Myös lähisuhdeväkivallan uhrit tarvitsevat palveluja!

Väkivalta on tasa-arvokysymys ja se heikentää kuntalaisten turvallisuutta. Lähisuhdeväkivalta on aina ollut yleisempää kun on haluttu uskoa tai mitä tilastot kertovat. Vakavimmastakin lähisuhdeväkivallasta vain kymmenen prosenttia tulee poliisin tietoon. Äitiys- ja neuvolatutkimuksen mukaan jopa 18 prosenttia naisista on kokenut parisuhdeväkivaltaa tai sillä uhkaamista (Perttu 2004). Suurin osa väkivallalla uhanneista on myös käyttänyt fyysistä väkivaltaa.

On kunnan tehtävä ehkäistä lähisuhdeväkivaltaa sekä tarjota tarkoituksenmukaisia palveluja väkivallan uhreille. Palvelut väkivaltaa kokeneille ovat puutteellisia - tai oikeastaan ne puuttuvat kokonaan. Terveyskeskuksissa ei ole riittävää lähisuhdeväkivaltaan liittyvää erityisosaamista, joten asiakas ohjataan usein käyttämään vapaaehtoisvoimin järjestettäviä palveluja, joilla taas ei ole riittävästi resursseja tarjota apua. Lääkärin vastaanotolle pääsy riippuu siitä, miten kiireelliseksi tapaus katsotaan.

Pitkäkestoista apua tarjoaa ainoastaan psykiatrinen poliklinikka, minne pääsyyn kriteerit ovat monen kohdalla liian korkealla. Portaat, että asiasta pääsee puhumaan, ovat mahdottomat. Kaupungin tulee voida ohjata asiakas asiantuntevalle taholle, ja kaupungin on huolehdittava siitä, että asiakas saa pitkäkestoista keskusteluapua tarpeensa mukaan. Tällä hetkellä keskusteluapua, tarkemmin ottaen terapiaa, saavat ainoastaan väkivallantekijät, ja he pääsevät hoitoon jopa saman tien.

Ensisijaisesti tulee luoda kunnallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen poliittisesti hyväksytty toimintaohjelma, jossa määritellään tavoitteet ja keinot sekä eri toimijoiden vastuut. Yhteistyön tärkeyttä eri toimijoiden välillä ei voi liikaa korostaa. Viranomaisten on lisättävä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa, sillä järjestöt ovat suurimpia palveluiden tuottajia lähisuhdeväkivallan uhreille ja tekijöille. Hyvä esimerkki yhteistyön puutteesta on, että Helsingin kaupunki ei ole ollut 4-5 vuoteen yhteydessä yhteen pääasialliseen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä tekevään vapaaehtoisjärjestöön, vaikka kaupungin perheväkivaltatyöryhmä tekee myös väkivallan vastaista työtä. Vapaaehtoisjärjestöjä ei myöskään kutsuta kaupungin järjestämiin koulutustilaisuuksiin.

Hoitohenkilökunnan kouluttamiseen on panostettava, sillä väkivallasta aiheutuvien ongelmien hoitaminen vaatii erityisosaamista. Tietoa tarvitsevat poliklinikoiden työntekijät, neuvolatyöntekijät, kouluterveydenhoitajat, lääkärit, koulukuraattorit, työterveydenhuollon työntekijät, sosiaalityöntekijät, perheneuvoloiden ja turvakotien työntekijät sekä kotihoidon, päihdetyön ja mielenterveystyön työntekijät.

10 keinoa jotka tulee toteuttaa Helsingissä lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi*

1. Väkivaltaa kokeneille on tarjottava pitkäkestoista tukea. Avun tarve voi herätä vuosienkin jälkeen väkivallan loppumisesta.

2. Matalankynnyksen paikkoja väkivaltaa kokeneille, joihin voi mennä ilman ajanvarausta ja henkilötietojen antamista.

3. Poliittisesti hyväksytty toimintaohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi

4. Perheväkivallan seulontalomakkeen systemaattinen käyttö äitiys- ja lastenneuvoloissa

5. Väkivaltatapausten tilastointi sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja poliisissa

6. Malmin mallin soveltaminen

7. Yhteistyön aloittaminen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyneiden kansalaisjärjestöjen kanssa sekä niiden rahoituksen lisääminen. Jos Naisten linjan joka toinen viikko kokoontuvan tukiryhmän saama vuosittainen avustus kaksinkertaistettaisiin, voisi ryhmä kokoontua joka viikko. Tukiryhmä on Helsingin ainoa avoin tukiryhmä väkivaltaa kokeneille naisille.

8. Hankkeiden ja projektien sijaan tehtävä pysyviä ratkaisuja ja osoitettava työhön riittävästi resursseja

9. Pari- ja lähisuhdeväkivaltaa tulee suhtautua kuin sydänkohtaukseen. Kun potilas saa infarktin, jokainen sairaalan työntekijä tietää heti, mistä on kysymys ja mitä apua tarvitaan

10. Olemassa olevat palvelut ovat usein perhekeskuksissa. Myös lapsettomien tulee saada apua.

*Lähisuhdeväkivallan ehkäisyllä tarkoitetaan kolmea eri tasoa, eli väkivallan ehkäisyä ennen sen syntymistä, väkivaltaisen käyttäytymisen riskitekijöihin kohdistuvia toimia sekä väkivaltaa jo kokeneiden hoitoa ja asemaa parantavia toimia.




Riikka Henttonen
riikka.henttonen@vihreat.fi