AUKUSTI JEREMIAS SAARENKEDON ESIPOLVIA
Aukusti Saarenketo oli äitini isä.Aukustin vanhemmat muuttivat Alavudelta Soiniin 1800-luvulla ja ostivat Saarenketo-nimisen tilan Soinin kirkonkylästä. Heidän sukunimekseen tuli samalla Saarenketo. Alkuperäiset Saarenkedot muuttivat pois, ja näitä Saarenketoja löytyy tiettävästi vieläkin mm. Alajärveltä ja Karstulasta. He eivät ole sukua. Merkillepantavaa on myös se, että Aukustin suvussa ei juurikaan ole liittymäkohtia tunnettuun järviseutulaiseen Vilppu Keisarin sukuun.
Lähteinä olen käyttänyt kirkollisia rippi- ja historiankirjoja ja paikallishistorioita, varsinkin Alavudesta kertovia teoksia. Niistä on olemassa asianmukaiset viitteet. Olen myös syvästi kiitollinen monille samaan sukuun kuuluville sukututkijoille arvokkaasta avusta.
Mahdollisista virheistä ja puutteista olisi hyvä saada tietoa. Myös muuta palautetta otetaan mielellään vastaan.
0:1
Aukusti Jeremias Saarenketo. Syntynyt 13.11.1886 Soini. Kuollut sydäninfarktiin 13.11.1962 Soini. Haudattu Soini. Toimi valtion postinkuljettajana (hevosella) 1920-luvulta vuoteen 1933 asti. Oli hyvin musikaalinen ja soitti es-kornettia soittokunnassa. Perimätiedossa kerrotaan, että kesäaikaan harjoitteli puhaltamista ulkona Saarenkedon katolla, mikä kuului aina pappilaan asti. Tällöin pappi oli todennut että "sieltä kuuluu taas Jeremiaan valitusvirsi". (Aukustin toinen nimi oli Jeremias). Osallistui myös innokkaasti nuorisoseuran toimintaan. Maanviljelijä. (Isä I:1, Äiti I:2). -Puoliso Hilma Johanna Saarenketo os Heikinmäki. Syntynyt 1.8.1884 Soini. Kuollut halvaukseen 2.9.1965 Soini.
I:1
Heikki Heikinpoika Saarenketo. Syntynyt 21.11.1856 Alavus. Kuollut 21.4.1928 Soini. Haudattu Soini. Heikki Saarenketo tunnettiin nimellä "Posti-Heikki", koska hän oli, kuten poikansa Aukustikin, valtion postinkuljettaja. Postia ajettiin ennen sotia hevospelillä läheiseltä rautatieasemalta Soiniin. Irja Saarenketo muistelee: Heikki söi aina kylmää perunapuuroa ja joi päälle piimää ja kysyi lapsilta, haluavatko he myös. Talollinen.. (Lapsi 0:1, Isä II:1, Äiti II:2). -Puoliso Amanda Jeremiaantytär Kattelus. Katso I:2.
I:2
Amanda Jeremiaantytär Kattelus. Syntynyt 9.9.1860 Alavus. Kuollut 16.9.1948 Soini. Haudattu Soiniin. (Lapsi 0:1, Isä II:3, Äiti II:4). -Puoliso Heikki Heikinpoika Saarenketo. Katso I:1.
II:1
Heikki Heikinpoika Saarenketo. Syntynyt 10.7.1825 Alavus. Kuollut 6.10.1903 Soini. Heikki Saarenketo tunnettiin nimellä "Hopia-Heikki", sillä perimätiedon mukaan hän oli aikanaan huomattavan rikas ja raha oli siihen aikaan ns. hopeakantaa. Hän menetti kuitenkin omaisuutensa, koska ei ollut ajoissa sijoittanut rahojaan, ja kun hopeakannasta luovuttiin, rahoille jäi vain pelkkä hopean arvo. Häntä pidettiin myös hyvin saitana.
Tarinoita Heikistä (Hilma Saarenketo muistelee): Heikki oli hyvin harvasanainen ja totinen mies. Kerran, kun hän sisään tullessaan tarttui ovenkahvaan ja huomasi siinä jotain tahmeaa, hän totesi ykskantaan "pashkaa on ovenrivassa". Emäntä ei piitannut tästä mitään, sillä hän oli juuri leipomassa, ja ovessa oli taikinaa, jota lapset olivat siihen sotkeneet. Toisen kerran Heikki oli myymässä metsää. Hän oli tehnyt valtavan puupinon, jota metsäyhtiön ostoasiamies kuitenkin moitti liian harvaksi. Tällöin Heikki murahti tapansa mukaan "mene päälle ja polje". Heikin sanotaan vielä "muljauttaneen" l-kirjainta 'polje'-sanassa. Talollinen. (Lapsi I:1, Isä III:1, Äiti III:2). -Puoliso 1.9.1848 Alavus Anna Matintytär Pökkä/Paavola. Katso II:2.
II:2
Anna Matintytär Pökkä/Paavola. Syntynyt 16.12.1824 Lapua. Kuollut 6.10.1908 Soini. Haudattu Soini. (Lapsi I:1, Isä III:3, Äiti III:4). -Puoliso 1.9.1848 Heikki Heikinpoika Sr Saarenketo. Katso II:1.
II:3
Jeremias Matinpoika Kattelus. Syntynyt 18.6.1824 Alavus. Kastettu 24.6.1824. Kuollut 7.7.1903 Alavus. (Lapsi I:2, Isä III:5, Äiti III:6). -Puoliso 4.10.1846 Alavus Anna Simonintytär Ritari. Katso II:4.
II:4
Anna Simonintytär Ritari. Syntynyt 24.4.1823 Alavus Sapsalampi. Kastettu 27.4.1823 Alavus. Kuollut 14.3.1905 Alavus. (Lapsi I:2, Isä III:7, Äiti III:8). -Puoliso 4.10.1846 Alavus Jeremias Matinpoika Kattelus. Katso II:3.
III:1
Henrik Jeremiaanpoika Jääskä. Syntynyt 9.3.1794 Alavus Sydänmaa. Kuollut astmakohtaukseen (stickfluss) 12.4.1825 Alavus Sydänmaa. Henrik Jääskä oli torpparin poika Alavudelta ja hänen vaimonsa Liisa Iisakintytär piika, molemmat Sydänmaan kylästä. Henrik ehti kuolla ennen nuorimman poikansa Heikin syntymää. (Lapsi II:1, Isä IV:1, Äiti IV:2). -Puoliso 5.12.1819 Liisa Iisakintytär Taipalus. Katso III:2.
III:2
Liisa Iisakintytär Taipalus. Syntynyt 16.12.1797 Alavus Taipalus. (Lapsi II:1, Isä IV:3, Äiti IV:4). -Puoliso 5.12.1819 Henrik Jeremiaanpoika Jääskä. Katso III:1.
III:3
Matti Juhonpoika Pökkä/Erkkilä. Syntynyt 7.6.1797 Lapua. Kastettu 11.6.1797. Kuollut keuhkokuumeeseen 20.6.1858 Lapua. (Lapsi II:2, Isä IV:5, Äiti IV:6). -Puoliso 11.10.1818 Margareta Antintytär Paavola. Katso III:4.
III:4
Margareta Antintytär Paavola. Syntynyt 9.8.1797 Lapua. Kastettu 13.8.1797. (Lapsi II:2, Isä IV:7, Äiti IV:8). -Puoliso Matti Juhonpoika Pökkä/Erkkilä. Katso III:3.
III:5
Matti Juhonpoika Kattelus. Syntynyt 30.5.1795. Kuollut 5.7.1859 Alavus. Matilla ja Sofialla oli myös seuraavat lapset: Matti s. 22.11.1826, Elisabeth s. 16.1.1829, Sophia s. 16.1.1830, k. 1833, Jacob s. 15.12.1832, k. 1833, Margaretha Elisabeth s. 25.4.1834, Sophia s. 1.5.1836 (hätäkaste), k.1836 ja Maria Justiina s. 3.10.1838. Lapsista vain Matti ja Jeremias elivät aikuisiksi. I pso oli Valpuri Isoaho. (Lapsi II:3, Isä IV:9, Äiti IV:10). -Puoliso 16.11.1823 Sofia Jeremiaantytär Jääskä. Katso III:6.
III:6
Sofia Jeremiaantytär Jääskä. Syntynyt 4.11.1799 Alavus Jääskä. Matin II puoliso. (Lapsi II:3, Isä IV:11, Äiti IV:12). -Puoliso 16.11.1823 Matti Juhonpoika Kattelus. Katso III:5.
III:7
Simon Juhonpoika Ritari. Syntynyt 28.10.1787 Alavus. Kuollut vesitautiin 2.7.1836 Alavus Sapsalampi. Haudattu 10.7.1836 Alavudelle. (Lapsi II:4, Isä IV:13, Äiti IV:14). -Puoliso 26.3.1811 Alavus Brita Matintytär Liikala. Katso III:8.
III:8
Brita Matintytär Liikala. Syntynyt 18.7.1784 Jalasjärvi. Kastettu 25.7.1784 Jalasjärvi. (Lapsi II:4, Isä IV:15, Äiti IV:16). -Puoliso 26.3.1811 Alavus Simon Juhonpoika Ritari. Katso III:7.
IV:1
Jeremias Erkinpoika Jääskä/Tiensuu. Syntynyt 7.9.1767 Alavus Jääskä. Kuollut 26.6.1843 Alavus. Haudattu 28.6.1843. Käynyt rippikoulun 10.05.1783. Torppari. Kuolinaika saattaa olla myös 23.6.1843. (Lapsi III:1, Isä V:1, Äiti V:2). -Puoliso Liisa Heikintytär Ylinen. Katso IV:2.
IV:2
Liisa Heikintytär Ylinen. Syntynyt 8.6.1766 Kuortane. Kastettu 15.6.1766 Kuortane. Kuollut 22.12.1852. (Lapsi III:1, Isä V:3, Äiti V:4). -Puoliso Jeremias Erkinpoika Jääskä/Tiensuu. Katso IV:1.
IV:3
Iisakki Antinpoika Fräntilä/Lehmälampi. Syntynyt 3.4.1768 Peräseinäjoki. Kuollut keuhkotautiin 30.6.1833 Töysä. Haudattu 7.7.1833 Töysään. Katariina oli Iisakin II puoliso. Ensimmäinen puoliso oli Anna Heikintytär Haapala, kuoli 1792 punatautiin. (Lapsi III:2, Isä V:5, Äiti V:6). -Puoliso 23.12.1793 Alavus Katariina Josefintytär Taipalus. Katso IV:4.
IV:4
Katariina Josefintytär Taipalus. Syntynyt 27.7.1770 Alavus. Kuollut 4.4.1842 Töysä. (Lapsi III:2, Isä V:7, Äiti V:8). -Puoliso 23.12.1793 Alavus Iisakki Antinpoika Fräntilä/Lehmälampi. Katso IV:3.
IV:5
Juho Matinpoika Asplöf/Pökkä. Syntynyt 20.8.1774 Lapua . Kastettu 21.8.1774. Kuollut keuhkotautiin 10.10.1819 Lapua. Haudattu 17.10.1819. Torppari. (Lapsi III:3, Isä V:9, Äiti V:10). -Puoliso Anna Mikaelintytär. Katso IV:6.
IV:6
Anna Mikaelintytär. Syntynyt (laskettu kuolinajasta) 13.9.1769. Kuollut vanhuuteen 17.1.1845 Lapua. Haudattu 19.1.1845. Syntymäpaikka saattaa olla Hangasmaan talo. (Lapsi III:3, Isä V:11, Äiti V:12). -Puoliso Juho Matinpoika Asplöf/Pökkä. Katso IV:5.
IV:7
Antti Henrikinpoika Paavola. Syntynyt 1750. Kuollut 3.5.1809. Vävy, torppari. (Lapsi III:4, Isä V:13, Äiti V:14). -Puoliso 13.10.1776 Lapua Maria Yrjöntytär Paavola/Ala-Paavola. Katso IV:8.
IV:8
Maria Yrjöntytär Paavola/Ala-Paavola. Syntynyt 29.10.1752 Lapua Tiistenjoki. Kuollut 1.9.1808 Lapua. (Lapsi III:4, Isä V:15, Äiti V:16). -Puoliso 13.10.1776 Lapua Antti Henrikinpoika Paavola. Katso IV:7.
IV:9
Juho Matinpoika Kattelus. Syntynyt 1772. Kuollut keuhkotautiin 15.4.1811 Alavus. Haudattu 21.4.1811. Katteluksen uudistila (torppa) perustettiin 31.12.1803. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi III:5, Isä V:17, Äiti V:18). -Puoliso 14.10.1793 Margareta Matintytär Viinikka. Katso IV:10.
IV:10
Margareta Matintytär Viinikka. Syntynyt 20.1.1775. Muutti Viinikkaan 1818. (Lapsi III:5, Isä V:19, Äiti V:20). -Puoliso 14.10.1793 Juho Matinpoika Kattelus. Katso IV:9.
IV:11
Jeremias Erkinpoika Jääskä/Tiensuu. (Lapsi III:6). Esivanhempainkato, katso IV:1.
IV:12
Liisa Heikintytär Ylinen. (Lapsi III:6). Esivanhempainkato, katso IV:2.
IV:13
Juho Matinpoika Ritari/Kallis. Syntynyt 1748 (Teisko?). Kuolinsyy rötfeber ("mätäkuume") 22.6.1809 Alavus Sapsalampi. Haudattu 25.6.1809. Ritarin uudistila sai perustamisluvan 15.1.1780. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi III:7, Isä V:25, Äiti V:26).
IV:15
Matti Jaakonpoika Liikala. Syntynyt 10.1718 Ilmajoki Alaseinäjoki. Kastettu 15.10.1718. Kuolinsyy mjältsjuka ("synkkämielisyys") 24.3.1787 Jalasjärvi. Haudattu 1.4.1787. Vihkimerkintä: vanha talonpoika, leskimies. Brita oli ilmeisesti II pso. (Lapsi III:8, Isä V:29, Äiti V:30). -Puoliso 29.9.1772 Jalasjärvi Brita Juhanantytär. Katso IV:16.
IV:16
Brita Juhanantytär. Kuollut punatautiin 16.9.1808 Peräseinäjoki. Haudattu 25.9.1808. Jalasjärven pappilan piika (Lapsi III:8, Isä V:31, Äiti V:32). -Puoliso 29.9.1772 Jalasjärvi Matti Jaakonpoika Liikala. Katso IV:15.
V:1
Erkki Matinpoika Jr Jääskä. Syntynyt 3.3.1734. Kastettu 10.3.1734. Kuollut 4.12.1785 Alavus. Isäntänä 1753 - 70, lautamiehenä 1760- ja 1770-luvuilla. Kolme puolisoa: 1) Liisa Pekantytär, 2) Valpuri Paulintytär ja 3) Liisa Mikontytär. Talollinen. (Lapsi IV:1, Isä VI:1, Äiti VI:2). -Puoliso 3.1.1753 Liisa Pekantytär. Katso V:2.
V:2
Liisa Pekantytär. Syntynyt 1737. Kuollut lapsivuoteeseen 25.1.1772 Alavus. Haudattu 9.2.1772. 1. puoliso. Lapsia Jeremiaan lisäksi myös mm. Johannes ( s. 5.12.1761), joka on Toivo Kuulan isoisän isoisä. (Lapsi IV:1, Isä VI:3, Äiti VI:4). -Puoliso 3.1.1753 Erkki Matinpoika Jr Jääskä. Katso V:1.
V:3
Heikki Juhonpoika Ylinen. Renki. (Lapsi IV:2, Isä VI:5, Äiti VI:6).
V:5
Antti Martinpoika Lehmälampi. Syntynyt 6.11.1731 Peräseinäjoki. Kuollut 2.3.1809 Peräseinäjoki. (Lapsi IV:3, Isä VI:9, Äiti VI:10). -Puoliso 8.12.1756 Alavus Kristiina Josefintytär Luoma. Katso V:6.
V:6
Kristiina Josefintytär Luoma. Syntynyt 2.4.1736 Peräseinäjoki. Kuollut vanhuuteen 22.4.1811 Töysä. Haudattu 24.4.1811. (Lapsi IV:3, Isä VI:11, Äiti VI:12). -Puoliso 8.12.1756 Alavus Antti Martinpoika Lehmälampi. Katso V:5.
V:7
Josef Juhonpoika Haveri/Taipalus. Syntynyt 26.2.1733 Alavus Haveri. Kastettu 27.2.1733. Kuollut koliikkiin 31.12.1812 Alavus Taipalus. Haudattu 10.1.1813. Taipaluksen vävy. Isäntänä 1767 - 70. Ennen häntä taloa isännöi hänen veljensä Pekka Juhonpoika 1761 - 66. Josef Juhonpoika mainitaan v. 1771 käräjillä. Hän edusti valtakirjalla 5 eri taloa. Käräjillä käsiteltiin kiistaa kestikievarista. Entiset kievarinpitäjät Kaappo ja Matti Kahra eivät kyenneet palvelemaan matkamiehiä, ja Härkölää ehdotettiin uudeksi kievariksi. Kummankaan Kahran vaimo ei nimittäin kyennyt laittamaan ruokaa matkustajille, kun taas Härkösen vaimo oli ollut palveluksessa ja oppinut siellä ruoanlaiton. Josef Juhonpoika kannatti Härkölää. Myös lautamies Erkki Matinpoika Jääskä kertoi matkustajien valittaneen majatalonpitäjien laiminlyönneistä. Oikeus kannatti Härkölää ja niin teki myös myöhemmin maaherra ja täten tuli Härkölästä Kahran sijaan kestikievari. (Lähteet: Karttunen: Alavuden kirja ja Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi IV:4, Isä VI:13, Äiti VI:14). -Puoliso 14.12.1760 Alavus Helena Juhontytär Taipalus. Katso V:8.
V:8
Helena Juhontytär Taipalus. Syntynyt 18.9.1739 Alavus Taipalus. Kastettu 29.9.1739. Kuollut 21.4.1793 Alavus Taipalus. (Lapsi IV:4, Isä VI:15, Äiti VI:16). -Puoliso Josef Juhonpoika Haveri/Taipalus. Katso V:7.
V:9
Matti Asplöf. Sotilas. (Lapsi IV:5, Isä VI:17, Äiti VI:18). -Puoliso 21.9.1760 Lapua Maria Jaakontytär Ala-Annala. Katso V:10.
V:10
Maria Jaakontytär Ala-Annala. Syntynyt n. 1745. Kuollut vanhuudenheikkouteen 2.4.1824. Haudattu 11.4.1824. (Lapsi IV:5, Isä VI:19, Äiti VI:20). -Puoliso Matti Asplöf. Katso V:9.
V:15
Yrjö Tuomaanpoika Lampimäki. Syntynyt 22.4.1725 Alavus Hautamäki. Kastettu 23.4.1725 Alavus. Kuollut 9.10.1808 Lapua. Todennäköisesti Paavolan vävy. Yrjöllä oli myös kaksoisveli, Erkki, joka kuoli 30.7.1725. (Lapsi IV:8, Isä VI:29, Äiti VI:30). -Puoliso 27.1.1751 Kaisa Antintytär Paavola/Ala-Paavola. Katso V:16.
V:16
Kaisa Antintytär Paavola/Ala-Paavola. Syntynyt 18.11.1735 Lapua Paavola. Kuollut 12.1.1770 Lapua. (Lapsi IV:8, Isä VI:31, Äiti VI:32). -Puoliso 27.1.1751 Yrjö Tuomaanpoika Lampimäki. Katso V:15.
V:19
Matti Jaakonpoika Viinikka. Syntynyt (kastepv.) 12.8.1753 Alavus. Kuollut 26.5.1821 Alavus. (Lapsi IV:10, Isä VI:37, Äiti VI:38). -Puoliso 6.12.1772 Alavus Susanna Matintytär Hautamäki. Katso V:20.
V:20
Susanna Matintytär Hautamäki. Syntynyt (kastepv.) 1.7.1750 Alavus. Kuollut 13.1.1813 Alavus. (Lapsi IV:10, Isä VI:39, Äiti VI:40). -Puoliso 6.12.1772 Alavus Matti Jaakonpoika Viinikka. Katso V:19.
V:29
Jaakko Matinpoika Liikaluoma. (Lapsi IV:15, Isä VI:57, Äiti VI:58). -Puoliso 21.12.1709 Ilmajoki Margeta Heikintytär. Katso V:30.
V:30
Margeta Heikintytär. (Lapsi IV:15, Isä VI:59, Äiti VI:60). -Puoliso 21.12.1709 Ilmajoki Jaakko Matinpoika Liikaluoma. Katso V:29.
VI:1
Matti Erkinpoika Jääskä. Syntynyt 1700. Kuollut 31.7.1743 Alavus. Isäntänä 1724 - 43. Jääskän talo paloi keväällä 1745. Oikeudessa tapausta epäiltiin aluksi sotilaiden tuhopoltoksi, mutta palon todettiin lopulta syttyneen ilmeisesti vahingossa. Näihin aikoihin - Matti oli jo kuollut - Jääskän lasten holhoojana toimi nimismies Johan Rein. (Lähde: Ritva Korven tutkimukset/Alavuden historia). Vuonna 1732 oli Alavudella 8 viinapannun omistajaa, mm. Matti Jääskä. Jokainen viinanpolttaja maksoi kruunulle 1 talarin valmisteveron. Vero oli säädetty 1731. (Lähde: O. Karttunen: Alavuden kirja). Vuoden 1734 talvikäräjillä Matti Erkinpoika Jääskä syytti nimismies Johan Reiniä siitä, että tämä ja lautamies Mikko Erkinpoika Saarijärvi olivat murtautuneet hänen aittaansa ja ottaneet sieltä pantiksi viljaa. Matin isä Erkki oli hänen mukaansa aikoinaan suorittanut kappalaisen palkan, 21 kappaa jyviä vuosittain täysimääräisenä jo edellisten pappien aikana. Oikeudessa todettiin, että Jääskältä oli jyviä rästissä - siitä löytyi dokumentteja - ja että murto oli ilmeinen väärinkäsitys, sillä Matti ei tarkkaan tiennyt, kuinka suuri talon jyväosuus oli. Miehet vapautettiin syytteestä ja Matti joutui sen sijaan maksamaan nimismiehelle 2 hopeatalaria kuluista. (Lähde: O. Karttunen: Alavuden kirja).Matti Jääskä esiintyi vuoden 1730 käräjillä kuultavana, kun Simo Erkinpoika Hukkala ilmoitti, että hänen sittemmin edesmennyt veljensä sotilas Tuomas Åkersten oli v. 1728 lähettänyt hänelle sinetöidyssä kirjeessä 3 hopealaattaa. Matti Jääskä oli tuonut hänelle kyseisen kirjeen, joka oli ollut aukimurrettu ja siinä ei ollut hopealaattoja mukana. Matti kertoi käyneensä tammikuussa 1729 Virroilla, jossa aliupseeri Petter Krook oli antanut hänelle aukimurretun kirjeen edelleen toimitettavaksi. Mistään hopealaatoista Krook ei ollut maininnut sanaakaan. Kun asia ei oikeudessa enempää selvinnyt, juttu raukesi. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I)
(Lapsi V:1, Isä VII:1, Äiti VII:2). -Puoliso 3.12.1727 Alavus Brita Jaakontytär. Katso VI:2.
VI:2
Brita Jaakontytär. Syntynyt 1697. Kuollut 20.1.1745 Alavus. Matti Erkinpojan II puoliso. Tullut ehkä Lapualta. (Lapsi V:1, Isä VII:3, Äiti VII:4). -Puoliso 3.12.1727 Alavus Matti Erkinpoika Jääskä. Katso VI:1.
VI:3
Pekka Jaakonpoika Rinta-Jääskä. Syntynyt 1711. Kuollut vanhuudenheikkouteen 15.3.1798 Alavus. Haudattu 25.3.1798. (Lapsi V:2, Isä VII:5, Äiti VII:6).
VI:9
Martti Heikinpoika Kahra. Syntynyt 12.11.1703 Alavus. Kuollut 4.9.1785 Peräseinäjoki. Vihkimistiedoissa Liisa Matintyttären sukunimeksi on kirjoitettu "Lambi". (Lapsi V:5, Isä VII:17, Äiti VII:18). -Puoliso 19.11.1728 Alavus Liisa Matintytär Lehmälampi. Katso VI:10.
VI:10
Liisa Matintytär Lehmälampi. Syntynyt 12.11.1707 Peräseinäjoki. Kastettu 17.11.1707. Kuollut 7.4.1744 Peräseinäjoki. (Lapsi V:5, Isä VII:19, Äiti VII:20). -Puoliso Martti Heikinpoika Kahra. Katso VI:9.
VI:11
Josef Eliaanpoika Kärki. Syntynyt 1.3.1711 Peräseinäjoki. Kuollut sodassa 1742 Peräseinäjoki. Talollinen, vävy. (Lapsi V:6, Isä VII:21, Äiti VII:22). -Puoliso Peräseinäjoki Maria Tuomaantytär Luoma. Katso VI:12.
VI:12
Maria Tuomaantytär Luoma. Syntynyt 6.3.1716 Peräseinäjoki. (Lapsi V:6, Isä VII:23, Äiti VII:24). -Puoliso Peräseinäjoki Josef Eliaanpoika Kärki. Katso VI:11.
VI:13
Juho Matinpoika Haveri. Syntynyt 3.10.1710 Alavus. Kuollut (haut.pv.) 27.4.1783 Alavus. Toisen tiedon mukaan syntynyt jo 5.6.1710.Mainitaan vuonna 1735 yhtenä niistä pappilan niityn osakkaista, jotka olivat laiminlyöneet aitojen kunnossapitovelvollisuutensa. Tästä syystä kappalainen oli jo neljän vuoden ajan kärsinyt huomattavaa vahinkoa niittymaillaan. Muut osakkaat olivat Tuomas Salmi, Matti Kahra, Simo Härkönen ja Yrjö Röyskö. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi V:7, Isä VII:25, Äiti VII:26). -Puoliso 28.10.1728 Alavus Agneta Jaakontytär Röyskö. Katso VI:14.
VI:14
Agneta Jaakontytär Röyskö. Syntynyt 19.12.1708 Alavus. Kuollut hengenahdistukseen ja rintakipuun 25.11.1787 Alavus. Haudattu 25.11.1787. (Lapsi V:7, Isä VII:27, Äiti VII:28). -Puoliso 28.10.1728 Alavus Juho Matinpoika Haveri. Katso VI:13.
VI:15
Juho Heikinpoika Taipalus/Braski. Syntynyt 20.11.1706 Virrat Hauhuu. Kuollut 13.4.1782 Alavus Taipalus. Isäntänä 1727 - 60. (Lapsi V:8, Isä VII:29, Äiti VII:30). -Puoliso 19.11.1728 Alavus Maria Matintytär Lehmälampi. Katso VI:16.
VI:16
Maria Matintytär Lehmälampi. Syntynyt 28.9.1708 Ilmajoki (Peräseinäjoki). Kastettu 29.9.1708. Kuollut 25.1.1784 Alavus Taipalus. (Lapsi V:8, Isä VII:31, Äiti VII:32). -Puoliso 19.11.1728 Alavus Juho Heikinpoika Taipalus/Braski. Katso VI:15.
VI:29
Tuomas Paavonpoika Hautamäki. Syntynyt 12.1698. Kuollut (haut.pv.) 4.1.1778 Alavus. (Lapsi V:15, Isä VII:57, Äiti VII:58). -Puoliso 1721 Susanna Jaakontytär. Katso VI:30.
VI:30
Susanna Jaakontytär. Syntynyt 2.1696 Alavus. Kuollut vesipöhöön (haut.pv.) 10.8.1783 Alavus. Susanna saattaa olla omaa sukua Röyskö. (Lapsi V:15, Isä VII:59, Äiti VII:60). -Puoliso 1721 Tuomas Paavonpoika Hautamäki. Katso VI:29.
VI:31
Antti Matinpoika Paavola. Syntynyt 24.11.1710 Lapua. Kuollut 31.8.1765 Lapua. Paavolan isäntä 1735 - 65. (Lapsi V:16, Isä VII:61, Äiti VII:62). -Puoliso 1.10.1733 Lapua Liisa Erkintytär Talvitie. Katso VI:32.
VI:32
Liisa Erkintytär Talvitie. Syntynyt 12.8.1712 Lapua. Kuollut 31.3.1760 Lapua. (Lapsi V:16, Isä VII:63, Äiti VII:64). -Puoliso Antti Matinpoika Paavola. Katso VI:31.
VI:37
Jaakko Josefinpoika Viinikka. Syntynyt 9.1717. Kuollut 6.12.1789 Alavus. Voi olla myös syntynyt 1719. Vuonna 1770 Jaakko Viinikka sai huomautuksen tien hoidosta. Välillä Putula-Kuivasjärvi hänen laittamansa porraspuut olivat tarkastajien mukaan kelvottomia ja vasta samana kesänä laitettuja. Puita oli kaikkiaan 74 kpl. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi V:19, Isä VII:73, Äiti VII:74). -Puoliso 21.10.1744 Alavus Marketta Esantytär Härkölä. Katso VI:38.
VI:38
Marketta Esantytär Härkölä. Syntynyt 6.1721. Kuollut 22.5.1808 Alavus. (Lapsi V:19, Isä VII:75, Äiti VII:76). -Puoliso Jaakko Josefinpoika Viinikka. Katso VI:37.
VI:39
Matti Tuomaanpoika Lamminmäki (Hautamäki). Syntynyt 18.9.1721. Kuollut 23.5.1799 Alavus. Haudattu 2.6.1799 Alavus. Talollinen. (Lapsi V:20, Isä VII:77, Äiti VII:78). -Puoliso 4.11.1744 Alavus Marketta Erkintytär Ojala. Katso VI:40.
VI:40
Marketta Erkintytär Ojala. Syntynyt 11.6.1725. Kuollut vanhuudenheikkouteen 31.3.1805 Alavus. Syntymävuosi voi olla myös 1724. Historiassa kerrotaan Erkki Erkinpoika Ojalasta ja hänen puolisostaan Liisa Yrjöntyttärestä, joiden aikana Ojala merkittiin ensi kerran verokirjoihin vuonna 1734. He saattavat olla Marketan vanhemmat.(Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi V:20, Isä VII:79, Äiti VII:80). -Puoliso 4.11.1744 Alavus Matti Tuomaanpoika Lamminmäki (Hautamäki). Katso VI:39.
VII:1
Erkki Matinpoika Sr Jääskä. Isäntänä 1695 - 1710. Erik joutui tiukalle sotilaansa palkan takia v. 1711, kun sotilaan leski Liisa Heikintytär vaati miesvainajansa palkan loppuosaa. Oikeus totesi, että Erik oli velkaa 57 talaria eli n. 6 naudan arvon. Kaskeamisesta tuli joskus riitaa. Vuonna 1694 Erkki Matinpoika Jääskä ja Juho Tuomaanpoika Kahra syyttivät Erkki Mikonpoika Saarijärveä ja muuatta seinäjokelaista metsäpalon päästämisestä valloilleen. Syytös havaittiin aiheettomaksi, ja asiaa käsiteltäessä kerrottiin asianomaisten asuvan Maanselän luona laajalla alueella, missä kaskenpoltto oli heidän vakinainen elinkeinonsa. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi VI:1, Isä VIII:1, Äiti VIII:2). -Puoliso Brita Jääskä. Katso VII:2.
VII:2
Brita Jääskä. Syntynyt 1665. Kuollut 30.3.1735 Alavus. (Lapsi VI:1, Isä VIII:3, Äiti VIII:4). -Puoliso Erkki Matinpoika Sr Jääskä. Katso VII:1.
VII:19
Matti Jaakonpoika Rosensten/Lehmälampi. Syntynyt 1685 Ilmajoki Raskula. Kuollut 10.10.1756 Haapaluoma. (Lapsi VI:10, Isä VIII:37, Äiti VIII:38). -Puoliso 1706 Ilmajoki Ollila Elin (Helena) Heikintytär. Katso VII:20.
VII:20
Elin (Helena) Heikintytär. Syntynyt n. 1685. Kuollut 17.7.1768 Haapaluoma. (Lapsi VI:10, Isä VIII:39, Äiti VIII:40). -Puoliso 1706 Ilmajoki Ollila Matti Jaakonpoika Rosensten/Lehmälampi. Katso VII:19.
VII:21
Elias Antinpoika Kärki. (Lapsi VI:11, Isä VIII:41, Äiti VIII:42). -Puoliso Ilmajoki Riitta Jaakontytär (Loppi?). Katso VII:22.
VII:22
Riitta Jaakontytär (Loppi?). Vihitty ilmajokelaisessa talossa nimeltä Loppis. (Lapsi VI:11, Isä VIII:43, Äiti VIII:44). -Puoliso Elias Antinpoika Kärki. Katso VII:21.
VII:23
Tuomas Henrikinpoika Luoma. Syntynyt 1.12.1692 Ilmajoki Hannuksela. Kastettu 18.12.1692. Kuollut 5.2.1779 Peräseinäjoki. Luoman isäntä 1725 - 42. (Lapsi VI:12, Isä VIII:45, Äiti VIII:46). -Puoliso 29.6.1713 Ilmajoki Riitta Valentinintytär Koukkari. Katso VII:24.
VII:24
Riitta Valentinintytär Koukkari. Syntynyt 1.10.1684. Kuollut 21.4.1766 Peräseinäjoki. (Lapsi VI:12, Isä VIII:47, Äiti VIII:48). -Puoliso 29.6.1713 Ilmajoki Tuomas Henrikinpoika Luoma. Katso VII:23.
VII:25
Matti Heikinpoika Salmi. Syntynyt 1679 Alavus. Kuollut 11.4.1724 Alavus. Haudattu 19.4.1724. (Lapsi VI:13, Isä VIII:49, Äiti VIII:50). -Puoliso Kaisa Tuomaantytär. Katso VII:26.
VII:26
Kaisa Tuomaantytär. (Lapsi VI:13, Isä VIII:51, Äiti VIII:52). -Puoliso Matti Heikinpoika Salmi. Katso VII:25.
VII:27
Jaakko Heikinpoika Röyskö. Syntynyt n. 1659 Alavus. Kuollut 15.7.1729 Alavus. Haudattu 20.7.1729. Jaakko tuomittiin 30.1.1697 käräjillä 50 hopeataalarin sakkoon siitä, että oli eräiden muitten kanssa murtautunut ulos(!) Kuortaneen kirkosta edellisen rukouspäivän jumalanpalveluksesta. Kirkon ovi oli ollut lukittuna sisältäpäin pienellä munalukolla, jottei kansa olisi poistunut kirkosta ennen kuin pappi oli ehtinyt tarkistaa, keitä oli paikalla. (Lähde: Heikki Klemetti: Kuortaneen vaiheita).
Vuonna 1694 oli Jaakolla hankaluuksia eräästä irtolaisesta Matti Grelsinpojasta, joka oli rakentanut itselleen asumuksen Röyskön niitylle. Käräjälautakunta todisti, että mies oli irtolainen. Sen mukaan oikeus määräsi hänen rakennuksensa purettavaksi ja miehen itsensä karkotettavaksi Ilmajoen pitäjästä. Tämän päätöksen toimeenpanemiseksi Röyskö sai pyytää nimismieheltä apua.
Jaakko Röyskö oli vuonna 1727 velkaa vaasalaiselle Hans Meyerin kuolinpesälle 90 talaria 21 äyriä. Isäntänä 1686-1709.(Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I). (Lapsi VI:14, Isä VIII:53, Äiti VIII:54). -Puoliso Maria Röyskö. Katso VII:28.
VII:28
Maria Röyskö. Syntynyt 1665. Toisen tiedon mukaan Marian nimi olisi Vappu. Kyseessä voi olla kuitenkin Jaakon eri avioliitot, ja näin ollen on epävarmaa, kuka on Agnetan äiti. (Lapsi VI:14, Isä VIII:55, Äiti VIII:56). -Puoliso Jaakko Heikinpoika Röyskö. Katso VII:27.
VII:29
Heikki Heikinpoika Braski. Syntynyt 4.6.1677 Ruovesi (Virrat). Kuollut 10.5.1757 Alavus Taipalus. Taipaluksen 3. isäntä 1710 - 26. Edelliset isännät olivat Matti Brusinpoika Tusa 1675 - 1700 ja Yrjö Matinpoika Tusa 1701 -09. He eivät ole Braskeja. Matti Brusinpojan vaimo Skolastika Olavintytär oli sen sijaan Jääskän sukua. (Lapsi VI:15, Isä VIII:57, Äiti VIII:58). -Puoliso Maria (Antintytär?) Taipalus. Katso VII:30.
VII:30
Maria (Antintytär?) Taipalus. Syntynyt 2.1675. Kuollut (haut.pv.) hengenahdistukseen 6.1.1760 Alavus. (Lapsi VI:15, Isä VIII:59, Äiti VIII:60). -Puoliso Heikki Heikinpoika Braski. Katso VII:29.
VII:31
Matti Jaakonpoika Rosensten/Lehmälampi. (Lapsi VI:16). Esivanhempainkato, katso VII:19.
VII:32
Elin (Helena) Heikintytär. (Lapsi VI:16). Esivanhempainkato, katso VII:20.
VII:61
Matti Simonpoika Paavola. Syntynyt 8.1677. Kuollut (haut.pv) 30.7.1749. (Lapsi VI:31, Isä VIII:121, Äiti VIII:122). -Puoliso 28.12.1702 Lapua Venla Sipintytär Toppari. Katso VII:62.
VII:62
Venla Sipintytär Toppari. Syntynyt n. 1683. Kuollut (haut.pv) 26.4.1747 Lapua. Saattaa olla Topparin piika eikä välttämättä sukua. (Lapsi VI:31, Isä VIII:123, Äiti VIII:124). -Puoliso Matti Simonpoika Paavola. Katso VII:61.
VII:63
Erkki Kustaanpoika Talvitie. Syntynyt 28.3.1686. Kuollut 22.7.1744 Lapua. Yli-Talvitien isäntä 1723 - 38. (Lapsi VI:32, Isä VIII:125, Äiti VIII:126). -Puoliso 17.9.1711 Lapua Riitta Heikintytär Luukko. Katso VII:64.
VII:64
Riitta Heikintytär Luukko. Syntynyt 8.1690. Kuollut vanhuudenheikkouteen 6.1.1780 Lapua. (Lapsi VI:32, Isä VIII:127, Äiti VIII:128). -Puoliso 17.9.1711 Lapua Erkki Kustaanpoika Talvitie. Katso VII:63.
VII:73
Josef Martinpoika Viinikka. Syntynyt 1662 Ylöjärvi Pohjankylä. Kuollut 29.10.1758 Alavus. Asettui asumaan nykyisen Lapuanjoen varteen viimeistään vuonna 1695. Raivio oli sen verran sivussa vanhempien talojen mailta, että minkäänlaista vastustusta hänen tulonsa Alavudelle ei herättänyt. Uudistila sai perustajansa nimen ja verovapausaikaa sille annettiin vuoteen 1707. Samana vuonna Antti Ristonpoika Pohjala valitti, että Josef Martinpoika oli asettunut liian lähelle hänen tervasmetsiään, mitä väitettä syytetty tietenkin vastusti. Asian johdosta päätettiin suorittaa tarkastus, jonka tulos ei ole tiedossa. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi VI:37, Isä VIII:145, Äiti VIII:146). -Puoliso Maria Heikintytär. Katso VII:74.
VII:74
Maria Heikintytär. Syntynyt 1681 Ylöjärvi Pohjankylä. Kuollut 13.6.1756 Alavus. (Lapsi VI:37, Isä VIII:147, Äiti VIII:148). -Puoliso Josef Martinpoika Viinikka. Katso VII:73.
VII:75
Esa Matinpoika Härkönen. Syntynyt 1679 Alavus. Kuollut 12.6.1749 Alavus. Toukokuussa 1701 Esa Matinpoika sopi ruotusotilaansa kanssa siitä, että tämän vaimo Vappu Erkintytär saisi nauttia asuntoetua ja kotirauhaa sekä peltoa ja niittyä Härkölän talossa. Vapun arveltiin tulevan toimeen Nokia torpanpaikalla, joka sijaitsi noin ½ peninkulman päässä Alavudenjärven varsinaisesta kylästä ja Härkölästä. Sotilaan vaimo ilmoitti kuitenkin oikeudelle. että hän ei lapsineen voinut siellä selviytyä sen jälkeen kun hänen vanha äitinsä lähtisi sieltä. Asiakirjassa ei mainita, mihin muori oli menossa, Oikeus päätti, että Härkölän talon haltijat Esa Matinpoika ja Tuomas Ristonpoika olivat vuorovuosin velvolliset pitämään huolta sotilaansa vaimosta. Isännät voivat rakentaa hänelle asunnon Härkölän lähelle sekä antaa hänelle vuosittain käyttöön kaksi kapanalaa peltoa ja mahdollisuuden korjata kaksi häkillistä heiniä. Sotilaan vaimon tuli kuitenkin käyttäytyä hyvin, elää rauhallisesti eikä aiheuttaa mitään pahennusta. Esa vaati vuonna 1702 Niilo Yrjönpoika Härköstä luovuttamaan talon hänelle, koska Niilo oli vain Esan 1690-luvulla kuolleen isän nuorempi veli. Esa aikoi mennä nyt avioon ja ryhtyä asumaan taloa, Vaatimuksensa hän perusti vanhemman veljen perillisoikeuksiin. Niilo taas selitti, että hän oli hoitanut taloa 1690-luvun köyhien vuosien yli ja maksanut talon velat sekä suorittanut "ulosteot". Oikeus teki päätöksen, joka periaatteessa myönsi Esan vaatimuksen oikeaksi. Kun Esa kuitenkin oli vielä nuori ja naimaton, sai setä hoitaa taloa edelleen. Esa taas sai kehotuksen kerätä varoja suorittaakseen sedän saatavat talosta. Esa Härkönen meni kuitenkin kesän kuluessa naimisiin ja otti miltei saman tien Ala-Härkölän ohjat käsiinsä. Hän olikin talon isäntänä vuosina 1703 - 29.Setä jäi taloon asumaan, mutta vaati vielä saamisiaan, joita Esa ei ollut taloon tullessaan suorittanut. Vieläpä Niilo Härkönen antoi kiinnittää talon ja selitti tahtovansa lunastaa Esan ja tämän veljen ulos Ala-Härkölästä. Selville ei käy, miten asiat saatiin kuntoon. Muutaman vuoden Niilo ja Esa asuivat taloa yhdessä, mutta lopulta Niilo kyllästyi ja ryhtyi uudisviljelijäksi. Ala-Härkölän omistuksesta kiisteltiin vielä uudelleen vuonna 1723, jolloin Esan serkku Matti Sipinpoika Härkönen vaati taloa itselleen. Matin isä Sipi Yrjönpoika oli Esan isän Matti Yrjönpojan vanhempi veli. Esan vaimo Maria Erkintytär kertoi kuitenkin oikeudessa, että venäläiset olivat Isonvihan aikana tuhonneet kaikki talon perimistä koskeneet asiakirjat ja että kantajan isä oli jo noin 50 vuotta sitten luopunut esikoisen oikeudestaan taloon. Niinpä talon omistus jäikin ennalleen.(Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi VI:38, Isä VIII:149, Äiti VIII:150). -Puoliso Maria Erkintytär. Katso VII:76.
VII:76
Maria Erkintytär. Syntynyt 1684. Kuollut 5.3.1758 Alavus. (Lapsi VI:38, Isä VIII:151, Äiti VIII:152). -Puoliso Esa Matinpoika Härkönen. Katso VII:75.
VII:77
Tuomas Paavonpoika Hautamäki. (Lapsi VI:39). Esivanhempainkato, katso VI:29.
VII:78
Susanna Jaakontytär. (Lapsi VI:39). Esivanhempainkato, katso VI:30.
VII:79
Erkki Erkinpoika Ojala?. (Lapsi VI:40, Isä VIII:157, Äiti VIII:158). -Puoliso Liisa Yrjöntytär?. Katso VII:80.
VII:80
Liisa Yrjöntytär?. (Lapsi VI:40, Isä VIII:159, Äiti VIII:160). -Puoliso Erkki Erkinpoika Ojala?. Katso VII:79.
VIII:1
Matti Olavinpoika Jääskä. Isäntänä 1675 - 92. (Lapsi VII:1). -Puoliso Vappu Grelsintytär. Katso VIII:2.
VIII:2
Vappu Grelsintytär. (Lapsi VII:1). -Puoliso Matti Olavinpoika Jääskä. Katso VIII:1.
VIII:45
Henrik Antinpoika Luoma/Hannuksela. Syntynyt Ilmajoki. Perusti Luoman uudistilan Ilmajoen seurakuntaan kuuluvaan Peräseinäjoen kylään. Naimisiin mennessään renki. (Lapsi VII:23). -Puoliso 29.6.1692 Ilmajoki Kaarina Antintytär. Katso VIII:46.
VIII:46
Kaarina Antintytär. (Lapsi VII:23). -Puoliso 29.6.1692 Ilmajoki Henrik Antinpoika Luoma/Hannuksela. Katso VIII:45.
VIII:47
Valentin Heikinpoika Koukkari. Syntynyt 1654. Kuollut 1714 Ilmajoki. (Lapsi VII:24). -Puoliso Anna Jaakontytär. Katso VIII:48.
VIII:48
Anna Jaakontytär. Syntynyt (lask. kuolinajasta) 1637. Kuollut 1717 Ilmajoki. (Lapsi VII:24). -Puoliso Valentin Heikinpoika Koukkari. Katso VIII:47.
VIII:53
Heikki Yrjönpoika Rintanikkola/Röyskö. Syntynyt 1630. Ilmajoen kirkkoherra Henrik Peldan tuli takaajaksi, kun Heikki Yrjönpojasta tuli Alavuden Röyskön isäntä 1667. Heikki oli isäntänä vuoteen 1685 asti. Myös kappalainen Gabriel Peldan oli takaajana. Molemmat Peldanit ovat Peltoniemen sukua. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) (Lapsi VII:27). -Puoliso Margareta Hannuntytär Röyskö. Katso VIII:54.
VIII:54
Margareta Hannuntytär Röyskö. Syntynyt 1620. (Lapsi VII:27). -Puoliso Heikki Yrjönpoika Rintanikkola/Röyskö. Katso VIII:53.
VIII:57
Heikki Braski.
(Lapsi VII:29).
VIII:121
Simo Heikinpoika Paavola. Syntynyt n. 1656. Kuollut 26.4.1741 Lapua. Paavolan isäntä 1699 - 1702, vävy. Hän oli kotoisin Anttilasta. (Lapsi VII:61). -Puoliso Vappu Antintytär Paavola. Katso VIII:122.
VIII:122
Vappu Antintytär Paavola. Kuollut n. 1735. (Lapsi VII:61). -Puoliso Simo Heikinpoika Paavola. Katso VIII:121.
VIII:125
Kustaa Eskilinpoika Talvitie. Syntynyt Alahärmä Pesola. Kuollut 14.3.1697 Lapua. (Lapsi VII:63). -Puoliso 1685 Lapua Sofia Matintytär Talvitie. Katso VIII:126.
VIII:126
Sofia Matintytär Talvitie. Syntynyt n. 1664 Lapua. Kuollut 17.4.1730 Lapua. (Lapsi VII:63). -Puoliso 1685 Lapua Kustaa Eskilinpoika Talvitie. Katso VIII:125.
VIII:145
Martti Markunpoika Viinikka. Isäntänä 1658 -97. (Lapsi VII:73). -Puoliso Malin Josefintytär. Katso VIII:146.
VIII:146
Malin Josefintytär. (Lapsi VII:73). -Puoliso Martti Markunpoika Viinikka. Katso VIII:145.
VIII:149
Matti Yrjönpoika Härkönen. Syntynyt n. 1650. Maaherra antoi luvan 1691 eräälle Yrjö Yrjönpojalle Asunmaa-nimisen talon perustamiseen. Matti Yrjönpoika Härkönen vastusti kuitenkin vuoden 1692 käräjillä talon perustamista yhdessä Juho Tuomaanpoika Kahran kanssa. Heidän mielestään uusi talo olisi heille haitaksi. He korostivat myös, ettei paikalla ollut uudisviljelijälle tilaa. Lautamiehet antoivat Yrjö Yrjönpojalle kuitenkin luvan ja häntä kehotettiin jatkamaan raivaustyötään, jotta tila voitaisiin mitata ja panna verolle. Isäntänä 1688-96. (Lähde: Eero Kojonen: Alavuden historia I) Elää vielä 1692. (Lapsi VII:75). -Puoliso Liisa Tanelintytär. Katso VIII:150.
VIII:150
Liisa Tanelintytär. (Lapsi VII:75). -Puoliso Matti Yrjönpoika Härkönen. Katso VIII:149.
Ala-Annala Maria Jaakontytär 1745 - 2.4.1824 V:10, V:9
Antintytär Kaarina VIII:45, VIII:46
Asplöf Matti V:10, V:9
Asplöf/Pökkä Juho Matinpoika 20.8.1774 - 10.10.1819 IV:5, IV:6
Braski Heikki VIII:57
Braski Heikki Heikinpoika 4.6.1677 - 10.5.1757 VII:29, VII:30
Erkintytär Maria 1684 - 5.3.1758 VII:75, VII:76
Fräntilä/Lehmälampi Iisakki Antinpoika 3.4.1768 - 30.6.1833 IV:3, IV:4
Grelsintytär Vappu VIII:1, VIII:2
Hautamäki Susanna Matintytär 1.7.1750 - 13.1.1813 V:19, V:20
Hautamäki Tuomas Paavonpoika 12.1698 - 4.1.1778 VI:29, VI:30, VII:77
Haveri Juho Matinpoika 3.10.1710 - 27.4.1783 VI:13, VI:14
Haveri/Taipalus Josef Juhonpoika 26.2.1733 - 31.12.1812 V:7, V:8
Heikintytär Elin (Helena) 1685 - 17.7.1768 VII:19, VII:20, VII:32
Heikintytär Margeta V:29, V:30
Heikintytär Maria 1681 - 13.6.1756 VII:73, VII:74
Härkölä Marketta Esantytär 6.1721 - 22.5.1808 VI:37, VI:38
Härkönen Esa Matinpoika 1679 - 12.6.1749 VII:75, VII:76
Härkönen Matti Yrjönpoika 1650 VIII:149, VIII:150
Jaakontytär Anna 1637 - 1717 VIII:47, VIII:48
Jaakontytär Brita 1697 - 20.1.1745 VI:1, VI:2
Jaakontytär Susanna 2.1696 - 10.8.1783 VI:29, VI:30, VII:78
Josefintytär Malin VIII:145, VIII:146
Juhanantytär Brita - 16.9.1808 IV:15, IV:16
Jääskä Brita 1665 - 30.3.1735 VII:1, VII:2
Jääskä Erkki Matinpoika Jr 3.3.1734 - 4.12.1785 V:1, V:2
Jääskä Erkki Matinpoika Sr VII:1, VII:2
Jääskä Henrik Jeremiaanpoika 9.3.1794 - 12.4.1825 III:1, III:2
Jääskä Matti Erkinpoika 1700 - 31.7.1743 VI:1, VI:2
Jääskä Matti Olavinpoika VIII:1, VIII:2
Jääskä Sofia Jeremiaantytär 4.11.1799 III:5, III:6
Jääskä/Tiensuu Jeremias Erkinpoika 7.9.1767 - 26.6.1843 IV:1, IV:11, IV:2
Kahra Martti Heikinpoika 12.11.1703 - 4.9.1785 VI:10, VI:9
Kattelus Amanda Jeremiaantytär 9.9.1860 - 16.9.1948 I:1, I:2
Kattelus Jeremias Matinpoika 18.6.1824 - 7.7.1903 II:3, II:4
Kattelus Juho Matinpoika 1772 - 15.4.1811 IV:10, IV:9
Kattelus Matti Juhonpoika 30.5.1795 - 5.7.1859 III:5, III:6
Koukkari Riitta Valentinintytär 1.10.1684 - 21.4.1766 VII:23, VII:24
Koukkari Valentin Heikinpoika 1654 - 1714 VIII:47, VIII:48
Kärki Elias Antinpoika VII:21, VII:22
Kärki Josef Eliaanpoika 1.3.1711 - 1742 VI:11, VI:12
Lamminmäki (Hautamäki) Matti Tuomaanpoika 18.9.1721 - 23.5.1799 VI:39, VI:40
Lampimäki Yrjö Tuomaanpoika 22.4.1725 - 9.10.1808 V:15, V:16
Lehmälampi Antti Martinpoika 6.11.1731 - 2.3.1809 V:5, V:6
Lehmälampi Liisa Matintytär 12.11.1707 - 7.4.1744 VI:10, VI:9
Lehmälampi Maria Matintytär 28.9.1708 - 25.1.1784 VI:15, VI:16
Liikala Brita Matintytär 18.7.1784 III:7, III:8
Liikala Matti Jaakonpoika 10.1718 - 24.3.1787 IV:15, IV:16
Liikaluoma Jaakko Matinpoika V:29, V:30
Loppi(?) Riitta Jaakontytär VII:21, VII:22
Luoma Kristiina Joosepintytär 2.4.1736 - 22.4.1811 V:5, V:6
Luoma Maria Tuomaantytär 6.3.1716 VI:11, VI:12
Luoma Tuomas Henrikinpoika 1.12.1692 - 5.2.1779 VII:23, VII:24
Luoma/Hannuksela Henrik Antinpoika VIII:45, VIII:46
Luukko Riitta Heikintytär 8.1690 - 6.1.1780 VII:63, VII:64
Mikaelintytär Anna 13.9.1769 - 17.1.1845 IV:5, IV:6
Ojala Marketta Erkintytär 11.6.1725 - 31.3.1805 VI:39, VI:40
Ojala? Erkki Erkinpoika VII:79, VII:80
Paavola Matti Simonpoika 8.1677 - 30.7.1749 VII:61, VII:62
Paavola Antti Henrikinpoika 1750 - 3.5.1809 IV:7, IV:8
Paavola Antti Matinpoika 24.11.1710 - 31.8.1765 VI:31, VI:32
Paavola Greta Antintytär 9.8.1797 III:3, III:4
Paavola Simo Heikinpoika 1656 - 26.4.1741 VIII:121, VIII:122
Paavola Vappu Antintytär - 1735 VIII:121, VIII:122
Paavola/Ala-Paavola Kaisa Antintytär 18.11.1735 - 12.1.1770 V:15, V:16
Paavola/Ala-Paavola Maria Yrjöntytär 29.10.1752 - 1.9.1808 IV:7, IV:8
Pekantytär Liisa 1737 - 25.1.1772 V:1, V:2
Pökkä/Erkkilä Matti Juhonpoika 7.6.1797 - 20.6.1858 III:3, III:4
Pökkä/Paavola Anna Matintytär 16.12.1824 - 6.10.1908 II:1, II:2
Rinta-Jääskä Pekka Jaakonpoika 1711 - 15.3.1798 VI:3
Rintanikkola/Röyskö Heikki Yrjönpoika 1630 VIII:53, VIII:54
Ritari Anna Simonintytär 24.4.1823 - 14.3.1905 II:3, II:4
Ritari Simon Juhonpoika 28.10.1787 - 2.7.1836 III:7, III:8
Ritari/Kallis Juho Matinpoika 1748 - 22.6.1809 IV:13
Rosensten/Lehmälampi Matti Jaakonpoika 1685 - 10.10.1756 VII:19, VII:20, VII:31
Röyskö Agneta Jaakontytär 19.12.1708 - 25.11.1787 VI:13, VI:14
Röyskö Jaakko Heikinpoika 1659 - 15.7.1729 VII:27, VII:28
Röyskö Margareta Hannuntytär 1620 VIII:53, VIII:54
Röyskö Maria 1665 VII:27, VII:28
Saarenketo Aukusti Jeremias 13.11.1886 - 13.11.1962 0:1
Saarenketo Heikki Heikinpoika Jr 21.11.1856 - 21.4.1928 I:1, I:2
Saarenketo Heikki Heikinpoika Sr 10.7.1825 - 6.10.1903 II:1, II:2
Saarenketo os Heikinmäki Hilma Johanna 1.8.1884 - 2.9.1965 0:1
Salmi Matti Heikinpoika 1679 - 11.4.1724 VII:25, VII:26
Taipalus Helena Juhontytär 18.9.1739 - 21.4.1793 V:7, V:8
Taipalus Katariina Josefintytär 27.7.1770 - 4.4.1842 IV:3, IV:4
Taipalus Liisa Iisakintytär 16.12.1797 III:1, III:2
Taipalus Maria (Antintytär?) 2.1675 - 6.1.1760 VII:29, VII:30
Taipalus/Braski Juho Heikinpoika 20.11.1706 - 13.4.1782 VI:15, VI:16
Talvitie Erkki Kustaanpoika 28.3.1686 - 22.7.1744 VII:63, VII:64
Talvitie Kustaa Eskilinpoika - 14.3.1697 VIII:125, VIII:126
Talvitie Liisa Erkintytär 12.8.1712 - 31.3.1760 VI:31, VI:32
Talvitie Sofia Matintytär 1664 - 17.4.1730 VIII:125, VIII:126
Tanelintytär Liisa VIII:149, VIII:150
Toppari Venla Sipintytär 1683 - 26.4.1747 VII:61, VII:62
Tuomaantytär Kaisa VII:25, VII:26
Viinikka Jaakko Josefinpoika 9.1717 - 6.12.1789 VI:37, VI:38
Viinikka Josef Martinpoika 1662 - 29.10.1758 VII:73, VII:74
Viinikka Margareta Matintytär 20.1.1775 IV:10, IV:9
Viinikka Martti Markunpoika VIII:145, VIII:146
Viinikka Matti Jaakonpoika 12.8.1753 - 26.5.1821 V:19, V:20
Ylinen Heikki Juhonpoika V:3
Ylinen Liisa Heikintytär 8.6.1766 - 22.12.1852 IV:1, IV:12, IV:2
Yrjöntytär? Liisa VII:79, VII:80
Alahärmä Pesola VIII:125
Alavus VI:9, VI:37, V:19, V:20, VI:1, VI:2, V:7, VI:9, V:6, VI:13, VI:14, VI:15
, VI:16, VI:29, VI:30, VI:3, III:7, I:1, I:2, II:1, II:3, II:4, V:15, III:5
, V:20, III:7, III:8, IV:1, IV:3, IV:4, IV:9, V:1, V:2, V:5, II:4, VII:73
, VII:25, VII:2, VI:40, VII:75, VII:76, VI:40, VII:75, VII:27, VI:39, VI:38
, VII:74, VII:27, VII:30, VI:37, V:20
Alavus Hautamäki V:15
Alavus Haveri V:7
Alavus Jääskä III:6, IV:1
Alavus Sapsalampi III:7, IV:13, II:4
Alavus Sydänmaa III:1
Alavus Taipalus III:2, V:8, VI:15, VII:29, VI:16, V:7, V:8
Haapaluoma VII:19, VII:20
Ilmajoki VIII:48, V:30, VII:24, VIII:47, VII:23, VIII:46, VII:21, VIII:45, V:29
, VIII:45
Ilmajoki (Peräseinäjoki) VI:16
Ilmajoki Alaseinäjoki IV:15
Ilmajoki Hannuksela VII:23
Ilmajoki Ollila VII:20, VII:19
Ilmajoki Raskula VII:19
Jalasjärvi IV:15, IV:16, III:8, IV:15
Kuortane IV:2
Lapua IV:5, VII:64, VI:32, VI:31, IV:6, VI:31
Lapua IV:5
Lapua V:16, VIII:126, III:3, VII:61, III:3, III:4, VI:31, V:9, VIII:126, VII:62
, VII:63, VIII:125, VI:32, VIII:125, IV:7, II:2, V:15, VIII:121, VII:63, IV:8
Lapua Paavola V:16
Lapua Tiistenjoki IV:8
Peräseinäjoki VI:12, VI:11, VI:9, VI:12, V:5, IV:16, VI:10, VII:23, VII:24, VI:10, VI:11
, IV:3, V:6, V:5
Ruovesi (Virrat) VII:29
Soini I:2, I:1, 0:1, I:1, II:1, II:2, 0:1
Teisko? IV:13
Töysä IV:4, IV:3, V:6
Virrat Hauhuu VI:15
Ylöjärvi Pohjankylä VII:73, VII:74