. Syntynyt 1649 Soini. Kuollut 1690 Lehtimäki. (Lapsi VI:2, Isä VIII:7, Äiti VIII:8). -Puoliso 19.12.1669 Lappajärvi Yrjö  Yrjönpoika Mattinen. Katso VII:3.

 

VII:5 iiiiäii

Markus Juhaninpoika Savolainen. Syntynyt 1640 Saarijärvi. Kuollut 1732 Lehtimäki. Haudattu Lappajärvi. Vuonna 1700 Markus Juhaninpoika muutti Lehtimäelle Saarijärveltä ja otti  nimen Savolainen. Tila 1/4 manttaalia. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita) (Lapsi VI:3, Isä VIII:9, Äiti VIII:10). -Puoliso Maria Eskontytär Luntinen. Katso VII:6.

 

VII:6 iiiiäiä

Maria Eskontytär Luntinen. Syntynyt 1646 Lehtimäki. Kuollut 79-vuotiaana 5.7.1725 Lehtimäki. Haudattu 11.7.1725. Omaa sukua Laukkonen. (Lapsi VI:3, Isä VIII:11, Äiti VIII:12). -Puoliso Markus Juhaninpoika Savolainen. Katso VII:5.

 

VII:9 iiiäiii

Yrjö Paavonpoika Mulikka. Syntynyt 1640 Saarijärvi Pääjärvi. Kuollut n. 1691 Saarijärvi Pääjärvi. (Lapsi VI:5, Isä VIII:17, Äiti VIII:18). -Puoliso Silja Mulikka. Katso VII:10.

 

VII:10 iiiäiiä

Silja Mulikka. Syntynyt 1640. (Lapsi VI:5, Isä VIII:19, Äiti VIII:20). -Puoliso Yrjö Paavonpoika Mulikka. Katso VII:9.

 

VII:33 iäiiiii

Markus Juhaninpoika Savolainen. (Lapsi VI:17). Esivanhempainkato, katso VII:5.

 

VII:34 iäiiiiä

Maria Eskontytär Luntinen. (Lapsi VI:17). Esivanhempainkato, katso VII:6.

 

VII:35 iäiiiäi

Tuomas Markunpoika Skärufors. Syntynyt 1657 Evijärvi. Kuollut 30.5.1697 Evijärvi. Viimeinen ripilläkäyntimerkintä 4.4.1697 (RK). (Lapsi VI:18, Isä VIII:69, Äiti VIII:70). -Puoliso Margeta Tuomaantytär Puumala. Katso VII:36.

 

VII:36 iäiiiää

Margeta Tuomaantytär Puumala. Syntynyt 1648 Alajärvi. Kuollut 27.12.1732 Alajärvi. (Lapsi VI:18, Isä VIII:71, Äiti VIII:72). -Puoliso Tuomas Markunpoika Skärufors. Katso VII:35.

 

VII:41 iäiäiii

Pietari (Antinpoika?) Parviainen. Syntynyt n. 1607. Kuollut (haut.pv.) 4.4.1697 Lappajärvi. Tullut Saarijärven Pääjärven Paajalasta. Renkinä Pääjärven Paajalassa 1665 -80. Myöhemmin itsellisenä Soinissa. Puolison nimeä ei tiedetä, mutta hänen kuolinvuotensa oli ilmeisesti 1694. Perimätiedon mukaan Parviaisen suku tuli Soiniin Oulun läänin Pyhäjärveltä, joka kuului 1600-luvulla hallinnollisesti Pyhäjokeen.  (Lähde: Piilahti: Parviaisen suku 1). (Lapsi VI:21, Isä VIII:81, Äiti VIII:82).

 

VII:43 iäiäiäi

Heikki Antinpoika Suikkonen (Suokko). Syntynyt 1629 Soini. Kuollut 1697 Soini. Uudistilallinen. (Lapsi VI:22, Isä VIII:85, Äiti VIII:86). -Puoliso Anna Tapanintytär. Katso VII:44.

 

VII:44 iäiäiää

Anna Tapanintytär. Syntynyt 1618. Kuollut 1697 Soini. (Lapsi VI:22, Isä VIII:87, Äiti VIII:88). -Puoliso Heikki Antinpoika Suikkonen (Suokko). Katso VII:43.

 

VII:45 iäiääii

Juho Antinpoika Lill-Skytt. Syntynyt 1636 Soini. Kuollut 1697. Lill-skytin isäntä 1669 - 90. (Lapsi VI:23, Isä VIII:89, Äiti VIII:90). -Puoliso Helga Matintytär. Katso VII:46.

 

VII:46 iäiääiä

Helga Matintytär. Syntynyt 1637. Kuollut 1697. (Lapsi VI:23, Isä VIII:91, Äiti VIII:92). -Puoliso Juho Antinpoika Lill-Skytt. Katso VII:45.

 

VII:49 iääiiii

Matti Antinpoika Höök. Syntynyt 1641. Kuollut 1697. Silvosen isäntä 1678 - 1690. Tuli ilm. vävynä taloon. Isä saattaa olla Antti Markunpoika Höök, s. n.1610 Alajärvi. (Lapsi VI:25, Isä VIII:97, Äiti VIII:98). -Puoliso Anna Matintytär Silvonen. Katso VII:50.

 

VII:50 iääiiiä

Anna Matintytär Silvonen. Syntynyt 1645. Kuollut 1698. (Lapsi VI:25, Isä VIII:99, Äiti VIII:100). -Puoliso Matti Antinpoika Höök. Katso VII:49.

 

VII:67 äiiiiäi

Henrik Matinpoika Lipponen. Syntynyt 1681. Kuollut 1762. Sai talon isonvihan jälkeen 1722 ja piti sitä v. 1736 asti. Myönnettiin 3 v. verovapaus  1722 lähtien. (Jokipii: Vanhan Ruoveden historia). (Lapsi VI:34, Isä VIII:133, Äiti VIII:134). -Puoliso Liisa Erkintytär. Katso VII:68.

 

VII:68 äiiiiää

Liisa Erkintytär. Kuollut 12.1747. (Lapsi VI:34, Isä VIII:135, Äiti VIII:136). -Puoliso Henrik Matinpoika Lipponen. Katso VII:67.

 

VII:69 äiiiäii

Matti Paavonpoika Ollikainen. Syntynyt 1664. (Lapsi VI:35, Isä VIII:137, Äiti VIII:138). -Puoliso Maria? Ollikainen. Katso VII:70.

 

VII:70 äiiiäiä

Maria? Ollikainen.  (Lapsi VI:35, Isä VIII:139, Äiti VIII:140). -Puoliso Matti Paavonpoika Ollikainen. Katso VII:69.

 

VII:91 äiääiäi

Mikko Ristonpoika Marttinen. Kotoisin Kutinlahdelta. Isäntänä n. 1700 - 08. (Lapsi VI:46, Isä VIII:181, Äiti VIII:182). -Puoliso Anna Matintytär. Katso VII:92.

 

VII:92 äiääiää

Anna Matintytär.  (Lapsi VI:46, Isä VIII:183, Äiti VIII:184). -Puoliso Mikko Ristonpoika Marttinen. Katso VII:91.

 

VII:97 ääiiiii

Yrjö Tuomaanpoika Suni. Isäntänä 1703 -1732. (Lapsi VI:49, Isä VIII:193, Äiti VIII:194). -Puoliso Helga Tuomaantytär. Katso VII:98.

 

VII:98 ääiiiiä

Helga Tuomaantytär.  (Lapsi VI:49, Isä VIII:195, Äiti VIII:196). -Puoliso Yrjö Tuomaanpoika Suni. Katso VII:97.

 

VII:115 äääiiäi

Heikki Sigfridinpoika Kolunsarka. Syntynyt 1685 Ähtäri. Isäntänä 1709 - 1728. Puolisoksi mainitaan Anna. (Lapsi VI:58, Isä VIII:229, Äiti VIII:230). -Puoliso Anna Kolunsarka. Katso VII:116.

 

VII:116 äääiiää

Anna Kolunsarka.  (Lapsi VI:58, Isä VIII:231, Äiti VIII:232). -Puoliso Heikki Sigfridinpoika Kolunsarka. Katso VII:115.

 

VII:117 äääiäii

Matti Matinpoika Ollikkala. (Lapsi VI:59). Esivanhempainkato, katso VI:35.

 

VII:118 äääiäiä

Liisa Olavintytär. (Lapsi VI:59). Esivanhempainkato, katso VI:36.

 

VII:123 ääääiäi

Erkki Matinpoika Keisari. Syntynyt 22.4.1677 Soini Keisari. Kuollut 3.6.1710 Soini Lill-Laukkonen. Rippikirjamerkintä v. 1707: "lähti sotilaiden matkaan" (affrest med soldater). (Lapsi VI:62, Isä VIII:245, Äiti VIII:246). -Puoliso Maria Matintytär Silvonen. Katso VII:124.

 

VII:124 ääääiää

Maria Matintytär Silvonen. Syntynyt 15.5.1681 Lehtimäki Silvonen. Kuollut vanhuuteen 15.7.1766 Soini Lill-Laukkonen. (Lapsi VI:62, Isä VIII:247, Äiti VIII:248). -Puoliso Erkki Matinpoika Keisari. Katso VII:123.

 

VII:125 äääääii

Erik Yrjönpoika Mulikka. (Lapsi VI:63). Esivanhempainkato, katso VI:5.

 

VII:126 äääääiä

Helka. Syntynyt 1660. (Lapsi VI:63, Isä VIII:251, Äiti VIII:252).

 

VII:127 ääääääi

Erkki Heikinpoika Keisari. Syntynyt 2.2.1670 Soini. Kaatunut Napuen taistelussa 19.2.1714 Isokyrö. Helga Heikintytär oli Erkin 2. puoliso. (Lapsi VI:64, Isä VIII:253, Äiti VIII:254). -Puoliso (I pso) 1706 Saarijärvi Helga Heikintytär Mulikka. Katso VII:128.

 

VII:128 äääääää

Helga Heikintytär Mulikka. Syntynyt 1684 Saarijärvi Pääjärvi. Kuollut oksennustautiin 15.8.1758 Soini Pohjasmäki. Kun Helgalla oli I avioliitto, Erkillä oli II. (Lapsi VI:64, Isä VIII:255, Äiti VIII:256). -Puoliso 1:o (Ipso) 1706 Saarijärvi Erkki Heikinpoika Keisari. Katso VII:127. -Puoliso 2:o (II pso) Olavi Heikinpoika *Keisari/Pohjasmäki. Syntynyt n. 1678 Soini. 

 

VIII:1 iiiiiiii

Erkki Lassenpoika Laukkonen. Asui tilalla 1638. Isä luultavasti Lasse Lassenpoika Laukkonen, jonka isä taas Lasse Martinpoika Laukkonen. (Lapsi VII:1, Isä IX:1, Äiti IX:2).

 

VIII:5 iiiiiäii

Yrjö Matinpoika Mattinen. Syntynyt 1624. Kuollut 20.3.1692 Lehtimäki. Haudattu Lappajärvi.

Mattisen talo jaettiin 1670-luvun alussa kahtia. Yrjön osuus kuului Ruoveteen. Raja kulki keskeltä nykyistä Lehtimäkeä ja merkkinä oli mm. "Mattisen kivi".(Lähde: Järviseudun historia I).  RK:ssa hautauspäivämerkintä "D. Belmarum" ( eli Palmarum = Palmusunnuntai), joka vuonna 1692 oli 20.3. (Lapsi VII:3, Isä IX:9, Äiti IX:10). -Puoliso Valpuri Yrjöntytär Mattinen. Katso VIII:6.

 

VIII:6 iiiiiäiä

Valpuri Yrjöntytär Mattinen. Syntynyt 1617. Kuollut 1697 Lehtimäki. Haudattu Lappajärvi. (Lapsi VII:3, Isä IX:11, Äiti IX:12). -Puoliso Yrjö Matinpoika Mattinen. Katso VIII:5.

 

VIII:7 iiiiiääi

Pietari  Vilpunpoika Keisari. Syntynyt 1614 Soini. Kuollut 6.4.1684 Soini. 1/3 manttaalin talollinen ruotuluettelon mukaan. Lautamies 1670 - 72. Toisen tiedon mukaan kuollut jo 17.3.1684. (Lapsi VII:4, Isä IX:13, Äiti IX:14). -Puoliso Maria Keisari. Katso VIII:8.

 

VIII:8 iiiiiäää

Maria Keisari. Syntynyt n. 1616 Soini. Kuollut 29.9.1671 Soini  Keisari. Toisen tiedon mukaan kuollut 26.9.1671. (Lapsi VII:4, Isä IX:15, Äiti IX:16). -Puoliso Pietari  Vilpunpoika Keisari. Katso VIII:7.

 

VIII:11 iiiiäiäi

Esko Laurinpoika Luntinen/Laukkonen. Syntynyt 1627. Kuollut 1697 Lehtimäki. Kutsuttiin myös Pahkamäen vävyksi. (Lapsi VII:6, Isä IX:21, Äiti IX:22). -Puoliso Maria Simontytär. Katso VIII:12.

 

VIII:12 iiiiäiää

Maria Simontytär. Syntynyt 1606. Kuollut 1691 Lehtimäki. Saattaa olla Simo Laukkosen tytär. (Lapsi VII:6, Isä IX:23, Äiti IX:24). -Puoliso Esko Laurinpoika Luntinen/Laukkonen. Katso VIII:11.

 

VIII:17 iiiäiiii

Paavo Paavonpoika Mulikka. Syntynyt 1610 Saarijärvi Riekko. (Lapsi VII:9, Isä IX:33, Äiti IX:34). -Puoliso Valpuri Jr Mulikka. Katso VIII:18.

 

VIII:18 iiiäiiiä

Valpuri Jr Mulikka.  (Lapsi VII:9, Isä IX:35, Äiti IX:36). -Puoliso Paavo Paavonpoika Mulikka. Katso VIII:17.

 

VIII:69 iäiiiäii

Markus Martinpoika Spangar/Skärufors. Syntynyt 1616 Vimpeli. Kuollut 1696 Evijärvi. Vävy, talollinen. Viimeinen ripilläkäyntimerkintä 17.12.1696. (RK) (Lapsi VII:35, Isä IX:137, Äiti IX:138). -Puoliso Kerttu Laurintytär Lassila. Katso VIII:70.

 

VIII:70 iäiiiäiä

Kerttu Laurintytär Lassila. Syntynyt 1616 Evijärvi. Kuollut 1669 Evijärvi. (Lapsi VII:35, Isä IX:139, Äiti IX:140). -Puoliso Markus Martinpoika Spangar/Skärufors. Katso VIII:69.

 

VIII:71 iäiiiääi

Tuomas Olavinpoika Puumalainen. Syntynyt 1611 Alajärvi. Kuollut 1.1690 Alajärvi. Vuoden 1654 käräjillä Tuomas Kolanen ilmoitti menettäneensä Tuomas Puumalaisen veneen kyydittyään sotilaita. Koska koko Alajärvi oli ollut kyyditysvelvollinen, "miesten kokous"  päätti maksaa Puumalaiselle veneen hintana 5 talaria. (Lähde: Järviseudun historia I). (Lapsi VII:36, Isä IX:141, Äiti IX:142). -Puoliso Helga Tuomaantytär Torpp. Katso VIII:72.

 

VIII:72 iäiiiäää

Helga Tuomaantytär Torpp. Syntynyt 1613 Alajärvi. Kuollut 21.10.1700 Alajärvi. Haudattu 28.10.1700. (Lapsi VII:36, Isä IX:143, Äiti IX:144). -Puoliso Tuomas Olavinpoika Puumalainen. Katso VIII:71.

 

VIII:85 iäiäiäii

Antti Paavalinpoika Laasanen. Syntynyt 1606 Soini. Kuollut (haut.pv.) 2.12.1694 Soini. Maakirja 1651: 1/3 manttaalia. Oli isäntänä 1652 -1676 (n:o 2). Vuonna 1663 tilalla asui Antin lisäksi vain vaimo. Tila oli kuitenkin edelleen 1/3 manttaalia. (Lähde: Herman Arola: Lehtimäen asukkaita). (Lapsi VII:43, Isä IX:169, Äiti IX:170). -Puoliso Marketta Jaakontytär Sääksjärvi. Katso VIII:86.

 

VIII:86 iäiäiäiä

Marketta Jaakontytär Sääksjärvi. Syntynyt 1614 Vimpeli Sääksjärvi. Kuollut (haut.pv.) Dia Letare 18.3.1694 Soini. (Lapsi VII:43, Isä IX:171, Äiti IX:172). -Puoliso Antti Paavalinpoika Laasanen. Katso VIII:85.

 

VIII:89 iäiääiii

Antti Matinpoika Lill-Skytt. Lill-Skyttin perustaja, isäntänä 1651 - 68. (Lapsi VII:45, Isä IX:177, Äiti IX:178).

 

VIII:133 äiiiiäii

Matti Eskonpoika Lipponen. Talon isäntä 1702 - ( 1721) (Lapsi VII:67, Isä IX:265, Äiti IX:266). -Puoliso Brita Lipponen. Katso VIII:134.

 

VIII:134 äiiiiäiä

Brita Lipponen.  (Lapsi VII:67, Isä IX:267, Äiti IX:268). -Puoliso Matti Eskonpoika Lipponen. Katso VIII:133.

 

VIII:137 äiiiäiii

Paavo Paavonpoika Ollikainen  Jr. Syntynyt 1640. (Lapsi VII:69, Isä IX:273, Äiti IX:274). -Puoliso Kaarina Ollikainen. Katso VIII:138.

 

VIII:138 äiiiäiiä

Kaarina Ollikainen. Mainitaan Eino Nyyssölän kirjassa "Entisestä Ähtäristä",  verolle pantuna vuonna 1701 yhdessä miehensä kanssa. (Lapsi VII:69, Isä IX:275, Äiti IX:276). -Puoliso Paavo Paavonpoika Ollikainen  Jr. Katso VIII:137.

 

VIII:193 ääiiiiii

Tuomas Yrjönpoika Suni. Isäntänä 1684 - 1702. Mainitaan vuoden 1701 veroluettelossa (Lapsi VII:97, Isä IX:385, Äiti IX:386). -Puoliso Valpuri Simontytär Laukkonen. Katso VIII:194.

 

VIII:194 ääiiiiiä

Valpuri Simontytär Laukkonen.  (Lapsi VII:97, Isä IX:387, Äiti IX:388). -Puoliso Tuomas Yrjönpoika Suni. Katso VIII:193.

 

VIII:245 ääääiäii

Matti Vilpunpoika Keisari. Syntynyt 1620 Soini. Kuollut äkillisesti 5.2.1686 Soini Keisari. Syytettynä salavuoteudesta v. 1642. Sai 40 mk sakkoa sekä kirkkorangaistuksen. (Lähde: Vilppu Keisarin suku 1.osa). (Lapsi VII:123, Isä IX:489, Äiti IX:490). -Puoliso Agneta  Tuomaantytär. Katso VIII:246.

 

VIII:246 ääääiäiä

Agneta  Tuomaantytär. Syntynyt 1627. Kuollut 1698 Soini. Voi olla myös Sigfridintytär. (Lapsi VII:123, Isä IX:491, Äiti IX:492). -Puoliso Matti Vilpunpoika Keisari. Katso VIII:245.

 

VIII:247 ääääiääi

Matti Antinpoika Höök. (Lapsi VII:124). Esivanhempainkato, katso VII:49.

 

VIII:248 ääääiäää

Anna Matintytär Silvonen. (Lapsi VII:124). Esivanhempainkato, katso VII:50.

 

VIII:253 ääääääii

Heikki Pietarinpoika Keisari. Syntynyt n. 1642 Soini. Kuollut (haut.pv?) 17.3.1678 Soini. Isäntänä 1675 - 78. (Lapsi VII:127, Isä IX:505, Äiti IX:506). -Puoliso 1.10.1665 Lappajärvi Anna Juhontytär Muhonen. Katso VIII:254.

 

VIII:254 ääääääiä

Anna Juhontytär Muhonen. Syntynyt 1647 Saarijärvi (Karstula). Kuollut 6.9.1712 Soini. Haudattu 28.9.1712 Lappajärvi. Isäntänä 1679 - 82. (Lapsi VII:127, Isä IX:507, Äiti IX:508). -Puoliso 1.10.1665 Lappajärvi Heikki Pietarinpoika Keisari. Katso VIII:253.

 

VIII:255 äääääääi

Heikki Paavonp. Mulikka/Riekko. Syntynyt n. 1644 Saarijärvi. Kuollut 1691 Saarijärvi. Talollinen. (Lapsi VII:128, Isä IX:509, Äiti IX:510). -Puoliso Brita Mulikka/Riekko. Katso VIII:256.

 

VIII:256 ääääääää

Brita Mulikka/Riekko. Syntynyt n. 1644. (Lapsi VII:128, Isä IX:511, Äiti IX:512). -Puoliso Heikki Paavonp. Mulikka/Riekko. Katso VIII:255.

 

IX:9 iiiiiäiii

Matti Heikinpoika? Mattinen. Sai talon 1641. Mattisen talo on perustettu 1600-luvun alussa ja se  maksoi veronsa ainakin vielä 1608 Lapualle. (Lapsi VIII:5, Isä X:17, Äiti X:18).

 

IX:13 iiiiiääii

Vilppu Keisari. Syntynyt n. 1562 Soini Kuninkaanjoki. Kuollut n. 1630 Soini. Voi olla syntynyt myös jo 1561 (Lapsi VIII:7, Isä X:25, Äiti X:26). -Puoliso Marketta Pietarintytär Hämäläinen. Katso IX:14.

 

IX:14 iiiiiääiä

Marketta Pietarintytär Hämäläinen. Syntynyt 1585. Kuollut 13.12.1671 Soini. (Lapsi VIII:7, Isä X:27, Äiti X:28). -Puoliso Vilppu Keisari. Katso IX:13.

 

IX:33 iiiäiiiii

Paavo Antinpoika Mulikka. Kuollut n. 1633 Saarijärvi Riekko. (Lapsi VIII:17, Isä X:65, Äiti X:66). -Puoliso Valpuri Sr Mulikka. Katso IX:34.

 

IX:34 iiiäiiiiä

Valpuri Sr Mulikka.  (Lapsi VIII:17, Isä X:67, Äiti X:68). -Puoliso Paavo Antinpoika Mulikka. Katso IX:33.

 

IX:137 iäiiiäiii

Martti Olavinpoika Spangar. Syntynyt 1587 Vimpeli. Öster-Spangarin isäntänä 1623 - 36. (Lapsi VIII:69, Isä X:273, Äiti X:274). -Puoliso Kirsti Laurintytär. Katso IX:138.

 

IX:138 iäiiiäiiä

Kirsti Laurintytär. Syntynyt 1587. Kuollut 1668 Vimpeli. (Lapsi VIII:69, Isä X:275, Äiti X:276). -Puoliso Martti Olavinpoika Spangar. Katso IX:137.

 

IX:139 iäiiiäiäi

Lauri Olavinpoika Lassila. Syntynyt 1584 Evijärvi. Kuollut 1642 Evijärvi. Talollinen, lautamies. (Lapsi VIII:70, Isä X:277, Äiti X:278).

 

IX:141 iäiiiääii

Olavi Antinpoika Puumalainen. Syntynyt 1560 Alajärvi. Kuollut n. 1613 Alajärvi. (Lapsi VIII:71, Isä X:281, Äiti X:282).

 

IX:143 iäiiiäääi

Tuomas Pietarinp. Torpp/Turpeinen. Syntynyt n. 1597. Kuollut 1672 Alajärvi. Haudattu D.oculi 1672. Isäntänä 1635 -67. (Lapsi VIII:72, Isä X:285, Äiti X:286). -Puoliso Karin Olavintytär. Katso IX:144.

 

IX:144 iäiiiääää

Karin Olavintytär. Syntynyt 1606. Kuollut 1692. (Lapsi VIII:72, Isä X:287, Äiti X:288). -Puoliso Tuomas Pietarinp. Torpp/Turpeinen. Katso IX:143.

 

IX:169 iäiäiäiii

Paavali Paavalinpoika Laasanen. Syntynyt 1585. Kuollut 1664 Soini. Ilmestyy maakirjaan 1641. Oli Laasala n:o 2:n isäntänä 1647 - 1651, ehkä jo vuodesta1636. (Lapsi VIII:85, Isä X:337, Äiti X:338).

 

IX:265 äiiiiäiii

Esko Laurinpoika Lipponen. Isäntänä 1699 - 1701. Talo oli ilm. autiona 1697 - 1698. (Lapsi VIII:133, Isä X:529, Äiti X:530). -Puoliso Marketta (Maria) Lipponen. Katso IX:266.

 

IX:266 äiiiiäiiä

Marketta (Maria) Lipponen.  (Lapsi VIII:133, Isä X:531, Äiti X:532). -Puoliso Esko Laurinpoika Lipponen. Katso IX:265.

 

IX:273 äiiiäiiii

Paavo Paavonpoika Ollikainen  Sr. Syntynyt 1616. (Lapsi VIII:137, Isä X:545, Äiti X:546).

 

IX:385 ääiiiiiii

Yrjö Mikonpoika Suni. Isäntänä 1644 - 83. Vaimo (ja  Tuomaan äiti )  saattaa olla  Liisa Yrjöntytär. (Lapsi VIII:193, Isä X:769, Äiti X:770).

 

IX:387 ääiiiiiäi

Simo Erkinpoika Laukkonen. (Lapsi VIII:194). Esivanhempainkato, katso VII:1.

 

IX:489 ääääiäiii

Vilppu Keisari. (Lapsi VIII:245). Esivanhempainkato, katso IX:13.

 

IX:490 ääääiäiiä

Marketta Pietarintytär Hämäläinen. (Lapsi VIII:245). Esivanhempainkato, katso IX:14.

 

IX:505 ääääääiii

Pietari  Vilpunpoika Keisari. (Lapsi VIII:253). Esivanhempainkato, katso VIII:7.

 

IX:506 ääääääiiä

Maria Keisari. (Lapsi VIII:253). Esivanhempainkato, katso VIII:8.

 

IX:507 ääääääiäi

Juho Laurinpoika Muhonen. Syntynyt 1610 Saarijärvi (Karstula). (Lapsi VIII:254, Isä X:1013, Äiti X:1014). -Puoliso Agnis Muhonen. Katso IX:508.

 

IX:508 ääääääiää

Agnis Muhonen. Syntynyt 1610. (Lapsi VIII:254, Isä X:1015, Äiti X:1016). -Puoliso Juho Laurinpoika Muhonen. Katso IX:507.

 

X:27 iiiiiääiäi

Pietari Hämäläinen. Syntynyt n. 1550. Kuollut 1620 Soini. (Lapsi IX:14, Isä XI:53, Äiti XI:54).

 

X:273 iäiiiäiiii

Olavi Spangar. Syntynyt n. 1530. Kuollut Vimpeli. Talollinen. (Lapsi IX:137, Isä XI:545, Äiti XI:546).

 

X:281 iäiiiääiii

Antti Puumalainen. Syntynyt n. 1530 Alajärvi. Puumalan talo sijaitsi Alajärven Pekkolanniemellä. Talollinen. (Lapsi IX:141, Isä XI:561, Äiti XI:562).

 

X:285 iäiiiäääii

Pietari Torpp. Syntynyt 1560. (Lapsi IX:143, Isä XI:569, Äiti XI:570).

 

X:529 äiiiiäiiii

Lauri Lipponen. Isäntänä 1659 - 1664. Laurilla oli myös Yrjö- niminen poika, joka oli talon isäntänä 1665 - 1696. Lipponen autioitui tilapäisesti v. 1697 ("Suuret nälkävuodet"). (Lapsi IX:265, Isä XI:1057, Äiti XI:1058). -Puoliso Helga Lipponen. Katso X:530.

 

X:530 äiiiiäiiiä

Helga Lipponen.  (Lapsi IX:265, Isä XI:1059, Äiti XI:1060). -Puoliso Lauri Lipponen. Katso X:529.

 

X:545 äiiiäiiiii

Paavo Ollikainen. Pirkkalan Viikin lampuoti  1603. (Lähde: Ylävesille Ähtäriin, toim. R-L Pitkänen). Tullut ilmeisesti Savosta. (Lapsi IX:273, Isä XI:1089, Äiti XI:1090).

 

 

 

*Keisari/Pohjasmäki Olavi Heikinpoika 1678 - 7.4.1767..... VII:128

*Matintytär Maria V:25, V:26

*Murtomäki Sanna Liisa Juhontytär 11.2.1868 0:1

*Suokko Maria Pietarintytär 1622... VI:1

Antintytär Susanna 1665 - 1735 VI:23, VI:24

Anttila/Lillskytt Anna Henrikintytär 1714 - 12.8.1784.... V:3, V:4

Anttila/Lillskytt Heikki Heikinpoika 6.8.1686 - 1731... VI:7, VI:8

Erkintytär Liisa  - 12.1747....... VII:67, VII:68

Heikintytär Kaisa 1676 - 1743. VI:41, VI:42

Helka 1660..... VII:126

Hernesmaa Antti Jaakonpoika 11.11.1710 - 19.2.1779.. V:10, V:9

Hernesmaa Juho Antinpoika 16.6.1741 - 18.1.1803.. IV:5, IV:6

Hernesmaa/Suokko Jaakko Markuksenpoika 1676 - 1728. VI:17, VI:18

Hernesmaa/Tikkamäki Antti  Juhonpoika 7.10.1779 - 15.3.1836.. III:3, III:4

Hintsalaukkonen Liisa Antintytär 15.7.1749.. IV:7, IV:8

Hämäläinen Marketta Pietarintytär 1585 - 13.12.1671........ IX:13, IX:14, IX:490

Hämäläinen Pietari 1550 - 1620 X:27

Höök Matti Antinpoika 1641 - 1697....... VII:49, VII:50, VIII:247

Juhontytär Sofia 1700 - 1758.. V:21, V:22

Keisari Agnes Pietarintytär 1649 - 1690 VII:3, VII:4

Keisari Erkki Heikinpoika 2.2.1670 - 19.2.1714..... VII:127, VII:128

Keisari Erkki Matinpoika 22.4.1677 - 3.6.1710..... VII:123, VII:124

Keisari Heikki Pietarinpoika 1642 - 17.3.1678.... VIII:253, VIII:254

Keisari Maria 1616 - 29.9.1671...... IX:506, VIII:7, VIII:8

Keisari Maria Paavontytär 30.5.1738 - 14.6.1809 V:31, V:32

Keisari Matti Vilpunpoika 1620 - 5.2.1686.... VIII:245, VIII:246

Keisari Pietari  Vilpunpoika 1614 - 6.4.1684...... IX:505, VIII:7, VIII:8

Keisari Susanna Erkintytär 1.2.1708 - 4.5.1783 VI:63, VI:64

Keisari Valpuri Erkintytär 24.4.1702 - 14.1.1761 VI:61, VI:62

Keisari Vilppu 1562 - 1630 IX:13, IX:14, IX:489

Keski-Suni Maria Heikintytär 21.1.1814 - 9.7.1887 II:3, II:4

Keski-Suni Susanna Yrjöntytär 1.10.1791 - 17.6.1867.. III:7, III:8

Knuutintytär Margareta    1620 - 1697 VII:1, VII:2

Koivula Susanna Heikintytär 1762 - 4.7.1842 IV:13, IV:14

Kolunsarka Anna ..... VII:115, VII:116

Kolunsarka Heikki Matinpoika 15.2.1729 - 1.6.1806 V:29, V:30

Kolunsarka Heikki Sigfridinpoika 1685..... VII:115, VII:116

Kolunsarka Maria Heikintytär Jr 1731 - 1757.. V:29

Kolunsarka Maria Heikintytär Sr 1701 - 22.1.1774 VI:57, VI:58

Kolunsarka Matti Matinpoika 1700 - 1.1.1769 VI:57, VI:58

Kristianintytär Kaisa 23.11.1712 VI:59, VI:60

Kömi Juho Matinpoika VI:45, VI:46

Laasanen Antti Paavalinpoika 1606 - 2.12.1694...... VIII:85, VIII:86

Laasanen Paavali Paavalinpoika 1585 - 1664 IX:169

Lassila Kerttu Laurintytär 1616 - 1669...... VIII:69, VIII:70

Lassila Lauri Olavinpoika 1584 - 1642...... IX:139

Laukkonen Antti Antinpoika 1718 - 23.3.1800 V:15, V:16

Laukkonen Erkki Lassenpoika ........ VIII:1

Laukkonen Simo Erkinpoika 14.3.1617 - 1697 IX:387, VII:1, VII:2

Laukkonen Valpuri Simontytär .... VIII:193, VIII:194

Laukkonen Yrjö Simonpoika 1646 - 18.10.1724.. VI:1, VI:2

Laukkonen/Savolainen Henrik Yrjönpoika 9.1.1702 - 11.5.1757.... V:1, V:2

Laurintytär Kirsti 1587 - 1668 IX:137, IX:138

Lill-Laukkonen Maria Juhontytär 18.8.1760 - 16.3.1836 IV:15, IV:16

Lill-Laukkonen Yrjö Juhonpoika 12.4.1700 - 4.11.1740 VI:61, VI:62

Lill-Laukkonen/Autio Juho Yrjönpoika 30.3.1734 - 19.10.1773 V:31, V:32

Lill-Skytt Antti Matinpoika ...... VIII:89

Lill-Skytt Juho Antinpoika 1636 - 1697....... VII:45, VII:46

Lill-Skytt Pietari Juhonpoika 1666 - 1733 VI:23, VI:24

Lill-Skytt Sofia Pietarintytär 1699 - 22.12.1780 V:11, V:12

Lippo Erkki Sipinpoika 28.5.1724 - 14.2.1771 V:17, V:18

Lippo Greta  (Marketta) Henrikintytär 1699 - 1765 VI:33, VI:34

Lippo Iisakki  Kustaanpoika 23.5.1810 - 10.2.1868.... II:3, II:4

Lippo Kustaa Erkinpoika 27.2.1749 - 20.7.1821 IV:10, IV:9

Lippo Kustaa Kustaanpoika 7.2.1773 - 3.9.1845.. III:5, III:6

Lippo Sigfrid (Sipi) Martinpoika 1700 - 4.10.1777 VI:33, VI:34

Lippo Vilhelmiina Iisakintytär 21.7.1836 - 4.9.1906 I:1, I:2

Lipponen Brita .... VIII:133, VIII:134

Lipponen Esko Laurinpoika ...... IX:265, IX:266

Lipponen Helga X:529, X:530

Lipponen Henrik Matinpoika 1681 - 1762....... VII:67, VII:68

Lipponen Lauri X:529, X:530

Lipponen Marketta (Maria) ...... IX:265, IX:266

Lipponen Matti Eskonpoika .... VIII:133, VIII:134

Luntinen Maria Eskontytär 1646 - 5.7.1725....... VII:34, VII:5, VII:6

Luntinen/Laukkonen Esko Laurinpoika 1627 - 1697...... VIII:11, VIII:12

Marttinen Mikko Ristonpoika ....... VII:91, VII:92

Marttinen Sofia Mikontytär  - 1747 VI:45, VI:46

Matintytär  Anna VII:91, VII:92

Matintytär Helga 1637 - 1697 VII:45, VII:46

Matintytär Helga 1688 - 25.4.1758.. VI:7, VI:8

Mattinen Maria Yrjöntytär 24.3.1678 - 20.8.1750.. VI:1, VI:2

Mattinen Matti Heikinpoika? .......... IX:9

Mattinen Valpuri Yrjöntytär 1617 - 1697....... VIII:5, VIII:6

Mattinen Yrjö  Yrjönpoika 1650 - 22.2.1712 VII:3, VII:4

Mattinen Yrjö Matinpoika 1624 - 20.3.1692....... VIII:5, VIII:6

Moksu Matti Juhonpoika 14.9.1706 - 1770.. V:23, V:24

Moksu Regina Matintytär 21.1.1749 IV:11, IV:12

Muhonen Agnis 1610...... IX:507, IX:508

Muhonen Anna Juhontytär 1647 - 6.9.1712.... VIII:253, VIII:254

Muhonen Juho Laurinpoika 1610 IX:507, IX:508

Mulikka Erik Yrjönpoika 1660... VI:5, VII:125

Mulikka Gabriel Eerikinpoika 1712 - 23.10.1791.... V:3, V:4

Mulikka Helga Heikintytär 1684 - 15.8.1758..... VII:127, VII:128

Mulikka Kristiina  Gabrielintytär 2.9.1736 - 5.8.1801.. IV:1, IV:2

Mulikka Paavo Antinpoika  - 1633 IX:33, IX:34

Mulikka Paavo Erkinpoika 20.4.1704 - 27.3.1776 VI:63, VI:64

Mulikka Paavo Paavonpoika 1610 VIII:17, VIII:18

Mulikka Silja 1640 VII:10, VII:9

Mulikka Valpuri Jr ...... VIII:17, VIII:18

Mulikka Valpuri Sr IX:33, IX:34

Mulikka Yrjö Paavonpoika 1640 - 1691 VII:10, VII:9

Mulikka/Riekko Brita 1644.... VIII:255, VIII:256

Mulikka/Riekko Heikki Paavonp. 1644 - 1691.... VIII:255, VIII:256

Murtomäki Erkki Mikonpoika 1751 - 20.2.1817.. IV:7, IV:8

Murtomäki Maria  Erkintytär 9.12.1783 - 9.1.1864.. III:3, III:4

Murtomäki Mikko Pietarinpoika 23.2.1701 - 23.7.1775 V:13, V:14

Murtomäki Ulla Antintytär 25.11.1804 - 6.5.1868 II:1, II:2

Mäkelä Anna Henrikintytär 2.12.1771 - 15.12.1842.. III:1, III:2

Mäkelä Henrik Henrikinpoika 11.11.1731 - 15.6.1798.. IV:3, IV:4

Nyyssölä Juho Heikinpoika 14.6.1715 - 1770.. V:19, V:20

Nyyssönen Maria Juhontytär 5.4.1748 - 7.10.1824 IV:10, IV:9

Olavintytär Karin 1606 - 1692 IX:143, IX:144

Olavintytär Liisa 7.4.1699 - 2.11.1777........ VI:35, VI:36, VII:118

Ollikainen  Jr Paavo Paavonpoika 1640.... VIII:137, VIII:138

Ollikainen  Sr Paavo Paavonpoika 1616 IX:273

Ollikainen Kaarina .... VIII:137, VIII:138

Ollikainen Maria? ....... VII:69, VII:70

Ollikainen Matti Paavonpoika 1664 VII:69, VII:70

Ollikainen Paavo X:545

Ollikkala Liisa Matintytär 25.2.1739 - 20.4.1820 V:29, V:30

Ollikkala Marketta Matintytär 21.8.1723 - 27.10.1803 V:17, V:18

Ollikkala Matti Matinpoika 3.8.1696 - 1781. VI:35, VI:36, VII:117

Ollikkala Matti Matinpoika 15.8.1717 - 7.7.1798 VI:59, VI:60

Parviainen  Pietari Pietarinpoika 1652. VI:21, VI:22

Parviainen Eeva Juhontytär 26.5.1734 - 27.2.1810.. IV:5, IV:6

Parviainen Pietari (Antinpoika?) 1607 - 4.4.1697....... VII:41

Parviainen/Sauramäki Juho Pietarinpoika 21.9.1693 - 21.9.1770 V:11, V:12

Puumala Margeta Tuomaantytär 1648 - 27.12.1732....... VII:35, VII:36

Puumalainen Antti 1530........ X:281

Puumalainen Olavi Antinpoika 1560 - 1613...... IX:141

Puumalainen Tuomas Olavinpoika 1611 - 1.1690...... VIII:71, VIII:72

Rantakangas Matti Henrikinpoika 9.9.1740 - 8.10.1808.. IV:1, IV:2

Rantakangas Matti Matinpoika  2.3.1776 - 16.9.1857.. III:1, III:2

Ristontytär Sofia 5.5.1717 - 2.3.1779 V:19, V:20

Rämälä Heikki Tuomaanpoika 1696 - 1767.. V:21, V:22

Rämälä Jaakko Heikinpoika 14.7.1743 - 2.6.1772 IV:11, IV:12

Rämälä Sofia (Kaisa Sofia)  Jaakontytär 5.4.1772 - 19.8.1834.. III:5, III:6

Sallinen Anna Erkintytär 1713 - 18.7.1758 V:13, V:14

Sallinen Erkki Erkinpoika VI:27, VI:28

Savolainen Markus Juhaninpoika 1640 - 1732....... VII:33, VII:5, VII:6

Savolainen/Suokko Simo Markuksenpoika 10.1680 - 1743 VI:3, VI:4

Seppälä ? Maria Matintytär 24.5.1729 - 1757.. V:25

Silvonen Anna Matintytär 1645 - 1698....... VII:49, VII:50, VIII:248

Silvonen Maria Matintytär 15.5.1681 - 15.7.1766..... VII:123, VII:124

Silvonen Maria Simontytär 1676 - 28.8.1726 VI:25, VI:26

Silvonen Pietari Matinpoika 26.2.1672 - 11.5.1720 VI:25, VI:26

Simontytär Maria 1606 - 1691 VIII:11, VIII:12

Skärufors Brita (Beata) Tuomaantytär 1676 - 30.5.1756 VI:17, VI:18

Skärufors Tuomas Markunpoika 1657 - 30.5.1697....... VII:35, VII:36

Spangar Martti Olavinpoika 1587 IX:137, IX:138

Spangar Olavi 1530........ X:273

Spangar/Skärufors Markus Martinpoika 1616 - 1696...... VIII:69, VIII:70

Suikkonen (Suokko) Anna Heikintytär 1652 - 24.7.1738 VI:21, VI:22

Suikkonen (Suokko) Heikki Antinpoika 1629 - 1697....... VII:43, VII:44

Suni  Antti Matinpoika 22.11.1723 - 12.4.1802 V:25, V:26

Suni  Matti Antinpoika 1763 - 19.12.1846 IV:13, IV:14

Suni  Yrjö Mikonpoika ...... IX:385

Suni Heikki Matinpoika 28.8.1787 - 8.10.1866.. III:7, III:8

Suni Matti Yrjönpoika 12.9.1696 - 1761. VI:49, VI:50

Suni Tuomas Yrjönpoika .... VIII:193, VIII:194

Suni Yrjö Tuomaanpoika .. VII:97, VII:98

Suokko Juho Matinpoika 26.2.1831 - 8.5.1895 I:1, I:2

Suokko Malin Heikintytär 8.1677 - 1673... VI:3, VI:4

Suokko Matti Matinpoika  29.3.1805 - 29.5.1869.... II:1, II:2

Suokko/Savolainen Eeva Simontytär 16.9.1710 - 4.4.1776 V:1, V:2

Suokonautio (Keski-Suokko) Juho Niko Juhonpoika 3.12.1858 - 12.11.1891............ 0:1

Syrjälä Maria Vilhelmiina Kustaantytär 8.12.1856 - 8.12.1882 0:1

Sääksjärvi Marketta Jaakontytär 1614 - 18.3.1694...... VIII:85, VIII:86

Tapanintytär Anna 1618 - 1697 VII:43, VII:44

Tapanintytär Susanna 1716 - 7.3.1787 V:15, V:16

Tenhunen Tuomas Paavonpoika  - 1701 VI:41, VI:42

Torpp Helga Tuomaantytär 1613 - 21.10.1700...... VIII:71, VIII:72

Torpp Pietari 1560........ X:285

Torpp/Turpeinen Tuomas Pietarinp. 1597 - 1672...... IX:143, IX:144

Tuomaantytär Agneta  1627 - 1698.... VIII:245, VIII:246

Tuomaantytär Helga ....... VII:97, VII:98

Tuomaantytär Liisa 1740.. IV:3, IV:4

Tuomaantytär Maria 1710 - 1762 V:23, V:24

Tuomaantytär Sofia VI:27, VI:28

Tuomaantytär Vappu  - 1744. VI:49, VI:50

Yläkolu Yrjö Heikinpoika 25.3.1760 - 29.6.1842 IV:15, IV:16

Yrjöntytär Valpuri 1712 - 1750 V:10, V:9

 

 

Alajärvi...... VIII:71, VII:36, IV:16, IV:15, VIII:71, VIII:72, III:1, V:31, V:32, IX:141

.... , IX:143, IX:141

Alajärvi Pekkolanniemi.... X:281

Evijärvi...... VIII:70, VIII:69, VIII:70, IX:139, VI:18, VII:35, IX:139, VII:35

Keuruu VI:61, III:6, IV:11

Lappajärvi......... VII:4, VIII:6, VII:3, V:2, V:11, VII:2, IV:1, VII:41, VII:5, V:1, VIII:5

...... , VI:61, VII:1, VI:64, VIII:254, VI:63, VI:62, VIII:253

Lehtimäki. VI:17, V:1, V:2, IV:16, VI:17, V:16, VI:1, 0:1, V:31, V:13, V:25, V:9, V:15

, V:14, IV:5, VI:3, VI:2, V:13, V:10, V:9, V:31, II:2, IV:5, II:4, II:3, III:1

. , II:2, III:2, II:1, I:2, I:1, 0:1, II:3, III:8, IV:9, IV:8, IV:7, IV:6, IV:5

, VI:4, III:1, IV:1, IV:9, III:8, III:7, III:6, III:5, III:4, III:3, IV:2

, VII:1, VI:2, VII:6, VII:5, VII:4, VIII:5, VII:3, VIII:6, VI:18, VII:2

.... , VIII:11, VIII:12, VII:2, VI:22

Lehtimäki Laukkonen.......... VI:1

Lehtimäki Lippo... I:2, V:18

Lehtimäki Mattinen......... VII:3

Lehtimäki Rantakangas... V:4, IV:2, IV:1

Lehtimäki Savolainen... V:1, VI:2, V:2

Lehtimäki Silvonen..... VII:124

Napue Isokyrö..... VII:127

Saarijärven Pääjärven Paajalasta....... VII:41

Saarijärvi.... VIII:255, VI:21, VI:5, VIII:255, VII:127, VII:128, VII:5

Saarijärvi (Karstula)...... IX:507, VIII:254

Saarijärvi Pääjärvi......... VII:9, VII:128, VI:63, VII:9

Saarijärvi Riekko........ IX:33, VIII:17

Soini.. X:27, IV:3, VII:127, IV:6, III:2, VIII:254, VIII:253, VIII:246, VIII:245

... , VII:128, VIII:85, IX:169, VIII:85, IX:13, VIII:8, VIII:7, VII:43, IX:14

..... , VIII:7, VIII:86, V:11, V:32, VII:45, V:32, VII:44, V:12, VI:63, VII:4, V:4

...... , IV:15, VI:8, VII:43, VI:22, VI:7

Soini  Keisari VIII:8

Soini Keisari........ VI:64, VII:123, VIII:245, VI:64

Soini Kuninkaanjoki...... IX:13

Soini Lill-Laukkonen..... VII:124, VII:123, VI:62

Soini Lill-Skytt.. IV:2

Soini Mäkelä.......... IV:3

Soini Pahkamäki........ VI:61

Soini Pohjasmäki..... VII:128

Soini Suni........ VI:62

Vaasa... 0:1

Vimpeli...... VIII:69, X:273, IX:138, IX:137

Vimpeli Sääksjärvi...... VIII:86

Ähtäri VI:58, VI:59, VI:57, VI:33, VI:59, IV:16, VII:115, IV:11, IV:12, IV:13, IV:14

....... , V:18, IV:15, V:30, III:8, III:7, III:6, III:5, V:17, V:29, V:30

Ähtäri ? VI:57